• Puolustusvoimat

Maavoimat aloittaa varusmiesten valmiusyksikköjen koulutuksen

Puolustusvoimat kehittää uudella koulutuksella toimintavalmiuttaan. Koulutettavien valmiusaika kestää puoli vuotta ja koko palvelus 347 vuorokautta.

Puolustusvoimat

Valmiusyksikkökoulutuksessa on mahdollisuus osallistua kansainvälisiinkin harjoituksiin Suomessa tai ulkomailla. Kuva on kansainvälisestä harjoituksesta Norjasta.

Maavoimat aloittaa tammikuussa 2017 uuden varusmiesten
valmiusyksikkökoulutuksen. Maavoimien kaikki joukko-osastot Utin
Jääkärirykmenttiä lukuun ottamatta alkavat tarjota koulutusta. Varusmiehet
määrätään valmiusyksikkökoulutukseen peruskoulutuskauden koulutusvalintojen
yhteydessä. Valinta koulutukseen määräytyy ensisijaisesti asevelvollisen
soveltuvuuden ja halukkuuden perusteella.

– Suomea vastaan ei tällä hetkellä
kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa. Monimuotoiset, nopeasti ilmaantuvat ja
seurauksiltaan vakavammat uhat ovat luoneet Puolustusvoimille kuitenkin tarpeen
kehittää toimintavalmiutta ja sen joustavaa säätelyä, Maavoimien
operaatiopäällikkö, kenraalimajuri Petri Hulkko sanoo Maavoimien tiedotteessa. 

Valmiusyksikössä palvelevien varusmiesten palvelusaika on
347 vuorokautta. Perus-, erikois- ja joukkokoulutuskaudet kestävät yhteensä 5,5
kuukautta. Varsinainen valmiusyksikkökoulutus ja valmiusaika kestävät kuusi
kuukautta eli palveluksen jälkimmäisen puoliskon. Valmiusjakson aikana
koulutetaan muun muassa lisää asejärjestelmiä, johtamisvälineitä,
kenttälääkintää, taistelua rakennetulla alueella, pimeätaistelua, kohteiden
suojaamista ja toimintaa helikopterijoukkojen kanssa.

– Valmiusyksiköillä nostetaan
Maavoimien suorituskykyä erityisesti sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävissä,
Hulkko sanoo.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) lienee viitannut tähän uudistukseen keskiviikkona MTS:n seminaarissa pitämässään puheessa. Niinistö mainitsi tuolloin, että siinä missä Ilmavoimat ja Merivoimat ovat aiemminkin toimineet valmius edellä, niin myös Maavoimissa tämä on nyt nähtävissä.

– Aiemmin Maavoimissa on menty enemmän koulutus kuin valmius edellä, Niinistö sanoi.


Koulutuksesta etua kriisinhallintatehtäviin haettaessa

Valmiusyksiköt osallistuvat valmiusaikana Maavoimien
harjoituksiin, yhteisiin harjoituksiin viranomaisten kanssa ja mahdollisesti
kansainvälisiin harjoituksiin joko Suomessa tai ulkomailla. Valmiusyksikkökoulutuksesta
on etua Maavoimien kriisinhallintatehtäviin haettaessa. 

Toinen tammikuun 2017 saapumiserää koskeva koulutusuudistus koskee taistelupanssarivaunumiehistöä. Puolustusvoimat laajentaa Leopard 2A4 -vaunujen miehistökoulutusta neljään uuteen joukko-osastoon.