• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Reserviläisliiton Hakola: ”En kannata naisten jättämistä armeijasta pois mitenkään”

Liiton varapuheenjohtaja sanoo neljän miljoonan euron olevan niin pieni raha puolustusbudjetissa, ettei puolustusministeri Niinistön ideaa voi selittää sillä.

Tuomas Kaarkoski

Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Terhi Hakola pitäisi selkeänä takapakkina naisten roolin kehitykseen Puolustusvoimissa sitä, jos heidät jätettäisiin säästösyistä pois jostakin saapumiserästä.

Puolustusministeri Jussi
Niinistö
(sin.) kohautti perjantaina kommenteillaan naisten vapaaehtoisen
asepalveluksen jäädyttämisestä joksikin aikaa. Niinistö sanoi Lännen Median
haastattelussa, että etsittäessä säästöjä puolustusbudjetista naisia ei
otettaisi yhtenä vuonna lainkaan palvelukseen.

– Se toisi neljän miljoonan euron säästöt.
Kevyempi malli olisi se, että naisia otettaisiin vain yhdessä saapumiserässä,
jolloin säästö puolittuisi, Niinistö sanoi Lännen Medialle.

Säästöjen hakemisen taustalla on se, että julkisen talouden
suunnitelman mukaan puolustushallinnolta viedään rahaa porrastetusti vuodesta
2020 alkaen.

Niinistö sanoi myös olevansa huolissaan siitä, mihin
suuntaan puolustusbudjetti muodostuu ja että naiset tekevät loistavaa työtä
Puolustusvoimissa, mutta säästöjä on kerättävä.

Reserviläisliiton varapuheenjohtaja Terhi Hakola tyrmistyi ideasta jättää naiset pois armeijasta. Hän
kommentoi Reserviläiselle neljän
miljoonan euron olevan niin pieni raha, että Niinistön idea ei selity sillä.
Tämän vuoden puolustusbudjetti on noin 2,8 miljardia euroa.

– En kannata asiaa mitenkään, varsinkaan kun naisten
roolia Puolustusvoimissa on tähän asti viety aivan toiseen suuntaan. Tämä olisi
selkeää takapakkia. Suuremmat säästöt löytyisivät Senaattikiinteistöjen
uudelleenjärjestämisestä, mikä oli toinen Niinistön ehdotus, Hakola sanoo.

Niinistö sanoi Lännen Median haastattelussa
Senaattikiinteistöjen nyhtävän Puolustusvoimat puhtaiksi korkeilla vuokrillaan
ja ehdotti, että Senaattikiinteistöt pilkotaan.

– Kiinteistöt on saatava takaisin Puolustusvoimille. Meillä
on oma hyvä rakennuslaitos, jossa on satoja työntekijöitä. Mittamme on Senaatin
kanssa nyt täynnä, Niinistö sanoi.

”Ei olisi pahitteeksi, että kertausharjoituksia olisi lisääkin”

Hakola sanoo katsovansa maanpuolustusta kokonaisuutena,
jossa puolustusbudjetista ei missään nimessä ole varaa tinkiä. Säästöjen sijaan
hän ehdottaa puolustusbudjetin nostoa tässä tilanteessa. Hän myös puhuu
kertausharjoitusten määrän nostamisen puolesta.

– Ei olisi pahitteeksi, että
kertausharjoituksia olisi lisääkin. Mitä olen jäsenistöämme kuunnellut,
niin paljon on ihmettelyä, miksi käskyä kertaamaan ei tule. Innokkaita kyllä
olisi, noin 37 000 jäsenen Reserviläisliiton varapuheenjohtaja toteaa.

Perjantaina aamupäivällä Jussi Niinistö vastasi perhe- ja
peruspalveluministeri Annika Saarikon
(kesk.) ihmetykseen aiheesta Twitterissä seuraavalla tavalla:

– Miehillä yleinen asevelvollisuus, naisilla
vapaaehtoinen. Naisvarusmiehet loistavia, siitä ei kyse vaan rahasta. Mitä jos Keskusta
olisi myötämielisempi rahanyörien kanssa, ettei tarvitse leikata?

Twiitti osoittaa Niinistön tavoittelevan kommenteillaan
ennen kaikkea parempaa rahoitusta Puolustusvoimille tuleville vuosille.

Twitterissä aihe herätti tunteikasta keskustelua Niinistön
kommentteja vastaan. Saarikko ihmetteli twiitissään säästämisen logiikkaa: 

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen muistutti Hakolan tavoin työstä, jota naisten aseman eteen on tehty: 

Lääkärinä Puolustusvoimissa työskentelevä Taija Lahtinen ei nähnyt järkeä motivoituneimpien karsimisessa:

Aktiivinen reserviläinen, ilmatieteenlaitoksen tutkija ja vihreiden helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Atte Harjanne piti käsittämättömänä, että maata puolustavista naisista puhutaan kulueränä:

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman piti ehdotusta vähättelevänä: