• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Suomesta reserviläisiä maailman suurimpaan kyberpuolustusharjoitukseen

Puolustusvoimien henkilökunta harjoittelee 25 maan harjoituksessa uudella tavalla Ruotsin kanssa. Suomalaisia on myös harjoituksen johtotehtävissä Tallinnassa.

MPK

Suomen harjoitukseen nimeämät reserviläiset ovat MPK:n valitsemia vapaaehtoisia kyberosaajia. Myös puolustusvoimien henkilöstöä osallistuu harjoitukseen niin puolustavan ryhmän osana kuin johtotehtävissä.

Suomi osallistuu ensi viikolla kansainväliseen Locked Shields 2017 -kyberpuolustusharjoitukseen. Osallistujat ovat sekä reserviläisiä että Puolustusvoimien henkilökuntaa. Naton kyberosaamiskeskuksen eli CCDCOE:n järjestämään ja johtamaan harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 800 tietoturva-asiantuntijaa 25 maasta. 

Puolustusvoimat osallistuu harjoitukseen kahdella puolustavalla ryhmällä. Suomalaisia on myös harjoituksen johtotehtävissä Tallinnassa. Puolustavat ryhmät toimivat omista maistaan etäyhteyksin.

Suomalaiset reserviläiset muodostavat kansallisen puolustavan ryhmän. Toinen puolustava ryhmä, jossa on suomalaisia, koostuu Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien henkilöstöstä. Reserviläisille vapaaehtoinen harjoitus järjestetään yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa. Harjoituksen johtaja, insinöörimajuri Anssi Kärkkäinen sanoo MPK:n valinneen itse vapaaehtoiset osallistujat ja saaneen näin harjoituksessa roolia Puolustusvoimien rinnalla. 

– Suomen ja Ruotsin yhteistyö on uudentyyppistä, sillä maat eivät ole ennen harjoitelleet yhdessä tämän tyyppisissä harjoituksissa, Kärkkäinen kertoo.

Maailman suurin harjoitus lajissaan

Locked Shields on CCDCOE:n mukaan maailman suurin tekninen ”siniset vastaan punaiset”-kyberpuolustusharjoitus. Perinteisesti armeijan harjoituksissa sininen puoli voittaa punaiset, mutta tässä harjoituksessa kumpi vain voi voittaa.

– Sininen puoli ylläpitää tiettyjä palveluja, ja punainen yrittää saada ne käytöstä. Ennalta tehtyä käsikirjoitusta lopputuloksesta ei ole, Kärkkäinen sanoo. 

Sininen puoli ei kuitenkaan tee offensiivisia eli hyökkääviä iskuja vastapuolelle vaan ainoastaan puolustaa. 

Siniset pyrkivät havainnoimaan kyberturvallisuuspoikkeamia, arvioimaan niiden vaikutusta sekä toteuttamaan tarvittavia vastatoimia hyökkäysten torjumiseksi.

Oman mausteensa harjoitukseen tuo se, että ryhmien tulee myös kyetä vastaamaan tapahtumista nouseviin oikeudellisiin ja viestinnällisiin kysymyksiin. Harjoitusasetelma on kilpailullinen ja ryhmille jaetaan pisteitä toiminnasta. 

Suomi on Naton keskuksen partnerimaa

CCDCOE:ssa työskentelee kaksi suomalaista ja Suomi on keskuksen partnerimaa. Kumppanuus on hieman erilainen kuin Nato-mailla. CCDCOE ei ole operatiivinen toimija. Sen roolina on toimia osaamisen kehittäjänä, eikä se ole kyberpuolustuskeskus. Harjoitusten lisäksi CCDCOE tekee kyberasioihin liittyviä tutkimuksia. 

CCDCOE on lyhenne sanoista Cooperative Cyber Defence Centre of Excellence.