Rajavartiolaitos ja MPK solmivat ensimmäisen kumppanuussopimuksensa

MPK
heitto
Maanpuolustuskoulutusyhdistys kouluttaa reserviläisiä kuten nämä Porin Säkylässä viime vuonna harjoitelleet vapaaehtoiset. Jatkossa MPK tarjoaa yhä enemmän koulutusta myös Rajavartiolaitoksen tarpeisiin.
Paavo Airo Lahti

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) ja Rajavartiolaitos ovat solmineet ensimmäistä kertaa kumppanuussopimuksen, jossa sovitaan muun muassa reserviläisten kouluttamisesta Rajavartiolaitoksen tarpeisiin. Kyseessä on pääperiaatteiltaan samantapainen sopimus kuin Puolustusvoimilla ja MPK:lla on jo pitkään ollut.

MPK:n Rajavartiolaitokselle tuottaman koulutuksen määrää ei ole määritetty sopimuksessa, joka on toistaiseksi voimassa oleva. 

– Tänä vuonna puhutaan muutamista sadoista reserviläisistä painottuen alkuvaiheessa kouluttajakoulutukseen, MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen sanoo.


MPK kouluttaa jo erikoisrajajääkäreitä

MPK teki jo vuonna 2016 Rajavartiolaitoksen kouluttamille erikoisrajajääkäreille koulutusohjelman, joka on jo käytössä. Erikoisrajajääkäreille on järjestetty kouluttajakoulutusta, jotta heillä on kyky kouluttaa miehistöä ja ohjelmaa voidaan laajentaa. Myös esimerkiksi kertausharjoitukseen valmistavaa koulutusta on järjestetty, MPK:n Kaakkois-Suomen piiripäällikkö Hannu Hyppönen kertoo koulutusten sisällöstä.

Rajavartiolaitoksella palvellut eversti evp Tero Kaakinen tekee MPK:n toimeksiannosta selvitystä ja suunnitelmaa koulutuksen laajentamisesta muuhunkin Rajavartiolaitoksen toimintaan. Tavoitteena on saada kaikkiin Rajavartiolaitoksen vastuulla oleviin sodan ajan joukkoihin vapaaehtoisia kursseja. MPK saattaa myöhemmin myös palkata Rajavartiolaitoksen koulutuksesta vastaavan koulutuspäällikön. Erikoisrajajääkärien koulutuksesta vastaavaksi MPK:n koulutuspaikaksi on valittu Lappeenranta. Rajavartiolaitos kouluttaa erikoisrajajääkäreitä varusmiesaikana Imatran Immolassa.

– Yhteistyö tukee yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (YTS) määritettyjä eri turvallisuustilanteiden periaatteita. Tavoitteena ovat selkeä työnjako ja yhteisymmärrys sekä toimintatavoista että resurssien käytöstä, Laatikainen sanoo.

– Varusmiespavelusaikanaan Rajavartiolaitoksen erikoisjoukkokoulutuksen saaneet ovat ottaneet uuden koulutustarjonnan erittäin innokkaasti vastaan. Joillakin kursseilla lähes kaikki vapaaehtoisena kutsutut ovat osallistuneet viikonlopun koulutukseen, Laatikainen jatkaa.

Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien lisäksi MPK:lla on sopimukset koulutuksen tuottamisesta muun muassa Viron vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön Kaitseliitin, Suomen Punainen Ristin (SPR), Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) ja Pelastusalan keskusjärjestön (SPEK) kanssa.


Lue myös: 

12.12.2016 Puolustusvoimien MPK:lta tilaama koulutusmäärä on kasvanut viime vuosina

11.1.2017 MPK värvää liikuntapäälliköitä ja kehittää fyysistä koulutusta


Jaa tämä sivu