Ruotsi julistautui talvisodan alkaessa ei-sotaakäyväksi
maaksi. Ruotsissa syntyi kuitenkin laaja kansalaisliike Suomen auttamiseksi. Jo
ensimmäisellä sotaviikolla perustettiin Finlandskommittén (Suomen komitea),
joka otti tunnuksekseen ”Finlands sak är vår” (Suomen asia on meidän).
Ruotsin hallitus pyrki aluksi säätelemään vapaaehtoisten
värväystoimintaa, jotta Ruotsi ei yleisen mielipiteen painostuksesta joutuisi
liittymään sotaan Suomen rinnalle. Toisaalta Ruotsi halusi tukea Suomen
puolustuskykyä, jotta puna-armeija ei pääsisi uhkaamaan Pohjois-Ruotsin
malmialueita.
Suomen va. asiainhoitajana Tukholmassa ollut Eljas Erkko halusi Ruotsista
vapaaehtoisten sijaan vakinaisen armeijan joukkoja. Ruotsin hallitus päätyi
ratkaisuun, jonka mukaan upseerit voivat väliaikaisesti erota armeijan
palveluksesta, jos haluavat lähteä vapaaehtoisiksi Suomeen.
Vapaaehtoisten
värväystoimintaa hoiti Finlandskommittén. Upseerien lisäksi vapaaehtoisia
ruotsalaisia tuliterissä tamineissa ja aseistautuneina saapui yli 8 000.
Norjasta saapuneet vapaaehtoiset liitettiin ruotsalaisiin yksiköihin. Ruotsi
maksoi vapaaehtoisjoukkojen kustannukset.
Ruotsalais-norjalainen vapaaehtoisjoukko Svenska
Frivilligkåren (SFK) muodostettiin ja harjoitettiin Kemissä ja Torniossa. SFK:n
komentajana toimi Suomessa syntynyt ruotsinmaalainen kenraaliluutnantti Ernst Linder, joka oli ollut mukana jo
Suomen sisällissodassa.
Linder joukkoineen otti vastuun Pohjois-Suomen
puolustuksesta Oulun-Paanajärven linjan pohjoispuolella helmikuun 22. päivänä.
Kaksi pataljoonaa siirtyi Sallan rintamaosalle Märkäjärvelle rintamavastuuseen
helmikuun lopulla. Etulinjakauden aikana SKF:stä kaatui tai haavoittui kuolettavasti
26 ruotsalaista ja kaksi norjalaista.
Ruotsalaisten otettua rintamavastuun Suomen sodanjohto
kykeni irrottamaan viisi pataljoonaa joukkoja Viipurinlahdelle, jossa tilanne
oli muuttunut kriittiseksi.
Ruotsin ilmavoimien
toiminta Pohjois-Suomessa oli ratkaisevan tärkeä. Lentorykmentti 19, jonka
kalustona olivat Gladiator-hävittäjät ja syöksypommituskykyiset Hawker
Hart -tiedustelukoneet, otti vastuulleen Pohjois-Suomen ilmapuolustuksen. Yksi
kolmasosa kaikista Ruotsin hävittäjistä oli talvisodan aikana Pohjois-Suomessa.
Yhtään suomalaista sotakonetta ei ollut ilmassa Kauhavan pohjoispuolella.
Pohjois-Suomen ilmatorjunnasta vastasi ruotsalainen raskas patteri ja kuusi
automaattitykkiosastoa.
Suomalaisin hakaristitunnuksin lentäneet ruotsalaiskoneet
mursivat venäläisten ehdottoman ilmaherruuden pohjoisessa. Ruotsalaislentäjät
torjuivat kymmeniä pommitushyökkäyksiä ja estivät vihollisen ilmavoimia
avaamasta tietä maajoukoille.
Lentorykmentti 19 menetti kolme lentäjää ja viisi konetta.
Frivilligkårenin riveistä kaatui 33 ja haavoittui 50. Yli
sata sai paleltumisvammoja.
Ruotsalaisia vapaaehtoisia oli sijoitettu lisäksi Turun
ilmatorjuntaan, rannikkotykistöön, laivastoon ja kenttätykistöön sekä
suomalaisiin kauppalaivoihin ilmatorjuntamiehistöksi.
Lue myös: 28.11.2019 ”Kirjava joukko myöhästyi talvisodasta – ulkomaalaisten vapaaehtoisten joukossa oli silmäpuolia ja puujalkaisia”
30.11.2019 ”Appelsiineja ja tupakkaa Kreikasta talvisodan koettelemaan Suomeen”
Juttusarjan lähteet: Justin Brooke: Talvisodan kanarialinnut – brittivapaaehtoiset Suomessa 1940-41, Lauri Haataja: Kun kansa kokosi itsensä, Kira Kaurinkoski: Kreikka ja Suomen talvisota. Kreikkalaisten sotakirjeenvaihtajien uutissanomat, Svenska frivilliga i Finland 1939-44. Talvisodan historia osa 4, Talvisodan pikkujättiläinen.
