Suomalaisia reserviläisiä sotaharjoitukseen Viroon

MPK
kaitseliitmpk
Maaliskuun puolivälissä suomalaiset reserviläiset kouluttivat Viron Kaitseliitin jäseniä Virossa.
Paavo Airo

Suomalaiset aktiivireserviläiset osallistuvat sotaharjoitukseen Pohjois-Virossa huhtikuussa. Virolaisen kodinturvajoukko Kaitseliitin järjestämä HUNT-2016-harjoitus on viikolla 16. Puolustusvoimat ei järjestä suomalaisia harjoitukseen, vaan vierailu on Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) alainen. Osallistujat saavat kuitenkin harjoituksesta Puolustusvoimilta rinnasteisia kertausharjoitusvuorokausia. Osasto koostuu pääasiassa nuorista, noin 25-30-vuotiaista suomalaisista. HUNT-harjoitus järjestetään vuosittain, ja MPK on ollut mukana aiemminkin. 

MPK:n ja Kaitseliitin välillä on virallinen yhteistyösopimus. Suomalaiset reserviläiset kouluttavat Kaitseliitin jäseniä molemmissa maissa ja osallistuvat harjoituksiin. Yhteistyö toimii myös toiseen suuntaan. Kaikki toiminta perustuu vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. 

MPK on tehnyt vuosien saatossa yhteistyötä myös ruotsalaisten kanssa. Ruotsin vapaaehtoisjoukkojen eli Hemvärnetin kanssa MPK haluaa lisätä yhteistyötä. Aiemmin yhteistyötä on tehty esimerkiksi selviytymiskurssien merkeissä. 

Maaliskuussa MPK järjesti Virossa koulutusta Kaitseliitin jäsenille. Aiheena oli TRA eli taistelu rakennetulla alueella. Syksyllä virolaiset kouluttavat sitä itse Kaitsellitin jäsenille, ja suomalaisten roolina on tutoroida kouluttajia. Kesällä Lapista lähtee Tallinnan eteläpuolelle osasto kouluttamaan virolaisille niin sanottua sissisotaa. Kouluttajat ovat kokeneita, aiempaa maanpuolustuskoulutusta paljon antaneita aktiiveja. 

Vapaaehtoinen maanpuolustus on kasvattanut Virossa viime aikoina suosiotaan. Tammikuussa Viron yleisradiota lainannut Verkkouutiset kertoi Kaitseliitin ja sen sisarorganisaatioiden saaneen viime vuonna lähes 1 400 uutta jäsentä. Niiden kokonaisjäsenmäärä oli tuolloin uutisen mukaan yli 25 000, ja Kaitseliitissa oli vuoden 2015 lopussa lähes 16 000 jäsentä.


Juttua muokattu 11.20 ja 13.25. Ruotsalaisten kanssa MPK haluaa lisätä yhteistyötä, mutta selviytymiskurssien lisäämiselle ei ole tarvetta. Joukkojen kouluttaminen vaihdettu muotoon "jäsenten kouluttaminen". Poistettu viittaus ammattiarmeijaan.


Jaa tämä sivu