Neljännen vai viidennen sukupolven hävittäjä? HX-hanke etsii Ilmavoimille konetta 30 vuodeksi

Ilmavoimat
HXhanke_ilmavoimat_reservilainen_1018_23
Tämä taistelukyky pitäisi korvata: kaksi Ilmavoimien Boeing (McDonnell Douglas) F/A-18 Hornet -hävittäjää aseistettuna kuudella AIM-120 AMRAAM -tutkaohjuksella ja kahdella lämpöhakeutuvalla AIM-9M Sidewinder -ohjuksella.
Tero Tuominen

Suomi osti 64 Boeing (ennen McDonnell Douglas) F-18 Hornet -torjuntahävittäjää miljardikaupalla juuri laman puskiessa päälle 1990-luvun alussa. Ilmavoimien käytössä Hornetien kerrotaan olleen menestystarina.

Kahdella MLU-päivityksellä (Midlife Upgrade) niiden ominaisuudet on pidetty ajan tasalla. Ykkönen toi mukanaan muun muassa kypärätähtäimen, jolla hävittäjän ohjaaja voi suunnata lämpöhakuisen AIM-9X Sidewinder -ohjuksensa hakupään myös koneen sivulla lentävään maaliin.

MLU2 toi Horneteille ilmasta maahan -kyvyn. Periaatteessa se on ollut meillä sisäänrakennettuna koko koneen käyttöiän, olihan Yhdysvaltain merivoimien tyyppimerkintä koneelle F/A-18 (Fighter/Attack). Vasta MLU:ssa se otettiin käyttöön ohjelmistopäivityksillä.

Nykyisin Hornetien asevarusteluun kuuluu 20 mm Gatling-tykin sekä lämpö- ja tutkahakuisten ilmataisteluohjusten ohella ilmasta maahan täsmäaseita. Kauaskantoisin on AGM-158 JASSM -risteilyohjus. Muut ovat GPS/inertia -ohjautuva JDAM-täsmäpommiperhe ja JSOW-liitopommi.

Ilmavoimien F/A-18-kaluston käyttöiäksi on laskettu rasitusseurannalla noin 30 vuotta. Arvio pohjautuu niin rakenteiden kulumiseen lentotoiminnassa kuin koneen erilaisten järjestelmien vanhenemiseen. Hävittäjän päivitysmahdollisuudet loppuvat muiden käyttäjien luopuessa tämän alkuperäisen niin sanotun Legacy-Hornetin operoinnista.

Varaosahuoltokin vaikeutuu. Samaan aikaan Suomen ympäristössä operoivaa hävittäjäkalustoa uudistetaan ja käyttöön otetaan myös kokonaan uusia tyyppejä.

Kolmenkymmenen vuoden käyttöikä tarkoittaa, että viimeisinkin 90-luvulla Patrian Hallin tehtaan kokoonpanosta valmistuneista Horneteista poistetaan rivistä vuoden 2030 lähestyessä. Uusia hävittäjiä tarvitaan siten jo 2025, kun ensimmäiset Hornetit ovat 30-vuotiaita.

 

Hornet-valinnasta oppia

Ilmavoimat on hankkinut sotilaskoneita monella tavoin. Historiassa on jouduttu usein ottamaan sitä mitä on ollut saatavilla, välillä on silloinkin saatu ajanmukaisinta kalustoa. Parhaimmissakaan tapauksissa suuria vertailuja ei ole voitu järjestää, usein koelentäjä on käynyt tyypittämässä tarjolla olevan ehdokkaan.

Nyt Ilmavoimat ei ole lähtenyt etsimään pelkästään uutta konetyyppiä. HX-hankkeen tavoitteeksi on linjattu F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjien suorituskyvyn korvaaminen. Valmistajilta on pyydetty esitykset, miten myyjän vapaasti määrittämällä ratkaisulla päästäisiin tähän.

Ilmasta ilmaan -toiminnan ohella monitoimihävittäjän suorituskykyyn kuuluu vaikuttaminen maa- ja merimaaleihin. Samaten tehtäviin kuuluvat tiedustelu ja elektroninen sodankäynti.

Mahdollista olisi ollut esimerkiksi tarjota hävittäjän rinnalle miehittämätöntä ilma-alusta, mutta yksikään valmistaja ei vaihtoehtoon tarttunut. Kaikki viisi konevalmistajaa esittivät modernin monitoimihävittäjänsä hankkimista.

Jo Saab 35 Draken ja MiG-21BIS -koneet 90-luvulla Horneteilla korvannut DX-hanke sai siihen osallistuneilta konevalmistajilta kiitosta perusteellisuudestaan. Toki hävinneiden suunnasta kuultiin joitain ei niin positiivisia kommentteja. Nyt käynnissä olevaan koneiden uusintaan on haettu pohjaa niin DX-hankkeen dokumentoinnista kuin siinä mukana olleiden kokemuksista.

HX-hanketta vetää entinen Ilmavoimien komentaja Lauri Puranen puolustusministeriön strategisten hankkeiden osastolla. Prosessi käynnistyi vuonna 2015. Lopullisen hävittäjäehdotuksen pitäisi olla valmiina 2021.

Kuudessa vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista, esimerkiksi 2019 eduskuntavaalien yhteydessä hallituspohja mitä suurimmalla todennäköisyydellä vaihtuu. Hävittäjähankinnan kustannuksiksi on arvioitu 7–10 miljardia euroa, joten on varmaa, että siihen liittyy myös poliittisia intohimoja.

 

Perusteellinen vertailu

Jokainen HX-hankkeessa mukana oleva kone luultavasti pystyisi täyttämään Suomen ilmavoimien tarpeet ainakin 2020-luvulla. Kun mennään pidemmälle ja yksityiskohtiin, valinta muuttuu hankalammaksi.

Jo valmistajayrityksille lähetetty tietopyyntö on yli 700-sivuinen. Melkoinen loikka siihen verrattuna, miten 60-luvulla Ilmavoimille ostettiin Neuvostoliitosta ensimmäisiä ohjuksilla aseistettuja koneitamme eli MiG-21F-hävittäjiä suurin piirtein niitä näkemättä.

HX-hankkeessa on määritetty viisi eri tasoa, jotka hävittäjäkandidaattien on täytettävä. Neljä alinta voidaan läpäistä minimitason ylityksellä. Ne ovat järjestelmän määrittäminen, huoltovarmuus, elinkaarikustannukset ja teollinen yhteistyö. Jos taso ei ylity, valmistajan kanssa voidaan neuvotella uudelleen.

Viimeisenä prosessissa on itse hävittäjäkoneen suorituskyvyn evaluointi. Siinä aiemmat vaiheet läpäisseet ehdokkaat vertaillaan muun muassa koelennoilla, sotapeleillä ja simulaattoritestauksella. Sitten ne laitetaan pisteytyksen kautta paremmuusjärjestykseen.

Lopputuloksena prosessista on ehdotus uudesta Ilmavoimien hävittäjästä ainakin seuraavaksi 30 vuodeksi. Kun Hornetit hankittiin 90-luvun alussa, päätöksen teki maan hallitus Ilmavoimien komentajan esityksestä. Todennäköisesti näin toimitaan myös vuonna 2021.

Kun HX-hanke julkistettiin, puolustusministeriöstä kerrottiin sen etenevän mahdollisimman avoimesti. Tämä onkin pitänyt paikkansa valintaprosessin vaiheiden suhteen.

Sen sijaan valmistajilta saatavia konetyyppien vertailutietoja, puhumattakaan niistä tehtävistä johtopäätöksistä, on turha odottaa julkisuuteen jo pelkästään kilpailutusteknisistä syistä. Joka tapauksessa suurin osa tarjouksiin liittyvästä materiaalista on salaista niin valmistajien kuin myös koneen hankkivan Suomen kannalta.

Myös tulevan hävittäjän kappalehintaa on vaikea arvioida etukäteen. Maailmalla tehdyistä kaupoista voi hakea vertailupohjaa, mutta konehankinnat ovat niin erilaisia, että ei voida sanoa tietyn hävittäjän maksavan tarkalleen X euroa. Hintaan vaikuttavat sopimuksiin kirjatut tuotetuki, teollinen yhteistyö, koulutus, varaosat ja luonnollisesti valtioiden väliset suhteet.

Elinkaarikustannukset ovat oma lukunsa. Suomi on kuitenkin tietopyynnössään linjannut, että hankittavan HX-hävittäjän kulujen pitää mahtua nykyisen puolustusbudjetin mukaiseen Hornetien kustannusrakenteeseen.

 

Neljännen vai viidennen sukupolven hävittäjä?

HX-hankkeessa on mukana viisi konetyyppiä: yhteiseurooppalainen Eurofighter (sitä edustaa englantilainen BAE Systems), ruotsalainen Saab JAS 39 Gripen E, amerikkalainen Lockheed Martin F-35A Lightning II, ranskalainen Dassault Rafale ja amerikkalainen Boeing F/A-18E/F Super Hornet (sekä sen elektronisen häirinnän versio EF-18G Growler).

Hävittäjät jaetaan ominaisuuksiensa perusteella hieman häilyvällä tavalla sukupolviin. Useimmat nykyisin käytössä olevat koneet (kuten Suomen Hornet) kuuluvat neljänteen. Viidennen sukupolven koneiden erona ovat tutkaheijastusta vähentävät häiveominaisuudet sekä kehittynyt sensorifuusio.

Viidestä tarjokkaasta F-35A on ainoa, joka luokitellaan viidenteen sukupolveen. Se kuljettaa tarvittaessa asekuormansa rungon sisällä ja suunnittelussa on keskeistä tutkaheijastuksen minimoiminen. Kaikkien ehdokkaiden ominaisuuksiin kuitenkin kuuluu sensorifuusio muodossa tai toisessa.

HXhanke_terotuominen_reservilainen_1018_2
Lockheed Martin F-35A -hävittäjän luonnollisen kokoinen malli Ilmavoimat 100 -lentonäytöksessä kesäkuussa 2018 Tikkakoskella. Yleisö pääsi tutustumaan ohjaamoon. Taustalla Boeing F/A-18G Growler. Kuva: Tero Tuominen

Ehdokkaat voidaan jakaa kahteen ryhmään myös valmistajamaan perusteella. Tarjolla on kolme eurooppalaista niin sanottua euro-canard-konetta (delta-siipi ja kääntyvä canard-etusiipi) ja kaksi amerikkalaista kahdella sivuvakaajalla varustettua hävittäjää.

Vaikka aerodynaamiset ratkaisut poikkeavat, kaikki ovat pituussuunnassa staattisesti epävakaita. Käsin lentäessä niitä ei voisi edes hallita, mutta kun välissä on Fly-By-Wire-tietokone, ohjaaja voi hyödyntää ominaisuutta nopeaan liikehtimiskykyyn.

Käytännössä kaikissa HX-koneissa on amerikkalaista teknologiaa ainakin jossain muodossa. Eniten yhden valtion tuotantoa on Rafale. Vaikka alun perin ajatuksena oli rakentaa yhteiseurooppalainen hävittäjä, hanke jakautui kahteen: monikansalliseen Eurofighteriin ja ranskalaiseen Rafaleen.

HXhanke_dassault_reservilainen_1018_21
Uusien hävittäjien tutkat perustuvat elektronisesti keilaavaan AESA-tekniikkaan (Active Electronically Scanned Array). Niissä on runsaasti itsenäisesti mittaavia elementtejä, joiden tulosten perusteella tutkan laskentateholla muodostetaan näyttökuvaa. Dassault Rafalen Thales RBE2 -tutkan antennin yläpuolella IRST-laitteen sensorit sekä vasemmalla ilmatankkauspuomi. Kuva: Dassault

Sotilaskoneiden yhteydessä mainitaan usein, että se on ”taistelussa testattu” (Combat Proven). Viimeaikaiset ilmasotatoimet eivät kuitenkaan kerro kovin paljoa hävittäjien ominaisuuksista modernilla taistelukentällä. Esimerkiksi Afganistanissa on saatu lentää ilman, että vastassa olisi olkapääohjuksia kehittyneempää ilmatorjuntaa, vihollisen hävittäjistä puhumattakaan.

Täsmäaseiden toimivuudesta nämä sodat ovat toki kertoneet. Samalla ne ovat osoittaneet, että vastustajan saadessa ilmaherruuden maajoukkojen toiminta vaikeutuu merkittävästi.

HXhanke_terotuominen_reservilainen_1018_17
Hävittäjän suorituskyvyn keskeinen osa ovat sen aseet. Eurooppalainen MBDA Meteor -ilmataisteluohjus edustaa ainakin julkaistujen tietojen perusteella alansa huippua erityisesti kantamaltaan ja maaliinhakeutumisvaihteen liikehtimiskyvyltään. Kuva: Tero Tuominen

Tuotanto ja aseet

Suomi luonnollisesti haluaa jo huoltovarmuudenkin takia mahdollisimman laajan tuntemuksen uudesta HX-hävittäjästä ja sen teknologiasta. Aiemmin suurin osa Fouga Magister ja BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskoneista sekä Boeing (McDonnell Douglas) F/A-18 Hornet -hävittäjistä onkin koottu Patrian tehtaalla Jämsän Hallissa.

Tässä vertailussa viidettä sukupolvea edustavan ja todennäköisesti pisimpään tuotetukea saavan F-35A-koneen valmistus on jaettu kolmeen tehtaaseen Yhdysvaltoihin, Italiaan ja Japaniin. Myös raskaat huollot on keskitetty vain tietyille toimijoille.

Erityisesti Saab on todennut, että teollinen yhteistyö olisi tärkeä osa kauppaa. Nykyisin Hornetien huollosta vastaava Boeing on todennäköisesti samaa mieltä, eivätkä loputkaan sitä vastustaisi.

HXhanke_saab_reservilainen_1018_24
Pitkän kantaman ohjukset ovat monitoimihävittäjien pääaseita. Suomen Hornet-koneisiin on juuri integroitu AGM-158 JASSM-ohjus. Vaikka sitä ei ole tarjolla HX-ehdokkaiden varustuksessa, vastaavia on kuitenkin tarjolla. Tässä havainnekuvassa Saab JAS 39 Gripen E -hävittäjässä on neljä RBS-15 Gungnir meri/maamaaliohjusta. Rungon alla kaksi MBDA Metor -ilmataisteluohjusta. Kuva: Saab

Eurofighterin, Rafalen ja Gripenin valtti on eurooppalainen pitkän kantaman BMDA Meteor -tutkaohjus, joka vuonna 2025 on käytössä kaikissa niissä. Tämä ilmaa hengittävällä moottorilla varustettu ase pystyy säätämään työntövoimaansa. Siten se poikkeaa merkittävästi kiinteää polttoainetta käyttävistä ohjuksista.

Siinä missä esimerkiksi Suomen pääase AIM-120 AMRAAM kiihdyttää matkavauhtiin ja moottorin sammuttua liikehtii kohti maalia vain kineettisellä energiallaan, Meteor voi alkukiihdytyksen jälkeen ”vetää kaasun kiinni” ja lisätä tehoja loppulähestymistä varten.

Kaikissa HX-kandidaateissa on kuitenkin monipuolinen asevalikoima niin ilmataistelu- kuin ilmasta maahan -tehtäviin. Ilmavoimien kaukovaikutuskyvyn mahdollistavaa nykyistä JASSM-risteilyohjusta ei ole kuitenkaan integroitu yhteenkään niistä.

Vastaavia pitkän kantaman aseita on toki saatavissa kaikkiin, mutta uuden ohjuksen integrointi on kallis operaatio. Siksi hankinnassa edellytetään, että asepaketti on valmiiksi osa tarjousta. 

HXhanke_terotuominen_reservilainen_1018_12
Espanjan ilmavoimen Eurofighter on saapunut Tikkakosken lentokentälle ja käyttää aerodynaamista jarrutusta pitäen koneen nokan korkealla laskukiidossa. Etualalla helikopterin Bambi Bucket -sammutussäiliö. Kuva: Tero Tuominen

HXhanke_terotuominen_reservilainen_1018_15
Boeing esitteli poikkeuksellisesti F/A-18G Growler -konettaan (Super Hornet) Tikkakosken lentonäytöksessä epäsymmetrisellä kuormalla, joka vastaa operatiivista käyttöä. Tästä kulmasta erottuu hyvin aiempia Hornet-versioita suurempi siipi etureunajatkeineen. Kuva: Tero Tuominen

Ohjaajalle oleellisin tieto

Nykyaikainen hävittäjä on suhteellisen helppo lentää, mutta sen järjestelmien tuottaman tietomäärän hallinta on eri asia. Siksi kaikkien keskeinen osa on sensorifuusio.

Se tarkoittaa koneen tutkan, optisten sensoreiden, elektronisen sodankäynnin järjestelmän ja erilaisten varoittimien datan yhdistämistä.

Lisäksi verkottunut järjestelmä saa datalinkin kautta tilannekuvaa niin maassa olevilta sensoreilta kuin toisilta ilmassa olevilta koneilta. Samalla omat havainnot välitetään muille tietovuon kautta.

Lopulta kaikki data on seulottava ja yhdistettävä niin, että lentäjä saa nähtäväkseen vain tehtävän kannalta oleellisen tiedon. Se vaatii koneen järjestelmiltä tehokasta tiedonkäsittelykykyä.

HX-hankkeessa mukana olevissa koneissa on erilaisia tapoja esittää tietoa ohjaajalle. Kaikissa Rafalea lukuun ottamatta on moderni kypärätähtäin, jonka visiiriin voidaan heijastaa lentotietoja ja tilannekuvaa ympäristöstä. Lentäjän katseen suunnalla voidaan myös lukita aseita kohteisiin. Netissä julkaistun kuvan perusteella myös Rafalen vientiversioon saa kypärätähtäimen, vaikka Ranskassa sellaisia ei ainakaan vielä ole käytössä.

HXhanke_terotuominen_reservilainen_1018_16
Kaikissa ehdolla olevissa HX-koneissa Rafalea lukuunottamatta on ohjaajan kypärässä heijastusnäyttö, jonka visiirissä ovat nähtävissä tärkeimmät lentoarvot sekä maalitilanne. Hävittäjän järjestelmä seuraa kypärän asentoa ja pystyy lukitsemaan aseet maaliin katsetta suuntaamalla. Kuvassa Eurofighter Typhoonin Striker -kypärä. Kuva: Tero Tuominen

Pisimmälle tämä on viety F-35-koneessa, jossa ohjaaja voi konetta ympäröivien kameroiden avulla katsoa alas ikään kuin ohjaamon lattian läpi. Lockheed Martin luottaakin kypärään niin paljon, ettei hävittäjässä ole muiden varustukseen kuuluvaa HUD-heijastusnäyttöä (Head Up Display).

Keskeistä on myös konetyyppien odotettavissa oleva tuotannon jatko ja käyttäjämäärä maailmalla. Niiden avulla voidaan arvioida hävittäjän 2050-luvulle jatkuvaa elinkaarta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kaikki viisi ovat tuotannossa ainakin siihen asti, kun ensimmäiset Suomen koneet pitäisi toimittaa.

F-35:llä on suurin tilauskanta, ja sen käyttöikä jatkuu pitkään. Uusi Gripen E on vielä koelentovaiheessa, mutta se valmistunee sopivasti Suomen tarpeisiin. Tilausmäärät ovat ainakin vielä pieniä. Muut sijoittuvat näiden kahden väliin.

HX-hanke jatkuu vielä monta vuotta. Yllätyksiäkin voi tulla. Poliitikkojen suunnasta esimerkiksi on kuultu vaatimuksia, että koneita hankittaisiin vähemmän kuin 64. Tämä määrä on linjattu kuitenkin ilmapuolustuksemme minimitarpeeksi.

Lopulta ratkaisevaksi tekijäksi saattaa muodostua hinta. Tulevan konehankinnan pitäisi mahtua 7–10 miljardin hintahaarukkaan ja käyttökustannusten puolustusbudjettiin. HX-hankkeen lopputulemaa voikin odottaa mielenkiinnolla.

HXhanke_dassault_reservilainen_1018_20
Dassault Rafalen ohjaamo edustaa hyvin neljännen ja viidennen sukupolven rajamailla olevan hävittäjän tekniikkaa. Suuri HUD-heijastusnäyttö tuulilasin edessä, iso värinäytöt mittaripaneelissa sekä HOTAS-sivusauvaohjaus (Hands on Throttle and Stick). Kuva: Dassault

Ehdokkaat Hornetin korvaajaksi

Eurofighter

Pituus 15,96 m

Kärkiväli 10,95 m

Tyhjäpaino 11 150 kg

Nopeus 2450 kmh

Käyttöön 2005

  

Gripen E

Pituus 15,2 m

Kärkiväli 8,6 m

Tyhjäpaino 8000 kg

Nopeus 2450 kmh

Käyttöön 2023

(arvio, Gripen A 1997)

 

F-35A

Pituus 15,67 m

Kärkiväli 10,67 m

Tyhjäpaino 12 020 kg

Nopeus 1960 kmh

Käyttöön 2016

 

Rafale

Pituus 15,27 m

Kärkiväli 10,90 m

Tyhjäpaino 9850 kg

Nopeus 2205 kmh

Käyttöön 2004

 

F/A-18E/F

Pituus 18,38 m

Kärkiväli 13,68 m

Tyhjäpaino 14 552 kg

Nopeus Mach 1960 kmh

Käyttöön 2001

HXhanke_lockheedmartin_reservilainen_1018_19
Tältä näyttää nykyaikainen lentokonetehdas. Lockheed Martin F-35 -hävittäjää siirretään kokoonpanotelakan yllä. Kuva: Lockheed Martin


Jaa tämä sivu