Laskuvarjokoulutusta annettiin Suomessa vähäisessä määrin jo viime sotien aikana, mutta vasta 1950-luvun lopulla idea vakituisen koulutuksen järjestämiseksi alkoi itää.
Kapteeni Kaj Hagelberg (1922–2013) otti asian toistuvasti puheeksi Pääesikunnan jalkaväkitoimiston upseerien kanssa. Hän oli kiinnostunut aiheesta jo sota-aikana, jolloin hänen anomuksensa päästä Saksaan laskuvarjokoulutukseen päätyi kuitenkin rykmentinkomentajan roskakoriin. Mutta 1950-luvun lopulla aika oli kypsä.
Pääesikunnan komento- ja koulutuspäällikkö, eversti Jorma Järventauksen vierailtua Ruotsissa tutustumassa sikäläiseen laskuvarjojääkärikoulutukseen kapteeni Hagelberg komennettiin Fallskärmsjägarskolanin kurssille kesällä 1958. Hän dokumentoi koulutuksen valokuvin ja valmisti siitä puolen tunnin mittaisen elokuvankin. Suomessa Hagelbergin materiaalia pidettiin aluksi lähinnä vihollisen laskuvarjojoukkojen torjunnan suunnittelupohjana.
Kapteeni Hagelbergin ollessa Ruotsissa yliluutnantti Sami Sihvo (s.1932) opiskeli Ranskassa Jalkaväkikoulun upseerikurssilla. Ranska kävi tuolloin sotaa Algeriassa, ja kurssilla olleet upseerit komennettiin sotatoimiin jo kolme kuukautta ennen kurssin päättymistä. Sihvolle tarjottiin mahdollisuutta päästä loppukurssin ajaksi johonkin erikoiskoulutukseen.
– Ranskalainen kurssitoverini yllytti minua maahanlaskujoukkojen kurssille. Tein hakemuksen sotilasasiamiehemme kautta Ranskan asevoimien esikuntaan sekä Pääesikuntaan Helsinkiin, muistelee kenraalimajuri Sihvo.
Suomessa laskuvarjokoulutustoimikunta esitti ensin kantahenkilökunnalle suunnattua hyppykurssia, jonka pitopaikaksi valikoitui eri vaihtoehdoista Utti. Kantahenkilökunnan ensimmäinen hyppykurssi vietiin läpi 13 oppilaan voimin kesällä 1960 Hagelbergin ja Sihvon johdolla.
Seuraavana vuonna koulutettiin lisää kantahenkilökuntaa sekä kaksi varusmieskurssiakin. Kurssille saattoivat pyrkiä palveluksessa jo olevat kokelaat ja ryhmänjohtajat. Peräti 1 300 olisi kurssille halunnut, mutta vain 30 valittiin. Seuraava suunnilleen saman vahvuinen kurssi järjestettiin heti perään. Ensimmäinen varusmieskurssi suoritti merkkihyppynsä – tuolloin se oli kahdeksas hyppy – 25.8.1961, josta tuli myös Laskuvarjojääkärikoulun vuosipäivä. Koulu perustettiin 1.2.1962.
– Varusmiehet olivat huomanneet tiedon laskuvarjojääkärikurssista lehdistä. Monilla hyväksytyistä oli urheilutaustaa, kertoo Sihvo.
Pian oppilasvalinnoissa ja koulutuksessa omaksuttiin edelleen voimassa olevat periaatteet. Lisäkurssimainen koulutus vaihtui nykyiseen kokonaistavoitteelliseen koulutukseen. Oppilaat valitaan vapaaehtoisista, joiden on läpäistävä pääsykokeet. Kaikille annetaan vähintään ryhmänjohtajakoulutus. Vuodessa järjestetään vain yksi kurssi. Tavoitteena on laskuvarjohyppytaitoinen sissi, joka selviytyy tehtävistään kaikissa taistelukentän olosuhteissa.
Upseereiksi koulutettavat laskuvarjojääkärit kävivät RUK:n Haminassa vuoteen 1989 asti. LJK:n oma reserviupseerikoulutus Utissa aloitettiin vuonna 1990. Valtaosa sai sissikoulutuksen ja muutama upseerioppilas joka kurssilta viestikoulutuksen.
– Myöhemmin alettiin painottaa myös tiedustelukoulutusta, kertoo Sihvo.
Henkilökohtaisena aseena oli ensiksi taittoperäinen konepistooli 900 KP 44 eli pelti-Heikki. Sitä seurasi venäläinen taittoperäinen rynnäkkökivääri 762 RK 54 TP kunnes siirryttiin vastaavaan kotimaiseen aseeseen vasta 1980-luvulla. Muu varustus erosi tavallisesta jalkaväkisotilaasta ainakin hyppykenkien ja kypärän osalta.
Kolmiluokkainen hyppymerkki otettiin käyttöön heinäkuussa 1961. Oikean rintataskun yläpuolella kannettava merkki on käytössä edelleen. Kolmannen luokan merkin sai läpäistyn kurssin ja kahdeksan hypyn jälkeen.
Kansainvälinen laskuvarjojoukkojen tunnus, viininpunainen baretti, otettiin käyttöön jo LJK:n perustamisen myötä. Hyväksymisprosessi oli suomalaiseen tapaan pitkä ja byrokraattinen. Baretin sai ensimmäisen hypyn jälkeen. Nykyinen barettimerkki saatiin huhtikuussa 1973, siihen saakka käytettiin kokardia.
Joukko-osastotunnuksena oli ensin jääkärijoukkojen merkki eli pyörä päällikkeenään ristikkäiset sukset. Vuoden 1967 uudistuksessa LJK sai oman joukko-osastotunnuksen, jossa oli laskuvarjo ristikkäisten kuusenhavujen yläpuolella. Koulutushaaramerkkinä hihassa oli pitkään sissin kuusenhavumerkki, kunnes laskuvarjojääkärit saivat oman merkin. Ensimmäiset joukko-osastoristit – Laskuvarjoristit – jaettiin maaliskuussa 1981. Nykyään käytetään Utin jääkärirykmentin joukko-osastotunnusta ja -ristiä. LJK:n lippu siirtyi perinnelipuksi vuonna 2005 toteutetuissa perinteiden ja tunnusten tarkistuksessa.
Lähteitä:
Marko Palokangas: Suomen Puolustusvoimien joukko-osastoperinteet 1918–2008
Marko Palokangas: Suomen Puolustusvoimien joukko-osastoperinteet – Entiset joukko-osastot 1945–2005
Lassi Saressalo – Janne Vilkuna: Laskuvarjojääkärit – Laskuvarjojääkärikoulu 1962–1992
Jalkaväen vuosikirja 1962–1963 sekä 1963–1964
Kuvat: Sotamuseo
Lue myös:
18.12.2021 Suomen laskuvarjojääkäreille haettiin koulutusmallia ulkomailta
18.12.2021 Laskuvarjojääkärikoulu sulautettiin Utin jääkärirykmenttiin 1997
29.10.2016 Tällainen on laskuvarjojääkärien ensihyppy
