• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Tulta tuulen ehdoilla – tarkka-ammunta on laskelmointia

Sami Anttonen kiertää tarkka-ammuntakisoja ulkomailla ja kouluttaa muita suomalaisia reserviläisiä.

Niko Muukka

Sami Anttonen ja Barrett 98B .338 Lapua Magnum. Lumi pöllyää laajalla alueella, kun kiväärillä ammutaan.

Tarkka-ammuntakilpailuissa peli on raakaa. Jos ampuja ei osu peukalonpään kokoiseen maaliin vaan laukaus menee puoli senttiä ohi, jää sijoitus herkästi huonoksi. Siksi MM-kisojakin kiertänyt tarkka-ampuja Sami Anttonen keskittyy enemmän suoritusten analysointiin kuin sijoitusten miettimiseen. Tarkka-ampujakillan varapuheenjohtaja Anttonen tomii myös MPK:n kouluttajana ja pyrkii koko ajan oppimaan itsekin jotain. 

Hiljattain poliisien ja sotilaiden tarkka-ammunnan MM-kisoihin Unkarin Budapestissa osallistunut Anttonen on kansainvälisissä isoissa kisoissa harvoja reserviläisiä. Sotilaspoliisien tarkka-ampujakoulutuksen saanut Anttonen on reservissä syventänyt oppejaan MPK:n kursseilla, minkä lisäksi metsästys on tukenut kehitystä.

– Metsästys on sikäli tosi hyvää treeniä, että riistaeläimet ovat tosi arkoja metsästysaikaan. Siinä saa naamiointi- ja etenemistreeniä sitä kautta, Anttonen sanoo.

IMG_20170507_184343

”​Joskus normaali vastavalosuoja ei riitä, kun aurinko laskee taulujen taakse. Tällöin on päästettävä sisäinen MacGyver irti”, Sami Anttonen kuvailee omaa viritelmäänsä, jonka kuvasi Unkarissa.

Laskelmointia

Tarkka-ammunnassa on taidon lisäksi kyse myös siitä, että osaa laskelmoida erilaisten asioiden vaikutuksia oikein. Esimerkiksi keli vaikuttaa paljon. Kaikki mahdollinen pitää ottaa huomioon tähdätessä. Anttosen mukaan erityisesti pitkällä matkalla maaston vaihtelevuus aiheuttaa pähkäiltävää.

– Kun tuuli pääsee muuttumaan matkan aikana ja voi olla ensin metsää, sitten peltoa ja sitten taas metsää, niin pitäisi arvioida, mikä vaikuttaa kaikkein eniten. 

Suomessa ei kovin montaa paikkaa ole, missä pitkän matkan ammuntaa voi harjoitella, eikä lyhyellä matkalla voikaan samalla tavalla opetella tuulen vaikutusta pitkän matkan ammuntaan. Anttonen kuitenkin korostaa, että muilta osin lyhyellä matkallakin saa hyvää treeniä, vaikka kisoissa ammuttaisiin pitkältä matkalta.

– Lyhyillä matkoilla pitää vain olla pienet maalit.

Anttonen mainitsee myös, että vaikka tarkka-ampujan pitää osata laskea asioita, niin ei hän itse mikään matemaatikko ole. 

– Olen huono matematiikassa, joten pitää keksiä erilaisia nyrkkisääntöjä numeroille, kun laskeskelen. Kokemus kyllä merkkaa tässä kaikkein eniten. Pitää tarkkailla ympäristöä ja oppia siitä, mitä ympärillä tapahtuu.

kopteri

Yhdellä Tshekin MM-kisojen rasteista ammuttiin helikopterista. Ampujana Matti Paananen. Sami Anttonen on vieressä. Kuva: Mika Mäenpää

Sponsorit tukevat

Aseseppäopiskelijana Anttosen täytyy miettiä tarkkaan, miten rahansa käyttää. Yksi .338:n patruuna maksaa 6–7 euroa, joten loputtomasti ei ole varaa ammuskella. Myös kun kiertää isoissa kisoissa ja satsaa varustukseen toden teolla, kasvavat kustannukset. Anttosella onkin muutamia sponsoreita, jotka tukevat häntä varustehankinnoissa.

– Vuodessa tulee ammuttua ehkä tuhat laukausta tarkka-ammuntakiväärillä. Pitäisi ampua noin 10 000 vuodessa, mutta resurssit eivät ihan riitä siihen. Kaikilla kilpa-aseilla ammun vuodessa noin 5 000 laukausta, Anttonen arvioi.

– Toimivan kiväärin kuten Tikka T3 saa alle tuhannella eurolla. Se on todella laadukas ase sillä hinnalla, ja sillä ampuu hyvällä treenillä kilometriin saakka. Optiikka maksaa enemmän, 1 500–4 000 euroa. Aivan huippuluokan tarkka-ammuntakivääri varusteineen maksaa noin 10 000–15 000 euroa.

Anttonen sanoo päässeensä omalla Barretin 98 Bravo -kiväärillä 1500 metriin. 

IMG_20170507_162317

Tarkka-ampujien kisakalustoa. Ruskea kivääri on Matti Paanasen Tikka T3, jossa on jossa on MDT:n tukkisarja. Musta on Sami Anttosen Ensio Firearmsin MERC. Molemmat ovat kaliiperissa .308win ja Lapuan patruunoilla. Kuva: Sami Anttonen

Kolme isoa kotimaista kisaa

Anttonen on itse 30-vuotias. Tarkka-ammunta vaatii nimensä mukaisesti todellista tarkkuutta, joten siinä vaiheessa, kun fysiikka alkaa nousta esteeksi, loppuu tarkka-ammuntakin.

– Suomessa kisoissa näkyy ihan eläkeläisiäkin. Viime vuoden MM-kisoihin osallistui yksi Yhdysvaltojen Vietnamin veteraani, joka on muuten hieno mies – aina muistaa kuittailla nuoremmilleen, että eikö teidän pitäisi pärjätä paremmin. Mutta sitten kun kroppa alkaa prakaamaan, siirrytään yleensä rata-ammuntaan.

Anttonen arvelee Suomessa olevan joitain satoja mutta alle tuhat aktiivista tarkka-ammunnan harrastajaa. Isoja kilpailuja on kolme: ulkomaalaisillekin avoin Finnsniper Pohjanmaalla, SM-kisat eli Simo Häyhä -kisat, jotka kiertävät ympäri Suomen sekä Hätilän sniper-kilpailu, joka on tarkoitettu aloitteleville harrastajille. 

– Hätilä on myös kouluttava tapahtuma. Sitä kautta saamme uusia tarkka-ampujia kovempiinkin kisoihin.

Kuka?

Sami Anttonen

30-vuotias, asuu Ikaalisissa.

Opiskelee asesepäksi.

Ahkera päivittämään Instagramiin ammuntakuvia. Löytyy sieltä nimimerkillä @naamantaimanuli.

Palveli Karjalan prikaatissa varusmiehenä, kotiutui spol-tarkka-ampuja-au:na.

Tarkka-ampujakillan varapuheenjohtaja.

Aseseppäin ampumaseuran puheenjohtaja.

Kouluttaa MPK:lla tarkka-ammuntaa ja taistelua rakennetulla alueella.

Varustevinkkejä

Sami Anttonen kertoo, minkälaisilla varusteilla pääsee tarkka-ammuntaharrastuksessa alkuun:

• Ammunnan voi aloittaa vaikka jopa pienoiskiväärillä Pohjanmaan Tarkka-ampujien pienoiskiväärin tarkka-ammuntakursseilla. Hinta voi lähteä parista sadasta eurosta jatkuen jopa kymmeneenkin tuhanteen euroon. 

• Kiikaritähtäimessä tulee olle etäisyydenmittaukseen soveltuva ristikko (esim. Mildot, MSR tai Horus). Halvasta kivääristä voi hyvinkin saada käyttökelpoisen kunnollisella optiikalla. Joskus on sanottu, että tähtäimen pitäisi maksaa vähintään saman verran kuin kiväärin. Tarkka-ammunnassa kunnolliset tähtäimet lähtevät hinnoiltaan noin 1 000 eurosta jatkuen noin 5 000 euroon. Laadukasta optiikkaa saa noin 2 000–3 500 eurolla.

• Muut varusteet kannattaa valita sen mukaan, millä tasolla haluaa lähteä harrastamaan. Kestävä reppu, sään ja maaston vaatimat vaatteet, majoitustarpeet sekä tietenkin kuulosuojaimet voi hankkia oman maun mukaisesti.

Artikkeli on julkaistu myös Reserviläisen numerossa 5/2017.