• Puolustusvoimat

Yli 400 suomalaista Norjan talviharjoitukseen – Cold Response Tromssan alueella maaliskuussa

Cold Responsessa yhteensä yli 15 000 sotilasta. Suomalaisilla kalustona Leopardeja.

Norjan puolustusvoimat

Kalustoa Cold Response 2016 -harjoituksessa. Tänä vuonna Suomesta osallistuu Norjan talviharjoitukseen yli 400 sotilasta.

Suomesta osallistuu yli 400 henkilöä Norjan puolustusvoimien
johtamaan Cold Response -talviharjoitukseen. Tromssan alueella Pohjois-Norjassa
9.–19.3. järjestettävään Cold Responseen lähtee valmiusyksiköiden varusmiehiä
sekä henkilökuntaa. Joukot ovat pääosin Jääkäriprikaatista ja Kainuun
prikaatista. Heidän pääkalustonaan ovat Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunut.

Puolustusvoimien mukaan harjoitus kehittää etenkin Suomen,
Ruotsin ja Norjan välistä yhteistyötä arktisella toiminta-alueella.

Yhteensä Cold Responseen osallistuu yli 15 000 sotilasta.
Joukkoja on myös Tanskasta, Alankomaista, Belgiasta, Saksasta, Ranskasta, Iso-Britanniasta
ja Yhdysvalloista.

Cold Response järjestetään joka toinen vuosi. Suomi oli viimeksi
mukana harjoituksessa vuonna 2016.

 

Harjoituksia tänä vuonna myös Saksassa, Ruotsissa ja
Virossa

Maavoimat osallistuu maaliskuussa myös Saksassa European
Challenge -harjoitukseen. Kyseessä on Euroopan unionin taisteluosastojen
pääharjoitus. Suomi osallistuu tänä vuonna taisteluosastoon, jonka johtovaltio Saksa
on. Suomen vajaan sadan hengen joukossa on panssaritiedusteluosasto
vahvennuksineen, esikuntaupseereja sekä huollon kansallinen tukiosa. Pääosa
joukosta on Porin prikaatin rekrytoimia reserviläisiä, ja heitä kouluttaa
prikaatin Kriisinhallintakeskus.

Ruotsissa Maavoimat osallistuu toukokuussa maan pääsotaharjoitukseen
Auroraan ja syyskuussa Gotlannin saarella pidettävään Höstglöd-harjoitukseen. Toukokuun
harjoitusohjelmaan kuuluu myös Virossa pidettävä Kevadtorm.