• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen uudistuksia koskeva lakipaketti hyväksyttiin eduskunnassa

Reserviupseeriliiton mielestä uudistus voi parantaa paikallisjoukkojen koulutusta mutta sisältää myös riskitekijöitä.

Hanna-Maija Raitio

MPK järjesti reserviläisille maanpuolustuskoulutusta marraskuun 2018 Myrsky 18 -harjoituksessa Säkylässä.

Eduskunta hyväksyi torstaina vapaaehtoisen maanpuolustuksen
uudistuksia koskevan lakipaketin. Vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen järjestäminen
siirtyy Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä (MPK) Puolustusvoimille. MPK:n tehtäviksi
jäävät poikkeusolojen osaamista ja sotilaallisia valmiuksia palvelevan
koulutuksen sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutuksen järjestäminen. MPK:n
tehtävänä on myös varusmiespalvelukseen liittyvän tutustumistoiminnan
järjestäminen.

Puolustusministeriön tavoitteena on kehittää MPK:n
koulutuksesta nousujohteinen kokonaisuus, joka tukee Puolustusvoimien
sotilaallista koulutusta. Vapaaehtoisille reserviläisille tarjotaan ministeriön
mukaan mahdollisuutta aiempaa parempaan mahdollisuuteen opetella sotilaan
perustaitoja ja hankkia uutta osaamista, joka voi johtaa poikkeusolojen eri
tehtäviin Puolustusvoimissa.

MPK:n uusi tehtävä on asepalvelusta suorittamattomien 16
vuotta täyttäneille suunnatun varusmiespalvelukseen liittyvän
tutustumistoiminnan järjestäminen. Täysi-ikäisille naisille, jotka eivät ole
suorittaneet asepalvelusta, kehitetään mahdollisuutta tutustua asepalveluksessa
annettavaan koulutukseen.

 

Laatikaisen johdolla
muutosten läpi

Reserviläinen
kertoi torstaina Pertti Laatikaisen jatkavan MPK:n toiminnanjohtajana muutoskaudella. Hän allekirjoitti
jatkosopimuksen, joka kestää vuoden 2021 loppuun saakka.

– Töitä on paljon ja haaste on iso, mutta yhdessä pystymme
vastaamaan siihen. Muutosvaiheessa tarvitaan koko maanpuolustuskentän yhteistoimintaa
muutoksen tavoitteiden toteutumiseksi, Laatikainen kommentoi.

Reserviupseeriliitto kommentoi perjantaina uudistukseen
liittyvän mahdollisuuksien lisäksi myös riskitekijöitä.

– Liiton käsityksen mukaan lakimuutos parantanee
onnistuessaan paikallisjoukkojen koulutusta. Sijoittamattoman reservin koulutuksen, varautumis- ja
turvallisuuskoulutuksen, alueellisen tasa-arvon sekä MPK:n toimintakyvyn osalta
uudistukseen liittyy kuitenkin merkittäviä riskitekijöitä. Liitto olisi myös
toivonut, että varautumis- ja turvallisuuskoulutus olisi määritelty MPK:n
julkiseksi hallintotehtäväksi, Reserviupseeriliiton tiedotteessa sanotaan.

Liitto pitää uudistuksen onnistumisen ehdottomana
edellytyksenä lakiesityksen perusteluissa mainittujen taloudellisten
lisäresurssien saamista vapaaehtoiseen koulutukseen.

Esityksessä muutetaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta
annettua lakia, ampuma-aselakia, työturvallisuuslakia ja rikoslakia. Lait
viedään seuraavaksi tasavallan presidentin vahvistettaviksi, ja ne on
tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2020.

MPK:n keskeiset tehtävät uudistusten myötä

  • Järjestää sotilaallisia valmiuksia palvelevaa
    koulutusta ja toimintaa sekä vapaaehtoista maanpuolustusta koskevaa tiedotusta
    ja valistusta.
  • Kehittää naisten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoiseen
    maanpuolustukseen ja järjestää siihen liittyvää sotilaallisia valmiuksia
    palvelevaa koulutusta ja tutustumistoimintaa.
  • Ohjata, tukea ja sovittaa yhteen
    jäsenjärjestöjen maanpuolustuskoulutusta sekä kehittää tutustumistoiminnan
    kautta nuorten mahdollisuuksia tutustua maanpuolustukseen.