• Puolustusvoimat

NH90-helikopterit harjoittelevat Lapissa

Utin jääkärirykmentin järjestämä Cold Blade 2016 kokosi 180 henkilöä sekä suomalaisia ja saksalaisia helikoptereja Lappiin.

Joonas Mattila/Puolustusvoimat

Suomen puolustusvoimien NH90-helikopteri loisti revontulten valossa Ivalon lentokentällä Cold Blade 2016 -harjoituksessa.

Utin jääkärirykmentti on isännöinyt maaliskuun alussa
kansainvälistä helikopteriharjoitusta Lapissa. Harjoitus päättyy 18. maaliskuuta. Cold
Blade 2016 on ensimmäinen Suomessa järjestetty Euroopan puolustusviraston
helikopterikoulutusohjelman mukainen harjoitus. Tämä on myös ensimmäinen kerta,
kun vastaava harjoitus järjestetään talvisissa olosuhteissa. 

Harjoituksen kokonaisvahvuus on 180 henkilöä. Suomen
helikopteriosastossa on kuusi NH90-helikopteria ja noin sata henkilöä. Saksasta
on kaksi CH-53GA –helikopteria ja 65 henkilöä. Tarkkailijat ovat ruotsalaisia
ja saksalaisia.

Cold Blade 2016 -harjoituksen tarkoitus on vahvistaa eurooppalaisten
helikopterimiehistöjen yhteistoimintakykyä ja kehittää talvi- ja
tunturilentämisen taitoja. Esimerkiksi pimeälento ja etsintämenetelmät
ovat kuuluneet ohjelmaan. Tukikohtana on toiminut Ivalon lentokenttä.

Puolustusvoimien Youtube-kanavalta löytyy videoita Cold
Blade 2016 –harjoituksesta, muun muassa tämä: https://www.youtube.com/watch?v=oRKo2zXHXSw. Videolla suomalaiset harjoittelevat yölentoa niin sanottujen night vision -lasien avulla.

Alla kuvagalleria Cold Blade 2016 -harjoituksesta. Kaikki
kuvat ovat Puolustusvoimien materiaalia.