Suomalaiset luottavat eniten omiin puolustusvoimiin EU:ssa

Paavo Airo
IMG_0936
Suomalaiset rannikkojääkärit kertasivat Klamilassa alkukesästä 2016. Eurobarometrin perusteella suomalaiset luottavat vankasti asevelvollisuuteen nojaaviin Puolustusvoimiin.
Paavo Airo

Suomalaiset luottavat Puolustusvoimiin. Heinäkuussa julkaistun mielipidetutkimus eurobarometrin mukaan yhdenkään muun Euroopan unionin maan kansalaiset eivät luota omiin puolustusvoimiinsa yhtä paljon kuin suomalaiset. Peräti 91 prosenttia suomalaisista vastaajista sanoi luottavansa Puolustusvoimiin. Viisi prosenttia vastasi, että eivät luota ja neljä prosenttia, että eivät tiedä. Toiseksi eniten puolustusvoimiinsa luottavat britit (88 prosenttia) ja kolmanneksi eniten ranskalaiset (86 prosenttia).

Suomen EU-naapurimaista Ruotsin puolustusvoimat ei pärjännyt kyselyssä hyvin. Ainoastaan 56 prosenttia ruotsalaisista luottaa puolustusvoimiinsa. Virolaisista 78 prosenttia luottaa. Viro kuuluu Natoon, Ruotsi ei. Ruotsin siirtyminen ammattiarmeijaan vuosikymmenen alussa ei ole sujunut ongelmitta. Maanpuolustuskorkeakoulun strategian opettaja Oscar Lassenius totesi tammikuussa Reserviläiselle, että Ruotsi asetti päätöksen tehdessään liian optimistisen tavoitteen itselleen. 

– Ammattiarmeijaan siirtymispäätöksen pohjalla oli liian optimistinen arvio, eikä ammattiarmeija ole toiminut, Lassenius sanoi tuolloin.

Bulgarialaisilla pienin luottamus, luxemburgilaiset epävarmimpia

Kaikkein vähiten omiin puolustusvoimiinsa luottavat kyselyn perusteella bulgarialaiset (44 prosenttia). Epävarmimpia ovat luxemburgilaiset, joista 26 prosenttia vastasi kysymykseen ”en tiedä”. Belgialaisten luotto puolustusvoimiin on noussut vuoden aikana jopa 10 prosenttia lukeman ollessa nyt 82 prosenttia.

Eurobarometriin haastateltiin yhteensä 27 818 henkilöä toukokuussa 2016. Suomalaisia vastaajia oli 1 008. Haastattelut tehtiin kasvokkain. Eurobarometrin tuloksiin voi tutustua täällä. 


Jaa tämä sivu