• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Tuntematonta ohjaava Louhimies pyrkii mahdollisimman realistiseen lopputulokseen

Reserviupseerikoulun käynyt Louhimies arvostaa saamaansa johtajakoulutusta. Hän myös tutustui elokuvan käsikirjoittaja Jari Olavi Rantalaan RUK:ssa.

Juuli Aschan

Kädellään tiimiä ohjaava Aku Louhimies kertoo RUK:n olevan ainoa johtajakoulutus, jonka hän on urallaan saanut.

Elokuvan ensimmäinen teaser julkaistiin 27.10.2016.

Tuntemattoman
sotilaan
uuden elokuvaversion ensi-iltaan on enää – tai vielä –
runsas vuosi aikaa. Ohjaaja Aku
Louhimies
haluaa muistuttaa odottajia elokuvan itsenäisestä roolista.

– Elokuva ei ole romaanin kuvitus,
vaan itsenäinen taidemuoto.

Edvin Laineen Tuntematonta sanottiin joskus
Kansallisteatterin kesäretkeksi. Rauni Mollbergin
versio oli aikansa lapsi ja sisälsi tendenssielokuvan piirteitä. Kolmas versio
on vielä arvoitus.

– Lähtökohtaisesti olemme uskollisia Väinö Linnan romaanin hengelle ja historiallisesti totuudenmukaisia sekä
mahdollisimman realistisia.

Sodan keskiössä on yksilö, joka pelkää, palelee ja riutuu
nälissään. Elokuvalla on keinonsa nostaa yksilö esiin. Louhimiehen elokuvalla
yritetään tavoittaa tunne, joka ihmiselle syntyy,
kun hän joutuu osaksi suurta maalimanhistoriallista konfliktia.

Ohjaaja Aku Louhimies ja käsikirjoittaja Jari Olavi Rantala tutustuivat
Reserviupseerikoulussa. Ensimmäistä kertaa Tuntemattoman
sotilaan
toteuttavat reservin upseerit.

– Reserviupseeritausta varmasti vaikuttaa. Minulla on selkeä
käsitys Puolustusvoimien toiminnasta. On ollut etuoikeus olla reservissäkin
tekemisissä maanpuolustustyön kanssa.

Louhimies arvostaa RUK:n johtajakoulutusta. RUK:n lisäksi
hän ei ole saanut ammattiinsa muualta esimies- tai johtamiskoulutusta.

 

2000-luvun
hartiat 1940-luvun puvuissa

Tarkkaan ajankuvaan pyrkivillä produktioilla on monia
haasteita. Sota-ajan puvut ovat käyneet pieniksi. Sopivia
aitoja pukuja on vähän, eivätkä elokuvan tekijät tietenkään voi vaurioittaa
niitä kuvauksissa.

– Olemme käyttäneet joitakin aitoja
pukuja, mutta niiden kanssa olemme olleet varovaisia. Onneksi Yleisradio on
ottanut tehtäväkseen säilyttää kulttuuriperintöä myös rekvisiitan osalta. Aseet
tulevat YLE:ltä samoin kuin suuri osa tarvikkeista ja varusteista, Louhimies
sanoo.

Tarkat katsojat eivät salli ajankuvavirheitä.

– Lähden siitä, että ihminen kiinnostaa
enemmän kuin puvun yksityiskohdat. Kaikessa on silti pyritty aitouteen.

Laineen elokuvassa ajeltiin surutta sodan jälkeen
valmistetuilla kuorma-autoilla, mutta Louhimiehen produktiossa ei.

– Pääyhteistyökumppani on ollut MIL-safarit -niminen yritys, jonka kalustona on pitkälti kuljetuskalustoasiantuntija
Risto Höylän aarteita.

Myös sota-ajan tankit ovat vähissä.

– Panssarimuseon T-34 -vaunuja meillä on kahtakin mallia. Kirjassa
Hietanen tuhoaa Klimin, mutta käytämme vanhempaa versiota T-34:sta, jota
suomalaiset elo-syyskuussa 1941 myös kohtasivat. 

Sotaromaani
vai Tuntematon sotilas?

Käsikirjoitus perustuu Linnan Sotaromaaniin, jossa on enemmän seksuaalisia viittauksia, karkeaa
kieltä sekä kertojan jälkiviisautta kuin Tuntemattomassa
sotilaassa
.

– Molemmat romaaniversiot ovat
aineistona. Olemme pyrkineet pitämään kiinni siitä, että elokuvan henki olisi
uskollinen alkuperäisteokselle.

Entä jos Lammio ei olekaan vain ilkeä simputtaja vaan rohkea
ja ammattitaitoinen upseeri, ja jos Koskela onkin esimiehenä saamaton nahjus?
Onko luvassa näkökulmayllätyksiä?

– Tavoitteena ei ole yllättää, vaan tehdä hyvä ja koskettava
elokuva.

Produktiossa esiintyy henkilöitä, joita romaaneissa
mainitaan sivumennen. Miten oikeutatte uusien henkilöiden mukaan ottamisen ja tuleeko
muita uusia henkilöitä kuin Rokan vaimo Lyyti?

– Oikeutusta ei sinällään tarvita. Taitelijana voin tuoda vaikka Stalinin elokuvaan. En halua spekuloida
hahmoilla tässä vaan pidän katsojat jännityksessä. 

Artikkeli on julkaistu myös Reserviläisen numerossa 7/2016.

Lisää Tuntemattomasta Sotilaasta: 

17.10.2016 Suomenlinna Äänislinnan roolissa

8.9.2016 Sotaelokuvan kulisseissa – MPK mukana Tuntemattoman Sotilaan teossa