• Vapaaehtoinen maanpuolustus

M05 RES -puvuille Puolustusvoimien hyväksyntä

Varusteleka selvittää, voidaanko jo myydyt M05-puvut merkitä jälkikäteen, jolloin niitä voisi käyttää Puolustusvoimien harjoituksissa.

Paavo Airo

Aiemmin kertausharjoituksissa on ollut mahdollista käyttää esimerkiksi omia kenkiä, mutta jatkossa myös omat M05-maastopuvut ovat sallittuja, tietyillä ehdoilla.

Kun Puolustusvoimien maastopuvuissa käyttämän M05-maastokuosin mallisuoja vapautui viime vuonna, alkoivat reserviläiset ostaa M05-asuja armeijatavaraa myyvistä liikkeistä. Mallisuojan vapautumiseen liittyi alkuun epäselvyyksiä. Esimerkiksi kysymys siitä, saavatko reserviläiset käyttää Puolustusvoimien harjoituksissa omia M05-asujaan, herätti keskustelua. Nyt Puolustusvoimilta on tullut päätös, jonka mukaan M05 RES -merkityt vaatteet ovat virallisesti hyväksyttyjä harjoituskäyttöön. Hyväksyntä voidaan tällä hetkellä myöntää Puolustusvoimien omia M05 -maastotakkia ja -maastohousuja ulkoisesti riittävästi muistuttaville materiaaleille. 

Armeijatavaraa myyvä Varusteleka sai Puolustusvoimilta hyväksynnän myymilleen Särmä TST M05-maastotakeille ja -maastohousuille, jotka vastaavat sekä ulkoisesti että laadullisesti virallista jakotavaraa. Myös Haminan Kangaspörssi eli Armyvaatteet.fi on saanut hyväksynnän M05 RES -maastopuvuilleen.

Reserviläisten kannalta erityisen huomionarvoista on se, että ennen 28.4.2017 valmistetuista asuista ei löydy M05 RES -merkintää, jolloin ne eivät ole hyväksyttyjä. Varustelekan toimitusjohtajan Jari Laineen mukaan firma selvittää parhaillaan, voidaanko jo myydyt ja olemassa olevat puvut merkitä jälkikäteen.

– Tulevat tuotantoerät tietenkin merkitään. Hyväksyntämahdollisuutta asusteille, pakkaspuvuille, lumipuvuille tai eksoottisemmille maastoasusteille ei vielä ole. Tämä saattaa muuttua tulevaisuudessa, mutta siitä emme valitettavasti osaa vielä sen enempää sanoa, Laine sanoo.

Hyväksyttyjä reserviläisten omia M05-asuja voi siis jatkossa käyttää sekä käsketyissä että vapaaehtoisissa harjoituksissa. Asut tunnistaa M05 RES -merkinnästä, niissä tulee olla valmistajan tai myyjän nimi ja Puolustusvoimien tornilogoa niissä ei saa olla.

Tervetullut päätös

Varusteleka pitää Puolustusvoimien päätöstä M05 RES -asujen hyväksynnästä erittäin tervetulleena. 

– Se, että reserviläiset voivat hankkia ja käyttää omaa, tarkoituksenmukaista vaatetusta harjoituksissa, lisää varmasti niin maanpuolustuskykyä kuin -tahtoakin, Laine uskoo.

Laine pitäisi reserviläisten kannalta järkevänä, että harjoituksiin saisi tuoda jakovarustusta täydentäviä omia varusteita kuten sopivan kokoisia taisteluliivejä. 

– Se parantaisi kunkin yksilön treenin laatua, kun varusteet olisivat juuri itselle mitoitettuja ja liivit sekä vermeet voisi testailla toimiviksi kaikessa rauhassa. Lisäksi Puolustusvoimien materiaali kuluisi vähemmän käytössä sekä perustaminen ja purkaminen harjoituksissa olisi nopeampaa. 

Laine pitää tärkeänä myös sitä, että varustuksen ollessa kunnossa joukon perustaminen kriisitilanteessa olisi nopeampaa ja joukkojen suorituskyky vieläkin parempi, kun varustus olisi entistäkin paremmalla tasolla.

– Toki tässä on monta asiaa mietittävänä, mutta jos asiaa yksinkertaistaa, niin vaatetus- ja varustuspuolella omia hankintoja tulisi voida käyttää, jos vaatteen tai varusteen työn laatu, materiaalit ja ominaisuudet ovat vähintään samat tai paremmat kuin jakotavarassa. Ainakin muissa maissa, Norjassa, Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, homma näyttää toimivan, joten miksei Suomessakin.

M05 mennyt hyvin kaupaksi

Varusteleka alkoi muiden toimijoiden joukossa myydä M05-asuja heti mallisuojan vapauduttua. Laineen mukaan kauppa on käynyt koko ajan hyvin. Hän arvelee Varustelekan jo myydyillä M05-kesämaastopuvuilla varustettavan helposti muutaman jääkäripataljoonan – kunhan puvuille saadaan hyväksyntä.

– Tähän kun lisätään Särmä TST M05 -pakkaspuvut, -lumipuvut, -kuoritakit ja -asusteet, niin voidaan sanoa, että reservin varustus on ihan eri tasolla kuin talvisodan alkaessa, Laine vertaa.

Uutta yhteistyötä Reserviläisliiton ja Reserviupseeriliiton kanssa

Varusteleka solmi hiljattain Reserviläisliiton ja Reserviupseeriliiton kanssa yhteistyöstä, joka näkyy muun muassa markkinoinnin ja liittojen jäsenetujen muodossa. Kun liittojen omistama Inttistore lopetti toimintansa, oli luontevaa solmia yhteistyöstä toisen alan toimijan kanssa. Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg pitää Varustelekan kanssa tehtävää yhteistyötä hyvänä askeleena molemmille osapuolille.

– Tämä on molemmille niin sanottu win-win-tilanne. Varustelekan kautta Reserviläisliitto tavoittaa erityisesti nuoria. Reserviläisliiton kautta taas Varusteleka tavoittaa myös vanhempaa väkeä, jota se ei ilman tätä yhteistyötä tavoittaisi, Nyberg toteaa.

Laine pitää yhteistyötä Varustelekan kannalta erittäin tärkeänä, koska firma haluaa tarjota reserviläisille vaatteita ja varusteita, jotka tekevät harjoittelemisesta mielekkäämpää ja nostavat suorituskykyä.

– Olemme todella fiiliksissä yhteistyöstä ja uskon, että saamme hyviä juttuja aikaiseksi yhteistyössä, Laine sanoo.