Lukiolaisen palkittu aine: ”Nuoret veteraanien työn jatkajana”

Puolustusvoimat
ohimarssi-2
Katri Ala-aho kirjoittaa palkitussa aineessaan nuorten vastuusta jatkaa veteraanien arvokasta työtä.
Paavo Airo

Pohjanmaan Maanpuolustuskilta on jakanut syksyn 2015 ainekirjoituskilpailun palkinnot. Katri Ala-aho Vaasan lyseon lukiosta palkittiin lukiosarjassa kirjoituksestaan, jossa hän kannustaa nuoria jatkamaan veteraanien työtä esimerkiksi Reserviläisliiton tai Maanpuolustusyhdistyksen toimintaan osallistumalla.

Ala-aho sai kirjoituksestaan rahapalkinnon, jonka lahjoittivat Aktia-Säätiö, Maanpuolustuskiltojen liitto ja Kiertopalkinnot.

Aineen julkaisi nettisivuillaan sanomalehti Pohjalainen

Lue Ala-ahon palkittu aine alta.

 

Nuoret veteraanien työn jatkajana

Nuorimies istahtaa junan lattialle vaihdettuaan ensin istumapaikkaa useita kertoja – varusmies kun on, omaa paikkaa ei ole. Tuskainen kotimatka tulossa lattialla istuen, aikamoista kyykyttämistä tämäkin. Vielä raskaan metsäleirin päätteeksi tällainen kohtalo? Johan on aikoihin eletty. Firman maksama kotimatka kuitenkin – luojan kiitos.

Kansallista veteraanipäivää on Suomessa vietetty vuodesta 1987 lähtien vuosittain huhtikuun 27. päivänä, sotiemme veteraanien kunniaksi. Veteraaniemme sekä edesmenneiden sukupolviemme suomalainen sisu, vahva yhteishenki sekä periksiantamattomuus sodissamme, huolimatta vaikeista olosuhteista tai puutteellisesta varustuksesta – oli vaivan arvoista. Saamme elää itsenäisessä Suomessa, hyvinvointiyhteiskunnassa, joka monille muille on vain kaukainen haave. Isänmaamme puolesta sotineet jaksoivat uskoa ja luottaa parempaan huomiseen, parempaan tulevaan. Kaiken sekasorron ja epävarmuuden keskellä oltiin valmiita vuodattamaan verta, hikeä, kyyneleitä. Oman kotimaamme, Suomen, itsenäisyyden puolesta.

Esimerkillään veteraanit ovat jättäneen nuoremmille sukupolville itsenäisen maan, hyvinvointivaltion, jossa koulutus ja terveydenhuolto ovat maailman kärkiluokkaa. Valtion, joka itsenäisyydellään takaa tulevaisuuden myös lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Nämäkään asiat eivät silti ole tulleet ilmaiseksi, vaan ne ovat vaatineet suuren määrän työntekoa maamme kehittämiseksi. Kirjoitan tätä kirjoitusta lukio-opiskelijana, kilpaurheilijana, lähitulevaisuudessa armeijan harmaisiin astuvana naisena. Näille ja monille muille asioille edellytyksenä on ollut valtiomme itsenäisyys ja demokratia. Moni sotiemme veteraani on maksanut kovan hinnan, jotta tänä päivänä me saisimme elää turvallisessa itsenäisessä maassa, jossa tällä hetkellä elämme. Se on etuoikeus, kunnianarvoinen asia, jota ei tule pitää itsestäänselvyytenä. Nykyaikana tämän kaiken suorittamisen, kiireen, stressin sekä sosiaalisen median keskellä helposti unohdamme antaa arvoa omalle isänmaallemme. Ovathan asiat aina olleet näin ja näinhän ne tulevat jatkossakin olemaan, vai tulevatko?

Sanotaan että on lottovoitto syntyä Suomeen. Tuon voiton eteen on myös tulevaisuudessa tehtävä töitä, jotta myös jälkipolvillamme olisi mahdollisuus elämään tässä itsenäisessä maassa. Maanpuolustus kuuluu kaikille, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Jokainen Suomen kansalainen on velvollinen puolustamaan maataan, Suomea. Vaikka naisten ja miesten asema asevelvollisuuden saralla ei ole tasa-arvoinen, on kuitenkin muistettava se tosiasia, ettei vuosikymmenten takaisissa sodissa olisi pärjätty ilman naisia ja nuorukaisia. Työt kotirintamalla oli hoidettava, lasten menettäessään "lapsuutensa" ja joutuessaan täyttämään isiensä saappaat agraariyhteiskunnassa töitä tehden, samalla kantaen suurta huolta nuoremmista sisaruksistaan. Aseisiin tarttumisen takana on myös paljon tätä hiljaista, arvokasta työtä, jota ilman ei selvitä. Asevelvollisuus, johon varusmiespalvelus kuuluu yhtenä osana, on jokaisen suomalaisen miehen velvollisuus. Oli kyseessä sitten 165, 255 tai 347 päivää varusmiespalveluksessa, on se melkoisen lyhyt aika. Pieni aika ja hinta aikoinaan itsenäisyytemme puolesta taistelijoiden rinnalla. Yksi vuosi meidän nuorten elämästämme. Vuosi, jonka ainakin itse koen ennemminkin etuoikeutena, että voin kantaa oman korteni kekoon ja toimia maamme hyväksi, veteraanejamme kunnioittaen. Oma asenteemme on se, joka vaikuttaa toimintaamme ja siihen, millaisessa valossa asiat näemme.

Kun on saanut syntyä itsenäiseen Suomeen ja elää sekä lapsuuttaan että nuoruuttaan turvassa sodalta, on lähes mahdoton osata kuvitella, millaista olisi syntyä ja elää sodan murtamassa maassa. Sellaisessa maassa, jollainen Suomikin on aikoinaan ollut. Maa, jossa isoisoisämme ja -äitimme tekivät kaikkensa isänmaansa hyväksi. Kuulemme kertomuksia isovanhemmiltamme ja opiskelemme Suomen historian käännekohtia, mutta silti emme voi täysin ymmärtää tuon ajan arkea ja sodan kurjuutta, mutta sotaveteraanimme ja sukulaisemme tietävät tuon todellisuuden. Hiljaisen tiedon, kertomusten ja kokemusten siirtäminen eteenpäin sukupolvelta toiselle on jotain sellaista, mitä emme kouluissa voi oppia. Sellaista, joka muistetaan pitkään ja joka luo nuorisoomme yhteenkuuluvuutta, muistuttaen samalla suomalaisista juuristamme.

Veteraaniemme arvokasta työtä me nuoret voimme jatkaa esimerkiksi Reserviläisliiton tai Maanpuolustusyhdistyksen toimintaan osallistumalla. Kertausharjoituskirjeen kilahtaessa postiluukusta, on kertaamaan lähteminen oma arvokas osoituksensa itsenäistä isänmaatamme kohtaan. Myös Sotiemme Veteraanit -keräyksiin osallistuminen ja lahjoittaminen tukevat veteraaniemme kunnioitettavaa työtä. Aivan yhtälailla omasta fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisestakin terveydestä huolehtiminen on osoitus maanpuolustuskelpoisuudestamme. Niin omasta itsestä kuin läheisistä huolehtiminen on huomionarvoinen asia.

Veljeä ei jätetä – nuoria ei unohdeta, vuoden 2013 Veteraanipäivän teema. Sotiemme veteraaneja ja maamme vanhuksia ei tule unohtaa, kuten ei myöskään maamme nuorisoa. Usko ja luotto meihin nuoriin tulisi olla mahdollisimman vankka, sillä Suomen nuorissa on tulevaisuus.

Joka ilta me Suomen nuoret saamme olla kiitollisia, että saamme mennä nukkumaan ilman Molotovin kardiineiden käyttöä, ilman pommikoneiden jyliseviä ääniä kattojemme yläpuolella, ilman kovin suurta pelkoa huomisesta. Ja joka aamu saamme olla kiitollisia ja siunattuja, että saamme herätä uuteen päivään ilman että kotimme ovat raunioina tai perheemme kuolleina. Aina asiat eivät ole olleet meillä Suomessa näin hyvin, vaikka mediassa kuinka puhutaankin siitä miten yhteiskunnassamme menee tällä hetkellä "huonosti". Silti suhteessa entisaikoihin tai moniin muihin maihin tällä hetkellä, meillä Suomessa asiat ovat hyvin. Viimeaikaiset tapahtumat jos mitkä ovat tämän osoittaneet.

Nuorimies istuu junan lattialla mietteliäänä: tuntuu epäoikeudenmukaiselta joutua näin kohdelluksi. Tässäkö seisoo kiitos siitä, että suoritan varusmiespalvelustani valtiolle?

Tälle kuvitteelliselle nuorukaiselle jakaisin ajatukseni: Seuraavan kerran kun tulet miettineeksi kohtaloasi esimerkiksi VR:n junanvaunun lattialla istuen, olethan kiitollinen siitä, että saat matkustaa lämpimässä junassa, jossa mahdollisuuksien mukaan tarjontaan kuuluu jopa ravintolavaunu. Jos hetkeksi käännät ajatuksesi sodissamme taistelleisiin veteraaneihin ja tulet tarkastelleeksi heidän arkeaan, huomaat että asiasi matkustamon lattialla ovat oikeastaan varsin hyvin. Vaihtoehtoina olisi voinut olla kotiin hiihtäminen -30 asteen pakkassäässä alkeellisessa varustuksessa. Rintamalla oli rankkaa, sekin kestettiin ja tehtiin se mikä voitiin. Isänmaamme Suomi on itsenäinen. Kotimatka junan lattialla on pieni hinta siitä. Meillä nuorilla on todella aihetta kiitokseen.

 

Katri Ala-aho


Jaa tämä sivu