• Puolustusvoimat

Nato-kannatus pysynyt viime vuoden tasolla

Myöskään nykymallisen puolustusjärjestelmän kannatuksessa ei ole juuri muutosta viime vuodesta.

Paavo Airo

Taloustutkimuksen kyselyn mukaan nykymallista puolustusjärjestelmää kannattaa 65 prosenttia suomalaisista eli suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten.

Suomalaisten Nato-kannatus on pysynyt melko muuttumattomana viime vuodesta, mutta Natoon kielteisesti suhtautuvien määrä on laskenut. Taloustutkimuksen maaliskuisessa kyselyssä 20 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi liittyä Naton jäseniksi. Viime vuonna luku oli 36 prosenttia.

Kuitenkin vain 13 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että Natoon pitäisi liittyä nopeasti tai lähivuosina. Vuosi sitten vastaavassa kyselyssä samaa mieltä oli 14 prosenttia.

62 prosenttia on sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi liittyä nyt Natoon, mutta mahdollisuus liittyä myöhemmin tulisi säilyttää. Viime vuoden luku oli 44 prosenttia.

 

65 prosenttia vastaajista kannattaa nykymallista Suomen puolustusjärjestelmää, eli kannatus ei ole juuri muuttunut vuoden takaisesta. Sekä naisia että miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus sai nyt kannatusta 17 prosenttia.

Molemmille sukupuolille vapaaehtoista asepalvelusta kannattaa 12 prosenttia vastaajista.

 

Maanpuolustusjärjestöt selvittivät samalla myös jäsentensä Nato-kannatusta. Reserviläisliiton jäsenistä 35 prosenttia haluaisi Suomen liittyvän nopeasti tai lähivuosina Naton jäseneksi. Suomen Reserviupseeriliiton jäsenistä puolestaan 44 prosenttia kannattaa sitä.

Taloustutkimus selvitti suomalaisten mielipiteitä maanpuolustuksesta 24.3.–31.3.2020 välisenä aikana. Kyselyn teettivät Taloustutkimuksella Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto ja Maanpuolustuskoulutus MPK. Tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse 1 004 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista. Data painotettiin vastaamaan vastaavan ikäistä Suomen väestöä. Tutkimuksen virhemarginaali koko otoksen osalta on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.