Ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjät korvaava HX-hanke käynnistyi näyttävästi 2015 laajan esiselvitysraportin julkistamisella. Sen jälkeen moniportainen valintaprosessi on tarkkaan käynyt läpi viiden konekandidaatin ominaisuuksia ja etenkin valmistajien tarjoamia kokonaispaketteja.
Ehdolla ovat amerikkalaiset Boeing F/A-18 EF Super Hornet ja Lockheed Martin F-35A Lightning II, ranskalainen Dassault Rafale, yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon sekä ruotsalainen Saab JAS 39 E/F Gripen. Lisäksi Boeing on liittänyt osaksi tarjoustaan Super Hornetin elektroniseen sodankäyntiin suunnitellun EA-18G Growler -version ja Saab liikesuihkukoneeseen rakennetun GlobalEye AEW&C -tutkavalvontakoneen.
Nyt HX-hanke on kaartamassa loppusuoralle. Tietopyynnöt ja alustavat tarjouskierrokset tarkentavine neuvottelukierroksineen ovat takana. Hävittäjät on myös koelennetty Suomen olosuhteissa viime tammikuisessa HX Challengessa (Reserviläinen 3/2020).
Joulukuussa 2020 eduskunta hyväksyi hankkeen rahoituksen 10 miljardia euroa. Tästä noin 579 miljoonaa käytetään uusien hävittäjien käyttöönoton vaatimiin menoihin Suomessa. Konetyypeistä on esimerkiksi tehty 3D-mallit, joilla tutkitaan, mitä muutoksia kukin niistä vaatisi ulkomitoiltaan ja painoltaan tukikohtien lentokenttäalueilla ja luolatiloissa. Myös simulaattorien vaatima mahdollinen lisärakentaminen ja uuden koneen yhteyksien tietoturva tuovat kustannuksia.
Tammikuun 20. päivä hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi lopullisten tarjouspyyntöjen lähettämistä. Siinä missä ennen kyseessä oli massiivinen mappipino, nyt matkaan lähti saatekirje ja noin 50 tiedostoa.
Valmistajien vastaukset tarjouksiin saadaan huhtikuun loppuun mennessä. Ne tunnetaan nimellä Best and Final Offer (BAFO, lopullinen ja paras tarjous). Niistä ei enää neuvotella ja ne ovat tehtaita laillisesti sitovia.
Lopullista tietoa valintaprosessissa parhaaksi osoittautuneesta konetyypistä odotetaan alkaneen vuoden loppupuolella. Sitä ei päätä kukaan yksittäinen henkilö, vaan kyse on ryhmäanalyysistä. Tämän hankintaesityksen ja turvallisuus- ja puolustuspoliittisen arvion perusteella valtioneuvosto tekee puolustusministerin esityksestä lopullisen päätöksen siitä, mikä konetyyppi Ilmavoimille tilataan.
Koronaviruspandemia näyttäisi lopulta viivästyttäneen HX-hanketta vain vähän. Toki se matkustusrajoitusten vuoksi hidasti luottamuksellisten tarjousneuvottelujen etenemistä sekä koelentoja ulkomailla.
Kaikki tarvittava saatiin kuitenkin valmiiksi taudin väliaikaisesti hellittäessä kesällä ja alkusyksynä. Hävittäjien vuonna 2025 alkavaksi suunniteltuun toimitusaikatauluun koronaviivästyksellä ei siten ole vaikutusta.
Operatiiviseen valmiuden uusi kone saavuttaa 2027, ja se korvaa Hornetit kokonaan 2030 alkaen. HX-tyypillä lennetään ainakin seuraavat 30 vuotta. Käyttökulut rahoitetaan vuosittain puolustusbudjetista, ja niiden on vastattava nykyisin Horneteista koituvia menoja (noin 250 meur).
HX-ehdokkaiden pitää läpäistä kolmiportainen evaluointi (näkökulmina mm. huoltovarmuus, elinkaarikustannukset ja teollinen yhteistyö) ennen kuin ne pääsevät mukaan varsinaiseen maanpuolustuksellisen suorituskyvyn arviointiin. Siinä missä edellä mainituilla aiemmilla tasoilla riitti pelkkä vaatimusten läpäisy, suorituskyvyssä hävittäjäehdokkaat pisteytetään selkeään paremmuusjärjestykseen.
Vastakauppoja ei nykyisin enää voi sopia mutta hävittäjään liittyvä teollinen yhteistyö kattaa noin 30 prosenttia kauppasummasta. Siihen voi sisältyä esimerkiksi loppukokoonpanoa tai osien tuotantoa. Kokoonpano ei ole välttämättömyys mutta koneen huoltoon tarvittava osaaminen on saavutettava.
Nyt ei osteta pelkkää hävittäjää vaan sen avulla saatava maanpuolustuksellinen kokonaissuorituskyky. Tarjouksia arvioidaankin tämän mukaan.
Valmistajille on annettu käyttöön erilaisia skenaarioita, jotka voivat tulla eteen Ilmavoimien toiminnassa. Suomen uhkakuvat ovat vaativampia kuin useimmissa hävittäjiä ostavissa maissa, siksi niitä on avattava tarjoajille. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan paljasteta puolustussunnitelmiemme salaisuuksia vaan liikutaan yleisemmällä tasolla.
Tyypillinen esimerkki on laaja maahamme kohdistuva ilmahyökkäys. Tarjoajat kertovat, mikä olisi heidän ratkaisunsa kyseiseen tilanteeseen. Skenaariot toimivat eräänlaisina maastolaatikkoina, joissa koneen suorituskykyjä voidaan esitellä.
Ilmavoimat käyttää valmistajien vastauksia simulaattoreissa, joissa lennetään neljän koneen parvilla. Apuna kone-ehdokkaan simuloinnissa käytetään koelennoilla tositettuja suoritusarvoja. Lopullisten tarjousten jälkeen näin kootut tiedot hävittäjistä sotapelataan koko maan mittakaavassa oikeiden puolustussunnitelmien perusteella.
Tarkkoja tietoa tarjousten kokonaissisällöstä ei ole avattu jo pelkästään kilpailusyistä. Yhdysvaltalaisten ehdokkaiden (F-35A ja F/A-18E/F) varustukseen saatiin kuitenkin kurkistus, kun Defense Cooperation Security Agency julkisti viime lokakuussa lakisääteiset listaukset vientiin vapautettavasta materiaalista (löytyvät googlaamalla DCSA Finland).
Vaikka ne ovat vain alustavia enimmäismääriä, voi todeta, että hävittäjien mukana on luvassa merkittäviä määriä erilaisia aseita ja laitteistoja. Europpalaisilla kilpailijoilla on varmasti tarjouksissaan vastaavia listauksia. Ilmavoimien nykyisin varastoimia aseita kuten AMRAAM-ilmataistelu- ja JASSM-risteilyohjuksia ei huomioida tarjouksia arvotettaessa.
Eduskunnan ja valtioneuvoston sitoutuminen HX-hankkeen läpivientiin on edelleen vahva. Kuitenkin jatkuvasti on kuultu erilaisia soraääniä. On esitetty, että hankintaa olisi lykättävä ja Hornetien käyttöikää pitäisi jatkaa tai niiden tilalle olisi jopa ostettava käytettyjä hävittäjiä. Tai sitten olisi hankittava pelkästään ilmatorjuntaohjuksia.
Jo esiselvityksessä vuonna 2015 käsiteltiin näitä vaihtoehtoja ja ne havaittiin huonoiksi. Hornetien elinkaari ja käyttörasitukset on tarkasti ennakolta laskettu. Operointia toki voitaisiin pakon edessä jatkaa, mutta se tulisi kalliiksi ja uusien koneiden hankinta olisi joka tapauksessa edessä. Myös valmistajan tuotetuki väistämättä hiipuu.
Käytettyjen hävittäjien ostaminen ja sovittaminen suomalaiseen järjestelmään olisi mahdollisesti vieläkin kalliimpaa – mikäli sellaisia yleensäkään olisi saatavilla. Ja niitä ilmatorjuntaohjuksia ostetaan joka tapauksessa osaksi ilmapuolustusta HX-koneen rinnalle.
Takavuosina hävittäjiä laitettiin paremmuusjärjestykseen sellaisten tekijöiden kuin nopeus, nousu- ja kaartokyky sekä toiminta-aika perusteella. Ne ovat toki tärkeitä edelleen, mutta nykyisin keskeistä on asejärjestelmä. Siihen kuuluvat varsinaisen koneen ohella aseet, sensorit ja elektronisen sodankäynnin järjestelmät.
Modernissa hävittäjässä on tutkan ohella myös optisia sensoreita (visuaalisen ja lämpöalueen kamerat). Koneen järjestelmä on yhteydessä maa-asemiin ja toisiin koneisiin tietovuon kautta. Näiden kaikkien datan avulla ohjaajalle rakennetaan niin sanotun sensorifuusion avulla ajanmukainen tilannekuva. Se esitetään ohjaamon suurilla monitoiminäytöillä.
Modernit ilmataisteluohjukset laukaistaan ennen kuin maalia edes näkyy, usein jopa yli 100 kilometrin päästä. Se, kumpi ensin havaitsee toisen, on etulyöntiasemassa. Sensorifuusio mahdollistaa myös sen, että aselavettina toimiva kone ei paljasta itseään tutkaansa käyttämällä vaan saa maalitiedon esimerkiksi maassa mittaavalta tutkalta. Hävittäjän järjestelmät priorisoivat maalit ja auttavat ohjaajaa siten suorittamaan tehtävänsä.
Ilmavoimille ostettiin 90-luvun alussa 64 Hornetia. Nyt on tarkoitus korvata tämän kaluston suorituskyky miehitetyllä monitoimihävittäjällä. Alustavien tarjouskierrosten perusteella yksikään valmistaja ei tähän konemäärään 10 miljardin budjetilla päässyt.
Silti kokonaissuorituskyky todennäköisesti kasvaa, vaikka konemäärä jäisikin hieman pienemmäksi. Tarjolla olevat konetyypit edustavat eri sukupolvea kuin kolmikymppiset Hornetit – olkoonkin että niitä on kahdesti päivitetty.
Toisaalta pelkkä lukumääräkin on suorituskykyä, kalustosta on tyypillisesti kymmeniä prosentteja eritasoisissa huolloissa. Käytön aikana on varauduttava myös nykyisin onneksi harvinaisiin onnettomuuksiin. Sodan ajan väistämättömät tappiot ovat sitten oma lukunsa.
Nyt arvioidut hävittäjät edustavat niiden tämän hetken versioita. Kun ensimmäiset lennetään Suomeen vuonna 2025, kyseessä ovat jo erilaiset koneet ja parantuneet suorituskyvyt. Kaikkia kandidaatteja kehitetään koko ajan, ja tämä toivottavasti jatkuu koko niiden käyttöiän ajan.
Lisähaastetta arvioinnille tuokin tulevaisuuden ennustamisen tarve. Miten pitkään konetyypit vielä ovat tuotannossa, löytävätkö ne uusia ostajia jakamaan tuotetuen kustannuksia ja millaisia päivityksiä on luvassa?
Hankintaorganisaatiossa on kuitenkin luottamus siihen, että käytettävissä olevilla tiedoilla ja hiljaisia signaaleja tarkkailemalla pystytään muodostamaan riittävän luotettava kuva kone-ehdokkaiden tulevaisuudennäkymistä.
Hyvä niin, sillä Suomen ilmapuolustus on HX-voittajan varassa ainakin seuraavat kolme vuosikymmentä. Konevalmistajatkin tuntuvat luottavan suomalaisen valintaprosessin oikeudenmukaisuuteen, sillä kaikki ovat edelleen mukana heillekin kalliiksi tulevassa HX-tarjousmenettelyssä.
