• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Loviisassa lauantaina perinteinen Brandenstein-marssi

Osasto Brandenstein nousi Loviisassa maihin 7.4.1918. Osasto valtasi Lahden, ja sillä oli merkittävä rooli sisällissodan ratkaisutaisteluissa.

Loviisassa marssitaan lauantaina. Marssin suorittajille esitetään yhtä rinnasteista kertausharjoitusvuorokautta sekä kenttäkelpoisuusmerkintää Puolustusvoimien rekisteriin.

Tänään 7.4. tulee kuluneeksi 98 vuotta saksalaisen Osasto
Brandensteinin maihinnoususta Loviisaan. Vapaaherra, eversti Otto von Brandensteinin komentamalla
joukko-osastolla oli merkittävä rooli Suomen sisällissodan ratkaisutaisteluissa
keväällä 1918.

Noin 10 000 saksalaissotilasta oli noussut maihin jo 3.4.
Hangossa. 3 000 sotilaan vahvuinen Osasto Brandenstein kasvatti joukkojen
vahvuutta merkittävästi sekä valtasi strategisesti tärkeän Lahden punaisilta 19.4. Lahdesta
taisteltiin vielä 20.–30.4. välisen ajan, kun punaisten pakolaisjoukko yritti
Lahden läpi itään. 1.5. punaisten länsiarmeija ja siviilipakolaiset antautuivat
Lahden ja Hollolan välissä. Noin 20 000–30 000 punaista kerättiin Lahden
Fellmanin pelloille. Viimeisetkin punaiset joukot antautuivat 5.5. Karjalassa
ja Kymenlaaksossa. 16.5. sodan voittajaosapuoli järjesti voitonparaatin
Helsingissä.

 

Osasto Brandensteinin
tehtävä oli vallata Lahti

Suomen hallituksen avuksi tullut Brandensteinin osasto
marssi Loviisasta Lahteen. Lahden valtaaminen oli yksi saksalaisten tehtävistä
punaisten pakotien katkaisemisen ohella. Lahden naapurissa, Orimattilan
Pennalassa käytiin kovat taistelut. 18.4. saksalaiset olivat vallanneet koko
Orimattilan. Seuraavana päivänä osasto Brandenstein valtasi Lahden nopeasti
hyökättyään sekä etelästä että idästä. Polkupyöräpataljoona hyökkäsi tykistön
tukemana etelästä, ja jalkaväki kiersi Nastolan Villähteelle, jonka kautta se
eteni Lahteen.

Taistelujen jäljet ovat yhä nähtävissä Lahdessa. Muun muassa
Radiomäellä sekä Lahden hiihtostadionilla olevat juoksuhaudat muistuttavat
kevään 1918 tapahtumista. Radiomäellä on myös Lahdessa kaatuneiden saksalaisten
muistomerkki. Fellmanin pellolla puolestaan on vankileiristä kertova
muistomerkki.

 

Lauantaina järjestetään 25 kilometrin Brandenstein-marssi

Loviisan
Tesjoella järjestetään lauantaina 9. huhtikuuta 25 kilometrin pituinen
Brandenstein-marssi. Tapahtuman johtajan, MPK:n Loviisan seudun
paikallispäällikön Peter Ögårdin
mukaan marssin lähtöpaikalla, Tesjoen koululla voi vielä ilmoittautua mukaan. Ilmoittautuneita
oli tiistaihin mennessä noin 50. 

 

Marssin suorittaville reserviläisille esitetään yhtä
rinnasteista kertausharjoitusvuorokautta sekä kenttäkelpoisuusmerkintää
Puolustusvoimien rekisteriin.

– Perinteisesti marssille tulee myös niitä, jotka eivät
osallistu siihen reserviläisenä. Eli tapahtuma on avoin kaikille, Ögård sanoo.

Marssin
hinta on 22 euroa osallistujaa kohden. Brandenstein-marssin järjestäjät ovat
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n Uudenmaan Koulutus- ja tukiyksikkö, Loviisan
Seudun Reserviläiset, Loviisan Reserviupseerikerho, Loviisan VPK sekä
Santahaminan Sotilaskotiyhdistys. Lisätietoja Brandenstein-marssista löytyy MPK:n internetsivuilta. 

Lähteet: Taistelu
Lahdesta 1918. Lahden kaupunginmuseon julkaisu vuodelta 2008.