• Puolustusvoimat

Puolustusmenot kasvavat Euroopassa hitaasti

Ruotsin puolustusvoimat saa 50 miljoonan euron lisärahoituksen, mikä on vielä kaukana sen tarpeista. Euroopan Nato-maiden puolustusmenot kasvoivat viime vuonna maltillisesti.

US Army Europe

Saksalaisia sotilaita Liettuassa. Nato on vahvistanut läsnäoloaan Baltiassa ja Baltian maat ovat kasvattaneet puolustusmenojaan viime aikoina.

Ruotsin puolustusvoimat saa lisää rahoitusta, kertoo uutistoimisto Reuters. Hallitus päätti maanantaina puolustusmäärärahojen kasvattamisesta jo tänä vuonna 500
miljoonan kruunulla eli yli 50 miljoonalla eurolla. Summa on
maltillinen Ruotsin puolustusvoimien vaatimuksiin nähden. Helmikuussa puolustusvoimat
luovutti hallitukselle laskelmansa, jonka mukaan sen rahoituksesta puuttuu
lähivuosina lähes 700 miljoonaa euroa.

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist lupasi, että määrärahojen kasvattamiseen palataan vielä laskelman analysoinnin
jälkeen, kun mietitään vuoden 2018 budjettia. 

Aiemmin tässä kuussa Ruotsi ilmoitti palauttavansa asevelvollisuuden. Kutsuntojen kautta vähintään 4 000 ruotsalaista valitaan
vuositasolla armeijan peruskoulutukseen. Kutsunnat alkavat ensi vuonna. Syynä
kutsuntojen palauttamiseen on muun muassa se, että Ruotsin puolustusvoimat ei
saanut palkka-armeijaansa riittävästi väkeä töihin samalla kun
turvallisuustilanne on muuttunut vakavampaan suuntaan.

Nato-maiden
puolustusmenot kasvoivat hitaasti viime vuonna

Euroopan Nato-maiden yhteenlasketut puolustusmenot kasvoivat hyvin maltillisesti viime vuonna reiluun 240 miljardiin yhdysvaltain dollariin. Vuonna 2015 menot olivat noin 235 miljardia dollaria.

Vain harva Euroopan Nato-maa ylsi sotilasliiton tavoitteen mukaiseen
yli kahteen prosenttiin: Kreikka, Viro, Iso-Britannia ja Puola. Yhdysvaltain
presidentti Donald Trump on vaatinut muilta Nato-mailta suurempia satsauksia yhteiseen puolustukseen. Jo ennen valintaansa presidentiksi Trump sanoi muun muassa The New York Timesille olevansa valmis puolustamaan Nato-liittolaisia, jos ne täyttävät velvollisuutensa, tarkoittaen kahden prosentin sääntöä. Myös valintansa jälkeen hän on muistuttanut muiden Nato-maiden vastuusta.

Yhdysvaltojen puolustusmenojen osuus maan BKT:sta on huomattavasti suurempi kuin millään Euroopan maalla. Vuonna 2016 osuus kasvoi 3,61
prosenttiin 3,58 prosentista.

Koko Naton puolustusmenot olivat vuonna 2016
yli 920 miljardia yhdysvaltain dollaria. Yhdysvaltojen osuus tästä oli yli 660 miljardia dollaria.

Luvut käyvät ilmi Naton vuosiraportista, jonka voi lukea täältä.

Lue myös: 

21.3.2017 IL: Suomi kikkailee puolustusmenojaan reilusti ylöspäin