Lähtökohtaisesti kaikki sodissa käytettävät aseet ovat kuolettavia. Silti osa aseista on vaikuttavuudeltaan kauheampia kuin toiset. Ukrainan sodassa havaituista aseista venäläisten riveistä löytyvä TOS-1A on omassa kategoriassaan. TOS1-A:ssa on laukaisuputket 24 ohjukselle, jotka syöksyvät taivalta alas hyödyntäen termobaarisia räjähteitä.
Termobaaristen aseiden mielipuolisuudesta saa jotain kuvaa Yhdysvaltain asevoimien tiedusteluorganisaation DIA:n vuonna 1993 kirjoittamasta raportista, jossa termobaaristen aseiden aiheuttamista vahingoista todetaan muun muassa seuraavaa:
– Räjähdyksen aiheuttama tappomekanismi on ainutlaatuinen ja epämiellyttävä. Mikä tappaa, on räjähdyksestä seuraava paineaalto ja vielä tärkeämpänä sitä seuraava tyhjiö, joka repii keuhkot. Jos polttoaine syttyy, mutta ei räjähdä, uhrit saavat myös hyvin vakavia palovammoja ja todennäköisesti myös hengittävät sisäänsä palavaa polttoainetta.
Termobaarisen aseen vaikutus perustuu lämpöön ja paineeseen. Termobaariset räjähteet ovat polttoaineella rikastettuja sotilasräjähdysaineita, joiden tehoa on kasvatettu lisäämällä räjähteen sekaan erilaisia reaktiivisia metalleja. Kolmivaiheiseen räjähdyksen lopputulemana polttoaine sekä räjähteessä olevat metallipartikkelit reagoivat hapen kanssa muodostaen tulipilven, jota seuraa räjähdyksen aiheuttama tyhjiö. Syntynyt lämpö puolestaan vahvistaa entisestään paineaaltoa ja tekee siitä samalla pitkäkestoisemman.
Varsinkin kaupunkisodankäynnissä termobaariset aseet ovat sirpalevaikutteisia aseita tehokkaampia, koska niiden vaikutukselta on huomattavasti vaikeampi suojautua, jonka lisäksi pienemmässä tilassa räjähdyksen voimakkuus korostuu.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Käytössä jo Neuvostoliitossa
Termobaariset aseet eivät sinäänsä ole uusi keksintö. Niiden käyttö on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien ja Venäjä on toiminut niiden kehittämisessä edelläkävijänä, mutta myös Yhdysvallat on kehittänyt vastaavia aseita aktiivisesti. Neuvostoliitolla oli jo aikaan käytössä TOS-1 -asejärjestelmä, joka sijoitettiin T-72-taistelupanssarivaunun päälle. Neuvostoliitto käytti asetta Afganistanissa ja myöhemmin Venäjä käytti sitä taistellessaan Tsetsenian pääkaupungissa Groznyissa.
TOS–1:n päivitetty versio TOS–1A otettiin käyttöön Venäjällä vuonna 2001. Päivityksen myötä asejärjestelmän laukaisuputkien määrä putosi alkuperäisestä 30 putkesta 24:ään. Kaikkien rakettien ampumiseen menee asetuksista riippuen vain 6–12 sekuntia. Arvioiden mukaan kaikkien rakettien ampumisella yksi asejärjestelmä voi saavuttaa 40 000m2:n kokoisen alueen peiton.
Vuosituhannen alun päivityksen myötä ja putkien pituutta kasvattamalla TOS-1A:n kantama parani kuuteen kilometriin.
Suojautuminen hankalaa
TOS–1A:ta vastaan, ja termobaarisia aseita yleisestikin, suojautuminen on hankalaa. Aseiden paineaaltovaikutus tunkeutuu poteroiden pohjalle saakka, jossa vaikutus itseasiassa vain voimistuu sen heijastuessa takaisin ympärillä olevista seinistä. Juuri tästä syystä termobaariset aseet ovat varsinkin kaupunkisodankäynnissä todella vaarallisia aseita.
Puolustavalle osapuolelle termobaariset ovat äärimmäisen hankalia siinäkin mielessä, että etukäteisvalmisteluista saatava hyöty vähenee huomattavasti, koska suojaan ei pääse samalla tavalla kuin esimerkiksi sirpalevaikutteisia aseita vastaan puolustauduttaessa.
Ukrainan sodassa Venäjän on nähty tuovan maahan TOS-1- tai TOS-1A-raketinheittimiä.
Venäläisten omassa luokittelussa aseita ei lasketa raketinheittimiksi, eikä se siksi kuulu tykistön alaisuuteen. Liekinheittimeksi luokiteltu järjestelmä kuuluu Venäjän NBC-(nuclear, biological, chemical)suojelujoukkojen alaisuuteen.
Ukrainan Yhdysvaltojen suurlähettiläs Oksana Markarova syytti maanantaina Venäjää termobaaristen aseiden käytöstä. Virallista vahvistusta asialle ei ole toistaiseksi saatu. Kyseenalaisesta maineestaan huolimatta termobaarisia aseita ei kuitenkaan ole kansainvälisillä säädöksillä luokiteltu kielletyiksi aseiksi käyttää sodassa.
