• Vapaaehtoinen maanpuolustus

MPK yhdistää kaksi KOTU-yksikköä

Vuoden alusta alkaen Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan koulutus- ja tukiyksiköt lakkautetaan.

Janne Kosonen

Johtamispaikaksi valitussa Lappeenrannassa on yhä joukko-osastotoimintaa.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) joutuu taloudellisten ja
tuotannollisten syiden takia järjestelemään uusiksi kahta koulutus- ja
tukiyksikköä. Vuoden alusta alkaen Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan koulutus- ja
tukiyksiköt lakkautetaan. Ne jatkavat toimintaansa yhdistettynä. Uusi yksikkö
tulee kulkemaan nimellä Saimaan koulutus- ja tukiyksikkö.

Saimaan KOTU:n ja koko Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirin
johtamispaikaksi tulee tammikuun alusta lähtien Lappeenranta.

MPK:n toiminnanjohtajan Pertti
Laatikaisen
mukaan järjestelyillä säästetään yhden henkilötyövuoden kulut.
Muutokset osuvat Laatikaisen mukaan kaakon kulmille sen takia, että
Etelä-Savossa koulutustoimintaa on ollut kaikista vähiten.

– Johtamispaikaksi valitussa Lappeenrannassa on yhä
joukko-osastotoimintaa, kun taas Mikkelissä sitä ei enää ole, Laatikainen
taustoittaa.

Toiminnanjohtaja kuitenkin painottaa toiminann jatkuvan yhä
myös Mikkelin seudulla.

– Tietysti toivomme toiminnan määrän nousevan myös
Etelä-Savossa. KOTU:n koulutuspäällikkö jatkaa yhä Mikkelissä.

Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiirissä järjestettiin vuonna
2014 yhteensä 177 kurssia, joihin osallistui noin 5 000 henkilöä 10 600
koulutusvuorokauden ajan.