• Puolustusvoimat

Itsenäisyyspäivän paraati peruttu

Paraati oli tarkoitus järjestää Porissa.

Puolustusvoimat

Vuoden 2019 itsenäisyyspäivän paraati järjestettiin Tampereella. Tänä vuonna paraatia ei koronatilanteen vuoksi järjestetä.

Puolustusvoimat kertoo tämän vuoden itsenäisyyspäivän paraatin olevan peruttu koronatilanteen vuoksi. Paraati oli tarkoitus järjestää Porissa 6. joulukuuta.

Puolustusvoimien tiedotteen mukaan itsenäisyyspäivää juhlitaan epidemiatilanteen mahdollistamalla tavalla.

Tilaisuuksia voidaan järjestää eri puolilla Suomea epidemiatilanne huomioiden. Tilaisuudet voivat koostua esimerkiksi lipunnostosta, seppeleenlaskuista, ansiomitalien luovuttamisesta saajilleen sekä ylennystilaisuuksista.

Puolustusvoimat kertoo itsenäisyyspäivän ohjelmasta ja toteutuksesta tarkemmin lähempänä juhlapäivää.