Sodan logiikka saattaa joskus nostaa polttopisteeseen mitättömältä tuntuvan paikan kuten vain 1,5 hehtaarin laajuisen kallioluodon noin 25 kilometriä Hangosta länsilounaaseen.
Vuonna 1906 rakennetun Bengtskärin majakan tornilla oli mittaa 46 metriä, itse saari kohosi enimmillään vain kuusi metriä merenpinnan yläpuolelle. Torni ja jykevä nelikerroksinen kivirakennus muodostivat majakan päärakennuksen. Lisäksi saarella oli puisia varastorakennuksia.
Taistelun syy juontuu talvisodan päättäneestä Moskovan rauhasta maaliskuulta 1940. Suomi joutui luovuttamaan Hangon seudun merialueineen Neuvostoliiton tukikohdaksi. Jatkosodan alettua kesäkuun lopulla 1941 Morgonlandetin saari sekä Bengtskärin majakka häiritsivät Hankoa miehittäneiden neuvostojoukkojen mielenrauhaa. Saarilta voitiin tarkkailla miehittäjien meriliikennettä, ja niiltä voitiin johtaa tulta tukikohdan alueelle. Siksi saaret oli vaiennettava.
Neuvostojoukot olivat 16.7.1941 vanginneet Morgonlandetissa toimineen suomalaisen tulenjohtoryhmän. Saari sijaitsi suunnilleen Hangon ja Bengtskärin puolivälissä. Niinpä suomalainen Hiittisten lohkon esikunta osasi aavistaa, että seuraavana listalla on Bengtskär.
Majakkasaarella toimineen tulenjohto- ja vartioryhmän tueksi koottiin hieman kiireessä luutnantti Fred Lutherin johtama 26-miehinen osasto 2. Rannikkoiskukomppaniasta. Miehet olivat pääasiassa paikallisia reserviläisiä, jotka koulutettiin pintapuolisesti tehtäviinsä Rosalassa. Saatu sotaoppi sisälsi lähinnä aseiden käsittelyä. Saaren majakkaa hoiti nelihenkinen siviilimiehistö.
Saaren raskain ase oli 20-millinen Madsen-pikatykki. Muu arsenaali muodostui kolmesta konekivääristä, mieskohtaisista aseista sekä käsikranaateista ja kasapanoksista. Kallioluotoa ei voinut linnoittaa taisteluasemia kaivamalla, joten konekiväärit sijoitettiin majakkarakennukseen. Ikkunoista avautui kelvollinen ampuma-ala. Tykki sijoitettiin saaren läntiseen niemekkeeseen räjäytettyyn tuliasemaan.
Venäläinen komissaari päätti, että kohtalon kello lyö Bengtskärille varhain 26.7.1941 eli Venäjän laivaston vuosipäivän aattona. Uutisella Bengtskärin valtauksesta oli määrä juhlistaa vuosipäivää. Maihinnousutehtävään nimettiin kolmekymmentä vapaaehtoista NKVD:n erillisestä rajavartioyksiköstä, sisäministeriön erikoisjoukkoja siis. Valtausosasto alimitoitettiin Morgonlandetissa vangittujen suomalaisten tietojen perusteella. Luutnantti Lutherin osastosta suomalaisvangeilla ei ollut tietoa.
Kolmen nopean veneen osasto lähti kohti Bengtskäriä iltamyöhällä 25.7. Ensimmäisessä aluksessa eteni turvaajaryhmä. Keskimmäisessä aluksessa matkasi valtaajaosasto. Kolmas laiva oli lastattu räjähteillä, koska majakka oli tarkoitus räjäyttää maan tasalle valtaamisen jälkeen.
Sumun, metsäpalojen savun sekä heinäkuun lopun yöhämärän suojissa alukset lähestyivät saarta. Laivat havainnut vartiomies väläytti vilkulla tunnuskyselyn. Vastaukseksi hän odotti sovittua omataistelijatunnusta. Vesillä risteili myös saksalaisia raivaajia, joista vartiomies arveli nytkin olevan kyse. Vartiomies ei kuitenkaan hallinnut valomerkkejä kunnolla ja hyväksyi epämääräisen tuikuttelun omataistelijatunnukseksi. Reitti venäläisille oli selvä.
Maihinnousun havaitsi saaren itärannan vartiomies ja tunnistettuaan rantautujat vihollisiksi juoksi hälyttämään luutnantti Lutherin sekä muut majakassa yöpyneet taistelijat.
Taistelu kallioluodon herruudesta alkoi suomalaisten kannalta takkuillen. Vielä kellarissa olleet konekiväärit siirrettiin kiireesti tuliasemiin rakennuksen ikkunoihin. Sotamies Samuli Anjalin heitti radiohuoneen ikkunasta kasapanoksen majakan vierelle päässeiden venäläisten niskaan onnistuen surmaamaan rynnäkköosaston johtajat ja haavoittamaan useita erikoisjoukkosotilaita kaatuen kuitenkin samalla itse.
Osa puolustajista oli ehtinyt lähipuolustusasemiin, mutta heidän oli vetäydyttävä kivirakennuksen uumeniin. Konetykkiä ei voitu luotisateessa miehittää. Majakan ikkunoihin vihdoin nostetuilla konekivääreillä venäläisiä pyrittiin pitämään aloillaan.
Majakalta pyydettiin radiolla apua Hiittisten lohkon esikunnasta, joka käynnisti välittömästi tukitoimet. Ensi hätään maihinnousualuksia ammuttiin rannikkotykeillä, jolloin ne irtautuivat rannasta. Oma laivasto-osasto lähetettiin hätiin, ja ilmavoimiltakin pyydettiin apua. Saaren puolustajat olivat nyt kivirakennuksen suojissa, ja oma tykkituli voitiin johtaa myös saarelle.
Valtaajia pääsi rakennukseen, eli taistelu siirtyi kivimajakan sisätiloihin. Suomalaisten hallussa oli majakkatornin lisäksi majoitustilana käytetty päärakennuksen kolmas kerros sekä ullakkokerros varastotiloineen. Valtaajien hallussa olivat pohjakerroksen tekniset tilat sekä toisen kerroksen majoitustilat. Tässä vaiheessa luutnantti Luther haavoittuu jo toistamiseen, ja johdon ottaa alikersantti Harry Bjelke.
Merellä on käynnissä kiivas kilpapurjehdus kohti Bengtskäriä. Osasto Auvinen eli Tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa sekä vartiomoottorivene (VMV) 13 ajavat parasta vauhtiaan kohti taistelevaa majakkaa. Pulassa olevia venäläisiä auttamaan on tulossa viisi alusta. Rannasta karkotetut alukset yrittivät rantautua uudelleen laskeakseen saareen lisäjoukkoja, mutta rannikkotykistön tuli sekä vihdoin eloon herännyt saaren konetykki estivät maihinnousuyrityksen. Neljän jälkeen aamuyöllä taisteluun yhtyvät sekä omat että naapurin lentokoneet.
Säälimätön taistelu karulla kallioluodolla vaati nopeasti veronsa. Siipeensä saivat myös laivat puolin ja toisin. Yksi venäläisalus uppoaa, ja merestä poimitaan 16 haaksirikkoutunutta. Tykkivene Hämeenmaan ylikonemestari I.A. Iilamo kaatuu sirpaleesta palveluspaikalleen. Yksi panssarilaiva Ilmarisen matruusi kaatuu punalentäjien hätyytellessä alusta. Sekä Ilmarisen että Väinämöisen käskettiin varmuuden vuoksi ottaa suunta kohti taistelualuetta.
Aamun tunteina saarelle nousee suomalaisaluksilta apuvoimia useissa erissä, jolloin paine alkaa helpottaa. Sekavassa tilanteessa tappioita aiheuttaa myös oma tuli. Lopulta majakan sisään pureutuneet valtaajat kukistetaan, mutta muualla saaressa erikoisjoukot eivät luovuta. Osa venäläisistä kaatuu, osa ampuu itsensä, mutta pahimmin haavoittuneet eivät pysty vastustamaan vangitsemistaan. Vasta taistelupäivän iltana luoto on puolustajien hallussa.
Seuraavana päivänä venäläinen lentovene onnistuu vielä osumaan pommilla majakan tornin ja päärakennuksen saumakohtaan, jolloin useita majakan suojissa olleita puolustajia kaatuu ja haavoittuu. Suomalaisten kokonaistappiot vaihtelevat hieman eri lähteissä, mutta olivat todennäköisesti 32 kaatunutta ja 45 haavoittunutta.
Naapurin tappioista ei ole täsmällistä tietoa, koska merikin vaati osansa. Kaatuneiden määrä kohosi kuitenkin yli 30:n. Useat saaresta vangitut olivat haavoittuneita, merestä poimittiin ehjiäkin miehiä. Maihin nousseen osaston johtajiin kuulunut ja pahoin vatsaan haavoittunut kersantti V.I. Kibis leikattiin suomalaissairaalassa peräti 14 kertaa.
Suursodan mitassa Bengtskärin taistelu oli pieni kahakka, mutta meidän mitassamme sotavuosien suurin meritaistelu lounaisen Suomen alueella, ja siihen ottivat osaa kaikki puolustushaarat. Hangon rintama hiljeni joulukuun alussa 1941, jolloin neuvostojoukot vetäytyivät Hangosta turvallisemmille vesille.
Maihinnousuoperaation ideoi prikaatinkomissaari Arseni Rasskin – poliittinen upseeri siis, sen hyväksyi Itämeren laivaston esikunta, ja vastuun epäonnistuneesta toteutuksesta kantoi Hangon tukikodan komentaja, kenraalimajuri Sergei Kabanov. Puna-armeijassa sotajoukolla oli yleensä kaksi esimiestä, poliittinen ja sotilaallinen. Epäonnistumista selittämään joutunut Kabanov säilytti henkensä mutta harmitteli myöhemmin suostumistaan operaatioon, josta hän omien sanojensa mukaan olisi voinut kieltäytyäkin. Niinköhän?
Lähteitä:
Pekka Silvast: Taistelu majakasta – Bentgskär 26.7.1941, artikkeli kirjassa Jatkosodan pikkujättiläinen (2006)
Antero Uitto – Carl-Fredrik Geust (toim.): Hanko toisessa maailmansodassa (2011)
Jyrki K. Talvitie – Kalevi Keskinen: Suomen merisodan pikkujättiläinen (2015)
