”Kersantti Skyttä, jota koko sodan ajan on pidetty johtajana kaikissa vaikeimmissa partiotehtävissä, joista hän aina on suoriutunut erikoista tunnustusta ansaitsevasti, on rykmentin parhaisiin miehiin kuuluva ja henkilökohtaisesti eräs rohkeimmista. Hänen yksikkönsä kaikki miehet ovat koko sodan ajan suhtautuneet häneen ihaillen ja pitävät häntä sotilaan esikuvana.”
Näihin sanoihin päättyi perustelu, jolla nuori Lauri Skyttä nimitettiin Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi 5. heinäkuuta 1942. Skyttä on saanut tunnustuksen kaikista suomalaisista nuorimpana. Hän oli vain 19 vuotta ja kuusi kuukautta, kun hänet nimettiin ritariksi.
Itse sota oli tullut lähelle Skyttää jo nuorena. Vuonna 1922 Viipurin maalaiskunnassa syntynyt Skyttä joutui talvisodan myötä evakkoon kotikonnuiltaan. Tuolloin vasta 16-vuotias Lauri ilmoittautui vapaaehtoisena suojeluskuntalaisena palvelukseen. Hän ehti saada lyhyen koulutuksen, täyttää 17-vuotta ja osallistui talvisotaan Karjalan kannaksella taistellen muun muassa Summassa.
Eläköötä huutaen
Nuoresta iästään huolimatta Skyttä oli jatkosodassa jo rutinoinut sotilas, joka tarpeen niin vaatiessa osasi toimia rohkeasti ja päättäväisesti. Hänet oli maaliskuussa 1941 ylennetty alikersantiksi ja vain puolitoista kuukautta jatkosodan alkamisen jälkeen nuori konstaapelin poika ylennettiin jo kersantiksi.
Jatkosodassa Skyttä toimi joukkueensa varajohtajana ja juuri nuoren miehen pelottomuus ja määrätietoisuus tiukoissa paikoissa toivat hänelle lopulta ritarinimityksen.
Sodan isommassa kuvassa Hämeen ratsurykmentti, jonka alaisuudessa Lauri Skyttäkin palveli, pyrki työntymään Äänistä kohti. Honkaselällä, joka sijaitsee alle 100 kilometrin päässä Petroskoista, Skytän miehet olivat saaneet tehtäväksi edetä Säämäjärven maastosta Nimjärven suuntaan ja ottaa haltuun vahvasti varustettu venäläisten tukikohta, joka sijaitsi metsälinjojen risteyksessä.
Päästyään määränpäähänsä, venäläiset avasivat hyvistä asemista tulen Skyttää ja muita sotilaita kohti.
Seuranneita vaiheita kuvataan Mannerheim-ristin perusteluissa seuraavasti:
– Saatuaan yhden ryhmän avuksi kersantti Skyttä rohkealla rintamahyökkäyksellä, itse ensimmäisenä syöksyen ja eläköötä huutaen, ajoi vihollisen silmittömään pakoon.
Seuraava tehtävä oli neljän kilometrin päässä, jossa vihollinen oli jälleen vahvoissa asemissa. Heti seuraavana päivänä oli taas toiminnan aika. Kaksi konekivääriryhmää ja osa muusta joukkueesta sitoi venäläisiä taisteluun. Samanaikaisesti Skyttä ja osa joukkuetta kiersivät saarroksen oikealta ja valtasivat tukikohdan.
Mallia näyttäen
Hajalle lyödyt venäläiset kokosivat pataljoonansa rippeet ja kävivät kolme päivää myöhemmin ankaraan vastahyökkäykseen. Jälleen kerran Skyttä osoitti neuvokkuuteensa taistelijana ja johtajana. Hän otti mukaansa kaksi miestä ja yhdessä kolmikko tunkeutui tukikohdan edessä olleeseen tiheään suoniemekkeeseen, josta käsin he tuhosivat vihollisia ja pakottivat loput vetäytymään.
Rykmentti jatkoi muutama päivä tämän jälkeen hyökkäystään kohti Nimjärven kylää. Osaston vasen sivusta joutui hyökkäämään kuitenkin epäedullisista maastoasemista, koska sillä oli edessään pitkä järvikannas, jota oli puolustamassa konetuliaseilla vahvistettu vihollinen.
– Kovasta vastarinnasta johtuen viivästyi osaston hyökkäys kannaksella. Tällöin tunkeutui kersantti Skyttä ankarasta vihollistulesta huolimatta – itse edellä ryömien – kahden ryhmän kanssa pitkin järven rantaa vihollisen asemiin, tuhosi useita vihollisia ja pakotti rohkealla sivustahyökkäyksellä loput vihollisjoukkueesta vetäytymään pois, joten osasto ja rykmentti saattoivat jatkaa etenemistä kohti tavoitetta, Skytän uroteoista todetaan ritariusperusteluissa.
Myöhemmin taisteluissa Honkaselällä venäläiset olivat asettuneet katettuihin asemiin parin sadan metrin levyisen murroksen taakse. Suomalaiset olivat jo kahdesti aiemmin epäonnistuneet murroksen ylittämisessä, kun tuli nyt jo joukkueenjohtajana toimineen Skytän miehineen vuoro yrittää. He onnistuivat murroksen vasemmasta reunasta käsin ja vyöryttivät vihollisen asemat tuhoten käsikranaateilla useita pesäkkeitä. Tämän seurauksena venäläisten oikeaa sivustaa puolustautunut osasto vetäytyi. Raportit tapahtumista kuvaavat hyvin Skytän huimapäisyyttä tilanteessa.
– Tässä taistelussa toimi kersantti Skyttä henkilökohtaisesti käsikranaattien heittäjänä joukkueensa edessä, haavoittuen tällöin vihollisen käsikranaatista oikeaan käteen, mutta jääden siitä huolimatta riviin ja johtaen edelleen joukkuettaan. Tämän kersantti Skytän johtaman hyökkäyksen välittömänä seurauksena oli, että omien joukkojen muut osat pääsivät murroksen yli, ja vihollisen asemat tulivat siten lopullisesti vallatuiksi.
Koti löytyi Hyvinkäältä
Skytälle esitettiin Mannerheim-ristiä jo helmikuusa 1942 ja virallisesti se myönnettiin hänelle heinäkuussa 1942. Komppaniapäällikön teltan luona pidettiin kahvitustilaisuus, jossa risti virallisesti luovutettiin ja kiinnitettiin Lauri Skytän rintaan. Tilaisuudessa ristin Skytän rintaan kiinnittänyt ja puheen pitänyt upseeri oli eversti Gustaf Ehrnrooth, joka myöhemmin eteni kenraalimajuriksi ja tunnetaan myös jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin isoveljenä.
Skyttä kotiutui muiden suomalaisten kanssa yleisessä kotiuttamisessa marraskuussa 1944. Hän oli silloin palvellut isänmaataan viisi vuotta ja ei ollut vielä täyttänyt 22 vuottakaan.
Armeija jäi Skytän osalta lopullisesti taakse tammikuussa 1955. Skyttä sai puolisonsa Katrin kanssa yhteensä kuusi lasta ja he hankkivat tilan Hyvinkään kytäjältä. Hän ehti toimia vielä kaksi vuotta meijerin työnjohtajana ennen kuolemaansa.
Kuollessaan huhtikuussa 1973 ritareista nuorin oli yhä vasta 50-vuotias.
