• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Paloaukean talvijotos alkoi

Saksalainen partio yllätti lumikenkävalinnallaan. Osallistujia on mukana maksimimäärä, noin sata.

Paavo Airo

Paloaukean talvijotoksen ensimmäisellä rastilla testattiin ampumataitoa Pärnävaaran urheilukeskuksessa.

Liperin reserviläisten ja Liperin reserviupseerien järjestämä Paloaukean talvijotos on alkanut. Mukana on 27 partiota, joista neljä on Saksasta, yksi Norjasta ja loput Suomesta. Yhteensä siis osallistujia on noin sata partioiden ollessa kolmen tai neljän hengen kokoisia. Järjestäjät olivat varautuneet siihen, että noin sata osallistujaa voidaan ottaa, eli he ovat varsin tyytyväisiä osallistujamäärään.

Liperissä kilpailtava Paloaukean Talvijotos kestää sunnuntaihin asti. Matkan yhteispituus on suunnistuksen onnistumisesta riippuen vähintään noin 40 kilometriä. Reitillä liikutaan suksilla ja suoritetaan parikymmentä rastia, joilla mitataan sotilastaitoja sekä erävaellus- ja luontotietämystä. Yksi saksalaispartio tosin yllätti ratkaisullaan lähteä liikkeelle lumikenkien kanssa. Reitillä on muun muassa vesistöjen ylitystä syvässä hangessa, ja ilman suksia matka voi olla erityisen rankka. Ensimmäisillä rasteilla aiheina olivat ammunta ja ensiapu.

Asevelvolliset suomalaisosallistujat saavat Jotoksesta kaksi Puolustusvoimien myöntämää rinnasteista kertausharjoitusvuorokautta. Nuorimmat osallistujat ovat parikymppisiä ja vanhimmat jo asevelvollisuus iän ylittäneitä. Mukana on sekä miehiä että naisia. Reserviläinen seuraa tapahtumaa myös Instagramissa omalla tilillään muun muassa aihetunnisteella #talvijotos.