• Puolustusvoimat

Reserviupseerikurssi on tänä kesänä erilainen – ”Yhteismajoitus on tuntunut ihan luonnolliselta”

Pandemian vaikutukset reserviupseerikoulutukseen minimoidaan oikeilla rajoitustoimenpiteillä.

Puolustusvoimat

Upseerioppilaat Tuunainen, Elonen, Lönnfeldt ja Neuvonen jakavat saman tuvan Reserviupseerikoulussa.

Varusmieskoulutus on jatkunut koronapandemian aikana taukoamatta, joskin monia erityisjärjestelyitä on jouduttu tekemään. Poikkeusolot näkyvät muun muassa varusmiesten ryhmäjaoissa, lomajärjestelyissä sekä ruokailuissa.

Puolustusvoimien johtajakoulutuksen ehkäpä ikonisin osa, Maavoimien reserviupseerikurssi käynnistyi Reserviupseerikoulussa Haminassa virallisesti 9. toukokuuta. Kurssin oppilaat kuitenkin saapuivat paikalle kahden viikon VMP-jakson (vapaa muusta palveluksesta) jälkeen porrastetusti 21.–22. toukokuuta.

– Tällä jaksolla haluttiin varmistaa se, että kaikki kurssilaiset saapuvat terveinä ja oireettomina Haminaan, selventää järjestyksessään 256. reserviupseerikurssin johtaja, everstiluutnantti Tommi Sikanen.

Koulutus- ja lomapäivien suhde säilyy aiempiin kursseihin verrattuna samana, ainoastaan rytmi on muuttunut.

– Alun VMP-jakson jälkeen oppilaat ovat yhtäjaksoisesti viisi viikkoa palveluksessa. Tämän jälkeen on kahden viikon palautumisjakso, jonka jälkeen yhtäjaksoista palvelusta on kuusi viikkoa, Sikanen selostaa.

Ottaen huomioon, että varusmieskoulutuksessa lähikontakteja tulee väkisinkin isojen ryhmien kesken, on Suomen varuskunnissa todettu koronatartuntoja verrattain vähän.

– Osin Puolustusvoimien sisäisten mutta osin myös yhteiskunnallisten rajoitustoimenpiteiden vuoksi Haminassakaan ei ole levinnyt korona eivätkä mitkään muutkaan taudit, Sikanen pohtii.

Upseerioppilaat Venla Eskola Kainuun prikaatista ja Aleksi Vainio Karjalan prikaatista ovat tottuneet rajoituksiin jo palveluksensa aiemmissa vaiheissa.

– On liikkumisrajoituksia ja ylimääräisiä ihmiskontakteja tulee välttää. Jokaisessa ruokailussa, jotka järjestetään ulkona, on saatavilla käsidesiä, ja sen käyttöä valvotaan. Lisäksi kannustetaan yleiseen hygieniaan, he luettelevat.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. 

Oppilaat Eskola, Elonen ja Tuunainen osallistuvat yhteismajoituskokeiluun RUK:ssa. Kuva: Puolustusvoimat

Yhteismajoitus on sujunut saumattomasti

Kurssilla käynnistettiin myös yhteismajoituskokeilu, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että samaan tupaan voi majoittua sekä miehiä että naisia. Haastatteluja tehdessä yhteismajoituskokeilu on jatkunut muutaman päivän, eikä Eskola koe asiassa mitään ongelmaa.

– Enemmän haasteita ovat tuoneet yksikön toimintatavat ja arkirytmiin kiinni pääseminen.

– Ihan luonnolliselta asialta yhteismajoitus on tuntunut, eikä siitä ole aiheutunut mitään kummallisuuksia, Vainio täydentää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Aleksi Vainio sanoo isoimpien haasteiden tulleen yksikön toimintatavoista ja arkirutiineihin kiinni pääsemisestä. Kuva: Puolustusvoimat

Myöskään everstiluutnantti Sikasen korviin ei ole kantautunut, että majoitusjärjestelyissä olisi ollut ongelmia.

– Varmasti tässä lyhyessäkin ajassa olisi palautetta jo tullut, jos olisi aihetta. Pitää myös muistaa, että upseerioppilaille yhteismajoitus on tuttua aiemman palveluksen sotaharjoituksista, joten siinä mielessä asiassa ei ole mitään uutta.

Reserviupseerikurssin perinteisiin ovat vuosikymmeniä kuuluneet Kirkkojärven marssi, johtamisharjoitus sekä tietenkin kurssijuhla. Miten näiden osalta käy korona-aikana?

–  Koska tämäkin kurssi aikanaan liittyy omana lenkkinä reserviupseerikurssien ketjuun, niin haluamme, että oppilaat saavat kokea perinteet niin hyvin, kuin näissä rajoitusoloissa on mahdollista, Sikanen sanoo

Kirkkojärven marssi ja johtamisharjoitus pystytään järjestämään hänen mukaansa lähes normaalisti, mutta kurssijuhlan osalta on haasteita.

– Olen sanonut oppilaille, että rajoitusten vuoksi perinteisen iltajuhlan kaltaisen joukkokokoontumisen järjestäminen ei ole mahdollista tämänhetkinen tilanne huomioiden. Taudin mahdollisen leviämisen kannalta ei olisi viisasta tuoda Haminaan satoja seuralaisia ympäri Suomea. Jossakin muodossa kurssijuhlaa vietetään mutta todennäköisesti oman väen kesken.

Alla olevalla videolla kurssin 256 upseerioppilaat kajauttavat Sillanpään marssilaulun ilmoille Haminassa. Video: Paavo Airo / Reserviläinen