• Vapaaehtoinen maanpuolustus

”Puoluerajojen yli ulottuva maanpuolustusblokki”

Reserviläisjärjestöjen toiminta nauttii vankkaa kannatusta uusien kansanedustajien keskuudessa.

iStock

Reserviläisjärjestön toiminnalta löytyy paljon tukijoita uudesta eduskunnasta.

Yli 40 tuoreelta kansanedustajalta löytyy yhteyksiä
reserviläisjärjestöihin. Reserviläisliitto julkaisi eduskuntavaalien alla oman vaaliohjelmansa
Vahvaa puolustusta ylläpidettävä, joka ehdokkailla oli mahdollisuus
allekirjoittaa, mikäli he olivat sen sisällöstä samaa mieltä. Allekirjottaneiden
joukosta löytyy kunnioitettavat 37 sunnuntaina valituksi tullutta kansanedustajaa.

– Olemme tyytyväisiä Vahvaa puolustusta ylläpidettävä
-kampanjamme tuloksiin. Maanpuolustus oli hyvin esillä vaalikampanjoinnissa ja
-keskusteluissa. Lisäksi kampanjamme näkyi ja puhutti vahvasti sosiaalisessa
mediassa. Liiton sertifioimista noin 170 ehdokkaasta 37 tuli valituksi. He
muodostavat jatkossa vahvan ja yli puoluerajojen ulottuvan maanpuolustusblokin
Arkadianmäellä, Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg toteaa.

Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola (kesk.) uusi paikkansa eduskunnassa yli 8400 äänellä,
jolla irtosi koko Vaasan vaalipiirin korkein vertausluku. Liiton edellinen
puheenjohtaja Markku Pakkanen (kesk.)
puolestaan tekee paluun Arkadianmäelle neljän vuoden tauon jälkeen.

Reserviupseeriliitto oli puolestaan ennen vaaleja listannut
sivuilleen ehdokkaita, jotka ovat myös RUL:n jäseniä. Näistä ehdokkaista
kaikkiaan 12 tuli valituksi sunnuntaisissa vaaleissa. Heistä kuusi on myös
allekirjoittanut RES:n vaaliohjelman. RUL:n listan nimekkäimpien joukosta
löytyy keskustan puheenjohtaja ja todennäköinen seuraava pääministeri Juha Sipilä sekä RKP:n entinen
puolustusministeri Stefan Wallin.

 – Turvallisuusasiat
olivat ymmärrettävästi edellisiä vaaleja enemmän esillä tämän kevään vaaleissa.
Positiivista on, että tusinan verran liiton jäseniä sekä suuri joukko muita
maanpuolustuksesta kiinnostuneita ehdokkaita pääsi kansanedustajiksi.
Maanpuolustuksen taloudellisten resurssien turvaaminen vähintäänkin Ilkka Kanervan (kok.) työryhmän
esittämällä tavalla on ehdottoman tärkeää ja nyt sen toteutumiseen on hyvä uskoa,
Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne
Kosonen
pohtii.

Kaikkiaan siis yli 20 prosenttia uusista kansanedustajista
tukee reserviläisjärjestöjen ajamaa toimintaa tai kuuluu liittoihin jäsenenä.

Reserviläisliiton Vahvaa puolustusta ylläpidettävä
–vaaliohjelman allekirjoittaneet kansanedustajat:

Keskusta

Pertti Hakanen

Lasse Hautala

Hannakaisa Heikkinen

Marisanna Jarva *

Antti Kaikkonen *

Anne Kalmari

Niilo Keränen

Esko Kiviranta *

Timo Korhonen

Seppo Kääriäinen *

Jari Leppä *

Markku Pakkanen

Aila Paloniemi

Ulla Parviainen

Arto Pirttilahti

Juha Pylväs

Antti Rantakangas

Markku Rossi *

Mikko Savola

Ari Torniainen

Tapani Tölli

Mirja Vehkaperä

 

Perussuomalaiset:

Simon Elo

Reijo Hongisto

Ari Jalonen

Kari Kulmala

Martti Mölsä

Mika Niikko

Jussi Niinistö

Veli-Matti Saarakkala

Sami Savio

 

Kokoomus:

Ilkka Kanerva

Jukka Kopra

Sari Raassina

Wille Rydman

Arto Satonen

 

SDP:

Mika Kari

 

*-merkillä merkityt ovat RUL:n jäseniä.

 

Heidän lisäksi muut läpimenneet RUL:n jäsenet ovat:

 

Keskusta:

Juha Rehula

Juha Sipilä

 

Kokoomus:

Eero Lehti

Markku Eestilä

Eero Suutari

 

RKP:
Stefan Wallin