• Puolustusvoimat

Maavoimat peruu osallistumisensa Norjan suurharjoitukseen koronatilanteen takia

Noin 400 suomalaisen piti osallistua Cold Responseen. Joukot eivät ehtineet siirtyä Norjan puolelle.

Puolustusvoimat

Suomalaiset joukot eivät ehtineet siirtyä Norjan puolelle. Arkistokuva.

Suomen osallistuminen Norjan puolustusvoimien johtamaan Cold Response -harjoitukseen on peruttu koronatilanteen vuoksi. Maavoimien oli tarkoitus osallistua noin 400 sotilaan vahvuudella harjoitukseen Pohjois-Norjassa 9.–19. maaliskuuta.

Pohjois-Norjan Skjoldin varuskunta ja siellä oleva harjoitusleiri asetettiin viime viikolla karanteeniin, kun harjoitukseen osallistuneella henkilöllä todettiin koronavirustartunta. 

Harjoitukseen piti osallistua joukkoja Jääkäriprikaatista ja Kainuun prikaatista, mutta joukkojen siirtyminen harjoitukseen keskeytettiin sunnuntaina. Joukot eivät ehtineet siirtyä Norjan puolelle.

Cold Responseen piti alun perin osallistua yhteensä noin 15 000 sotilasta eri maista.

 

Puolustusvoimilta ohje koronavirusta varten, kättely kielletty

Aiemmin viime viikolla Puolustusvoimat kertoi ohjeistuksestaan koronaviruksen varalle.

Mikäli kertausharjoitukseen käsketty reserviläinen, Puolustusvoimien työntekijä, varusmies tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittava henkilö on 18. helmikuuta jälkeen palannut tai palaa THL:n määrittämiltä epidemia-alueilta, välilaskut huomioiden, hänen tulee pysyä poissa palvelus- tai työpaikalta 14 vuorokautta Suomeen palaamiseen jälkeen.

Kertausharjoitukseen käsketyn reserviläisen osalta matkustamien epidemia-alueille kyseisenä aikana on peruste lykkäyksen myöntämiselle tai kertausharjoituksen perumiselle.

Puolustusvoimissa on myös aloitettu määräaikainen kättelykielto.