Tuskin mikään suomalainen
elokuva on saanut ennen ensi-iltaansa sellaista markkinointi- ja
julkisuuskampanjaa kuin Aku Louhimiehen
ohjaama Tuntematon sotilas. Aiheen
tiimoilta tehdyistä uutisista on samalla käynyt ilmi, että sekä filmin aiemmat
versiot että alkuperäinen kirja alkavat olla melkoiselle osalle nuorempaa
sukupolvea tuntemattomia.
Kiinnostusta kuitenkin
riittää: joulukuun puoliväliin mennessä uusi elokuva oli kerännyt jo yli 800 000 katsojaa Suomessa. Heistä
varmasti ainakin osa on ensikertalaisia aiheen äärellä.
Monissa kohtauksissa näyttelijöiden
työkaluna on ikoninen Suomi-konepistooli. Oikeassa konekiväärikomppaniassa
niiden määrä oli huomattavan vähäinen, mutta toisaalta aseet olivat juuri
kärkitaistelijoiden käytössä.
Konepistoolilla vyörytetään
juoksuhautaa useammankin kerran, ja tässäkin versiossa alikersantti Antero
Rokka, omien sanojensa mukaan Tikkakosken mannekiini, tuhoaa yksin
monikymmenpäisen vihollisjoukon.
Keksintösäätiö on vuonna
2012 nimennyt Suomi-konepistoolin viime vuosituhannen toiseksi tärkeimmäksi
suomalaiseksi keksinnöksi (ykkönen oli Abloy-lukko). Jotain erikoista tässä
aseessa siis täytyy olla.
Tulivoimaa taistelijalle
Konepistoolina tunnettua
asetyyppiä alettiin kehittää ensimmäisen maailmansodan loppupuolella.
Massasulkurakenteinen ase ampuu pistoolikaliiperin patruunoita tyypillisesti
sarjatulella, mutta monissa myös kertatuli on mahdollista.
Ensimmäisenä konepistoolina
pidetään saksalaista Bergman M/18 -asetta (kaliiperi 7,65 Para). Yksittäiselle
taistelijalle suuren tulivoiman tarjoavan konepistoolin edut huomattiin
nopeasti. Muutkin maat alkoivat kehittää vastaavia.
Bergmaneja tilattiin
Suomeenkin 1 000 kappaleen erä 1920-luvulla. Kyseessä oli kallis ase ja sen
kotimaista valmistusta kokeiltiin, mutta huonolla menestyksellä.
Suomeen perustettiin 1921
Konepistooliosakeyhtiö oy, jonka osakkaista yksi oli legendaarinen
asesuunnittelija Aimo Lahti.
Ensimmäinen patentti saatiin vuonna 1922. Yhtiön kehittämässä konepistoolissa
m/26 (7,65 Para) oli jo vaihtopiipun pikakiinnitys, sama kuin myöhemmässä
Suomi-konepistoolissa.
Valtion Kivääritehtaalla
Tourulassa työskennellyt Lahti kehitti päätyönään kiväärikaliiperin
automaattiaseita. Siinä sivussa hän paranteli Konepistooliosakeyhtiön
m/26-mallia. Syntyi m/31, jonka kaliiperiksi tuli 9 mm Para.
Aseen oikeudet myytiin
Tikkakosken Rauta- ja Puuteollisuus -yhtiölle, koska Tourulassa ei ollut
kapasiteettia sen valmistukseen.
Alun perin aseelle oli
kaksi lipasta: tanko- (20 patruunaa) ja rumpulipas (40). Myöhemmin otettiin
käyttöön 50 patruunan kaksirivinen tankolipas ja 70 patruunan rumpulipas.
Jälkimmäinen on se, mistä
Suomi-konepistooli ehkä useimmiten tunnistetaan. Patruunat ovat lippaassa
kehämäisesti kahdessa rivissä ja jousivoima työntää niitä aseeseen.
Lippaassa on jäljellä
olevien patruunoiden määrän ilmaisin. Konepistoolin liipaisimen etupuolella on
varmistin/valitsin, josta valitaan kerta- tai kestotuli.
Teho huomattiin talvisodassa
Uusi konepistooli otettiin
tuotantoon vuonna 1931. Markkinointikeinot olivat hallussa jo tuolloin, sillä
ase sai komean nimen Suomi-konepistooli. Ensimmäisissä malleissa oli
pistoolikahva lippaan takana, mutta se jätettiin pian pois.
Puolustusvoimat tilasi
asetta tyyppinimellä Suomi-konepistooli 9,00 kp m/31. Talvisodan alkaessa niitä
oli toimitettu joukoille vajaat 5 000 kappaletta.
Sodan aikana saatiin
tehtaalta rintamalle 700 asetta lisää. Silti määrä oli kovin pieni tarpeeseen
nähden, mutta vähiä konepistooleja käytettiin sitäkin tehokkaammin.
Patruunakulutukseksi sotatilanteessa oli 1930-luvun lopussa arvioitu 15
miljoonaa kuukaudessa.
Jatkosodan alkuun mennessä
m/31-aseita oli valmistettu 9 000 kappaletta lisää. Sodan päättyessä
Suomi-konepistooleita oli käytössä jo lähes 50 000 kappaletta. Rumpulippaita
oli hankittu noin 200 000 ja tankolippaita lähes saman verran.
Vaikka talvisodassa
konepistooleista oli pulaa, jatkosodan aikana niitä liikeni jo vientiinkin.
Kaikkiaan niitä myytiin useaan maahan yli 15 000 kappaletta. Suurin toimitus, 5
000 asetta, meni Sveitsiin.
Vuonna 1942 asetta
parannettiin suujarrulla. Aseen isä Aimo Lahti suhtautui tähän muutokseen
epäillen. Osia konepistooliin valmistettiin alihankintana myös Lahden
työpaikalla Valtion Kivääritehtaalla.
Suomi-konepistoolista
tehtiin kaksi erikoisversiota. Niissä tukin tilalla oli pistoolikahva. Toinen
oli tarkoitettu panssarivaunuaseeksi.
Korsukonepistoolissa oli
litistetty piipun vaippa, jolloin aseella pystyi ampumaan bunkkerien
panssarikupujen tähystysaukoista. Tähtäimet olivat sivulla.
Laadukas mutta kallis tehdä
Suomi-konepistooli
osoittautui tarkaksi ja tulivoimaiseksi taisteluvälineeksi. Aseita riitti
kuitenkin vain harvoille. Talvisodassa konepistoolimiesten määrävahvuudesta
ainoastaan kolmasosalle oli jaettavaksi näitä aseita.
Osaavan miehen käsissä
konepistooleilla tehtiin kuitenkin urotekoja, jotka kuulostavat nykynäkökulmasta
lähes uskomattomilta. Siten Tuntemattoman
kohtauksella, jossa Rokka yksin tuhoaa vihollisjoukon, on oikea esikuvansa.
Suomi-konepistooli oli myös kaukopartiomiesten suosikki.
Tehokkuuden vastapainona
ase oli painava ja sen tuotanto vaati runsaasti työstämistä. Samaten käytettiin
korkealaatuisia arvokkaita materiaaleja. Aseen korvasikin tuotannollisesti
halvempi, suurelta osin pellistä prässätty konepistooli kp m/44 eli
”Peltiheikki”.
Suomi-konepistooleja
varastoitiin vuosikymmeniä, tosin jo 1950-luvulla niitä poistettiin
kilohinnalla. Silti aseen käyttöä koulutettiin varusmiehille vielä ainakin
1970-luvulla. Seuraavana vuosikymmenenä aseita myytiin deaktivoituna
keräilijöille. 2000-luvun alussa Puolustusvoimat tyhjensi lopullisesti
varastonsa.
Näyttelijät koulutettiin ampujiksi
Tuntemattoman ohjaaja Louhimies halusi näyttelijöidensä osaavan oikeasti käyttää
aseitaan, jotta toiminta näyttäisi realistiselta. Siksi jo hyvissä ajoin ennen kuvauksia heitä koulutettiin esimerkiksi Maxim-konekiväärillä ampumiseen.
Apuna olivat alan harrastajat, jotka toivat kokoelmistaan aseita harjoituksiin.
Toimintakohtauksissa
filmatessa aseiden kanssa syöksytään, ryömitään ja muutenkin kaluston kohtelu
on kovaa kuten oikeassa taistelussa. Keräilyaseita tällaiseen käyttöön ei
kukaan luonnollisesti halua luovuttaa.
Tuntemattoman kuvauksissa käytetyt Suomi-konepistoolit ovatkin Yleisradion
tarpeistosta. Niissä on paukkupatruunoiden ampumisen mahdollistava supistettu
piippu.
Tuotannossa oli
asiantuntijoina mukana myös sotiemme veteraaneja, jotka varmistivat, että
realismi säilyi. Tässä on onnistuttu hyvin. Myös äänimaailmaan paneuduttiin
jopa sillä tarkkuudella, että voi kuulla konepistoolin lukon kilahdukset
laukausten välissä niittotulta ammuttaessa.
Pieniä virheitäkin on toki
lipsahtanut mukaan. Suomi-konepistoolilla ei pidä ampua lippaasta kiinni pitäen – paitsi ehkä kertatulella ampumaradalla.
Taistelussa vaarana on
virhesyöttö ja aseen jumiutuminen. Esimerkiksi tämän artikkelin ylimmässä kuvassa Rokka
käsittelee asettaan tankolippaasta tukien. Oikea ote olisi ottaa kiinni
vaipasta lippaan etupuolelta.
Kokonaisuudessa uuden Tuntemattoman tuotantotiimi on kuitenkin
paneutunut aiheeseensa poikkeuksellisella hartaudella. Tuloksena on sotaa
realistisesti kuvaava elokuva, joka on jo löytänyt katsojansa.
Sen myötä ehkä uudetkin
sukupolvet tunnistavat myös jatkossa Suomi-konepistoolin.
Lähteet:
Timo ja Harri Hyytinen: Suomi-konepistoolin
tarina (Arma Fennica 2012)
Aseasiantuntija Arto Pulkki
Konepistooli Suomi 9,00 kp
m/31
Kaliiperi 9,00 mm
Pituus 86,5 cm
Paino (ilman lipasta) 4,7
kg
Rumpulipas (70) paino 1,9
kg
Lähtönopeus 360-400 m/s
Tulinopeus (teoria) noin
800 laukausta / min
Tulinopeus (käytäntö)
200-300 laukausta / min
Tuliannos 5 rumpulipasta
(350 patruunaa)
Lue myös: 15.12.2020 Mikä asesuunnittelija Aimo Lahti oli meihiään?
08.12.2020 Valtion Kivääritehtaan johtoajatuksena oli omavaraisuus
