• Puolustusvoimat

Lisää poliiseja ja 100 uutta virkaa Puolustusvoimille – budjettiriihessä sovittiin lisäsatsauksista

Hallitus lisäsi budjettiriihessä rahaa poliisille ja Puolustusvoimille. Rintamaveteraaneille mahdollistetaan samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalideille.

Tuomas Kaarkoski

Erityisesti haja-asutusalueiden poliisivirkoja lisätään. Ennalta estävään toimintaan satsataan, jotta ongelmat eivät kärjistyisi lähiöissä.

Hallitus sopi kautensa viimeisessä budjettiriihessä vuoden
2019 talousarvioesityksestä, jonka loppusumma on 55,3 miljardia euroa. Reserviläisen toimitus poimi
budjettiriihestä turvallisuuspolitiikkaa ja sotaveteraanien oikeuksia käsitteleviä
kohtia.

 

Puolustusvoimille 100
uutta virkaa

Puolustusministeriön pääluokkaan lisätään yhteensä 9,57
miljoonaa euroa, josta 5,8 miljoonaa on tarkoitettu noin sadan uuden tehtävän
perustamiseen Puolustusvoimissa. Tehtävät liittyvät toimintavalmiuden
ylläpitämiseen, asevelvollisten koulutukseen ja uusien suorituskykyjen kuten
kyberpuolustuksen kehittämiseen.

– Olen kiertänyt kolmena ministerivuotenani joukko-osastoja
tiuhaan ja törmännyt yhä enemmän henkilöstön työssäjaksamisen ongelmiin.
Resurssipula näkyy Puolustusvoimien arjessa. Tällä lievitetään Puolustusvoimien
henkilöstöpulaa, puolustusministeri Jussi
Niinistö
(sin.) toteaa puolustusministeriön sivuilla.

Sotilastiedustelulaista Puolustusvoimille aiheutuviin
menoihin lisätään 3,77 miljoonaa euroa. Kuluja syntyy uuden henkilöstön
tarpeesta ja esimerkiksi koulutuskustannuksista, laitteiden ja järjestelmien
hankinnoista ja ylläpidosta.

 

Rintamaveteraaneille
palveluja

Rintamaveteraaneille mahdollistetaan uuden lainsäädännön
avulla samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalideille.
Lainvalmistelu aloitetaan välittömästi.

Laki on ollut kaikkien eduskuntaryhmien yhteinen toive.
Siihen liittyvien muutosten on tarkoitus tulla voimaan marraskuun 2019 alussa.

– Jatkossa rintamaveteraaneille mahdollistetaan samat kotona
asumista tukevat palvelut kuin sotainvalideille. Tämä on tärkeä oikeudenmukaisuus-
ja yhdenvertaisuuspäätös, jolle on vahva parlamentaarinen yhteisymmärrys,
perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko
(kesk.) tviittasi päätöksestä.

 

Lisää poliiseja

Poliisien määrää kasvatetaan kymmenillä uusilla viroilla. Erityisesti
haja-asutusalueiden poliisivirkoja lisätään. Hallitus kohdentaa poliisin
toimintoihin yhteensä yli 36 miljoonan euron lisäpanostuksen vuodelle 2019.

­– Lisämääräraha vastaa esimerkiksi kymmenien poliisien
vahvistusta vasteaikojen lyhentämiseen poliisin palvelutason kannalta
haasteellisilla alueilla, sisäministeri Kai
Mykkänen
(kok.) totesi ministeriön tiedotteessa.

Ennalta estävään toimintaan kohdennetaan ensi vuodelle 2,5
miljoonaa euroa, jolla halutaan puutua lähiöiden turvallisuuskehitykseen ennen
kuin ongelmat kärjistyvät.

Toiminnassa panostetaan erityisesti lähiöpoliisi- ja
Ankkuri-toimintaan. Lähiöpoliisit toimivat yhteistyössä muiden viranomaisten,
alueen yhteisöjen ja asukkaiden kanssa ja Ankkureilla pyritään
ennaltaehkäisevästi puuttumaan erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymiseen
yhdessä poliisien, nuoriso- ja sosiaalityön sekä koulujen kanssa. 

– Selvästi poliitikot haluavat turvata poliisin
suorituskyvyn. Ainoa ongelma tässä on, että nyt puhutaan vain vuoden
lisämäärärahasta, ja me tietysti haluaisimme pitkän aikavälin varmuuden,
poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen
toteaa Helsingin Sanomille.