Reserviupseerit kisaamassa esteradalla – Lahdessa karsitaan paikoista kansainväliseen sotilasmoniotteluun Quebeciin

Paavo Airo
antti_laalahti
Antti Laalahti alitti estettä Lahden Hennalan radalla perjantai-iltana.
Paavo Airo Lahti

Kymmenkunta reserviupseeria on kokoontunut Lahden Hennalan esteradalle karsimaan paikoista kansainväliseen sotilasmoniotteluun Kanadaan. Yksi virolainenkin on joukossa. Samanlaista täysimittaista 500 metrin rataa ei Virosta löydy, ja lajin harrastusmahdollisuudet ovat Suomenlahden toisella puolella huonommat. Aiemminkin suomalaisten mukana kilpaillut Margus Andresson on lähtenyt hakemaan kisapaikkaa naapurien joukkueesta.

Hämeen rykmentti on Hennalasta lakkautettu muutama vuosi sitten, mutta varuskunnassa palvelleiden inttislangilla ”apinaradaksi” kutsuma esterata on saatu säilytettyä. Rata meinattiin hävittää, mutta Reserviupseeriliitto onnistui saamaan sen hallintaansa ja vastuulleen Puolustusvoimien poistuttua kasarmeilta.

margus_andresson_heikki_aarrejoki
Margus Andresson ja Heikki Aarrejoki (sininen takki) ottivat toisistaan mittaa esteradalla.

Syke on kova, kun reserviläiset ylittävät ja alittavat esteitä yli 100 vuotta vanhan varuskunta-alueen liikuntapaikoilla, joita muun muassa Puolustusvoimien urheilukoulu täällä toimiessaan käytti.

Nopeimmat selvittävät esteradan melko tarkalleen kolmessa minuutissa. 500 metriä ei matkana ole pitkä, mutta vaativat esteet vievät aikaa ja voimia.

Naton reserviupseerijärjestön CIOR:n sotilasmoniottelu järjestetään Kanadan Quebecissä elokuun alussa. Lauantaina päättyvien karsintojen jälkeen Reserviupseeriliitto nimeää joukkueensa kisoihin.

simo_jääskeläinen_mikko_hautala2
Simo Jääskeläisen ja Mikko Hautalan kisa oli tiukka. Miehet etenivät samaan tahtiin ensimmäisellä esteellä.

Saksa dominoi, Suomikin kärkikaartia

Vaikka CIOR on Naton reserviupseerijärjestö, on sen toiminnassa Suomen tavoin mukana muitakin Natoon kuulumattomia maita. Esimerkiksi Sveitsi, Ruotsi, Itävalta ja Etelä-Afrikkakin ovat CIOR:n jäseniä Naton kumppanuusmaan statuksella. Yhteensä jäsenmaita on 34.

Viime vuosina Saksa on dominoinut kilpailuja ja Suomi ollut useasti toisena. Kakkossijalla Suomi oli viime vuonnakin Prahan kilpailussa. CIOR:n kilpailu järjestetään kerran vuodessa. Reserviupseeriliiton järjestösihteeri Saku Liehu voitti Prahassa kansainvälisten joukkueiden sarjan INT2-joukkueessa, yhdessä saksalaisen ja sveitsiläisen kilpailijan kanssa. Tänä vuonna hän joutui jättämään Lahden karsinnan väliin loukkaantumisen vuoksi ja on paikalla toimitsijan roolissa.

Liehu siis tuntee lajin, joten annetaan hänen kertoa, mitä laji vaatii. Sotilasmoniottelu koostuu viidestä eri lajista.

– 500 metrin esterata vastaa sellaista kovaa, noin 3–4 minuutin lihaskuntotestiä. Hapenottokykyäkin siinä vaaditaan. 50 metrin esteuinti on teknisempi laji ja ammunnat yksinkertaisia mutta monipuolisia, koska ammutaan sekä pistoolilla että kiväärillä. Kranaatinheitto ja suunnistus ovat näistä vähemmän treenaamista vaativia lajeja, Liehu sanoo.

Karsinta on kaksipäiväinen, ja kaikki tapahtuu noin 24 tunnin sisällä. Perjantai-iltana ohjelmassa oli esteradan lisäksi kranaatinheitto. Lauantai alkaa ammunnoilla Hollolan Hälvälässä, minkä jälkeen ovat edessä vielä kevyehkö suunnistus tämän vuoden Jukolan viestin maastoissa ja esteuinti Nastolan uimahallissa.

johannes_siirilä
Johannes Siirilä antoi tyylinäytteensä kranaatinheittopaikalla.


Jaa tämä sivu