• Puolustusvoimat
  • Vapaaehtoinen maanpuolustus

Kertausharjoitusten lisääminen kohdistuu kaikkiin puolustushaaroihin, eversti Nurmi sanoo

”Kyseessä on niin iso määrä, että siitä pystytään jakamaan moneen suuntaan”, vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastaja kommentoi.

Paavo Airo

Kertausharjoitusten määrän kasvattaminen tulee näkymään niin Maa-, Meri- kuin Ilmavoimissakin.

Hallituksen kehysriihessä tehtyjen päätösten myötä kertausharjoitusten määrä kasvaa tuntuvasti. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastaja eversti Jukka Nurmi kommentoi, että tämä tulee näkymään niin Maa-, Meri kuin Ilmavoimissakin. Kertausharjoituksia kasvatetaan lähivuosina noin 10 000 reserviläisellä nykyisestä 19 300:sta.

– Tarvettahan on kaikissa joukoissa. Lisäys kohdistuu kaikkiin puolustushaaroihin. On tarkemman suunnittelun paikka vielä, miten harjoitusten määrän kasvattaminen kohdennetaan, mutta se on niin iso määrä, että siitä pystytään jakamaan moneen suuntaan, Nurmi sanoo.

Nurmen mukaan reservin koulutuksen näkökulmasta olisi tarpeellista, että tasonnosto olisi pysyvä, ja Puolustusvoimissa toivotaan, että resurssit mahdollistaisivat sen.

Myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen rahoitusta kasvatetaan. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen tarkoitettua valtionavustusta lisätään vajaalla 3,2 miljoonalla eurolla yhteensä 8 miljoonaan euroon. Tämä näkyy erityisesti Maanpuolustuskoulutus MPK:n toiminnassa.

– MPK lisää volyymiaan jo tänä vuonna merkittävästi, ja sama tavoite on myös ensi vuonna. Venäjän hyökättyä Ukrainaan kiinnostus osallistua MPK:n toimintaan nousi selvästi. Sama näkyy myös meillä Puolustusvoimien puolella. Reserviläisiltä tulee paljon yhteydenottoja aluetoimistoihin, että pääseekö kertaamaan tai mitä voisi tehdä. Ja onhan esimerkiksi Reserviläisliiton jäsenmääräkin lähtenyt voimakkaaseen kasvuun.

Nurmen mukaan satsaukset MPK:n toimintaan edellyttävät myös tarkkaa suunnittelemista Puolustusvoimien ja MPK:n välillä. On katsottava, että kouluttajia riittää joka puolelle.

– Tässä kokonaisuudessa henkilöstö on merkittävä asia, ja MPK:n reserviläiskouluttajat ovat aivan keskeisessä asemassa. Heidän lisääminen Puolustusvoimien vapaaehtoisissa harjoituksissa ja kertausharjoituksissa on muutenkin ollut tavoitteena. Kun kertausharjoituksiin tulee 10 000 reserviläisen lisäys vuodessa, niin selvästi Puolustusvoimat tarvitsee MPK:n sitoutuneita kouluttajia, jotta väki riittää koulutuksen pyörittämiseen.

Nurmi sanoo myös, että satsausten myötä on tärkeää varmistaa, että laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta pysyy ajan tasalla. Siihen liittyvää työtä ollaan käynnistämässä puolustusministeriön johdolla.

 

Lue seuraavaksi

  • Kalusto

Hankintalistalla lennokkeja, panssarintorjunta-aseita ja ilmatorjuntaa

Puolustusministeri ja Puolustusvoimien komentaja avasivat materiaalihankintojen tarkempaa sisältöä.