• Puolustusvoimat

Kuvagalleria Uusimaa-harjoituksesta

Maa- ja Merivoimien toimintaa esiteltiin Helsingin Vuosaaressa.

Tuomas Kaarkoski

Merivoimien miinalautta Porkkala osallistuu Uusimaa 2017 -harjoitukseen.

Kaikki Puolustusvoimien puolustushaarat osallistuvat parhaillaan käynnissä olevaan Uusimaa 2017 -harjoitukseen. Vuoden pääsotaharjoituksen johtaa Maavoimat, mutta myös Merivoimilla on iso rooli harjoituksessa. Ilmavoimilla oli syksyllä oma pääsotaharjoituksensa, Ruska. Syy erilliseen pääharjoitukseen löytyy Ilmavoimien esikuntapäällikön, prikaatikenraali Jari Mikkosen mukaan lähinnä siitä, että Helsinki-Vantaan lentokenttä on niin lähellä.

– Helsinki-Vantaa rajoittaa ilmatoimintaa. Ilmavoimat toki osallistuu silti Uusimaa-harjoitukseen tukien Maa- ja Merivoimien toimintaa, Mikkonen sanoo.

Maavoimien roolina on muun muassa viranomaisyhteistyön harjoitteleminen sekä vihollisen maihinnousun rajoittaminen. Merivoimat on harjoitellut muun muassa miinoittamista, miinantorjuntaa ja ilmatorjuntaa. Harjoituksen painopiste on pääkaupunkiseudun puolustuksessa. 

Uusimaa-harjoitus päättyy 4. joulukuuta ja siihen osallistuu Puolustusvoimista noin 8 600 henkilöä. Heistä 3 100 on reserviläisiä.

Reserviläisen toimitus tutustui Maa- ja Merivoimien harjoitteluun Helsingin Vuosaaren satamassa. Alla kuvagalleria harjoituksen alkuvaiheesta. 

IMG_2905

Maavoimien NH90-helikopteri tuki joukkojen toimintaa, kun rakennusta vallattiin takaisin. Kuva: Tuomas Kaarkoski
IMG_2919

Vuosaaren satamassa harjoiteltiin alkuviikosta Uusimaa 2017:n hybridivaiheessa, jota seurasi loppuviikon taisteluharjoitusvaihe. Hybridivaiheessa korostui viranomaisyhteistyö muun muassa Puolustusvoimien ja Tullin sekä poliisin välillä. Kuva: Tuomas Kaarkoski
IMG_2925

Poliisin erikoisjoukotkin osallistuivat alkuviikosta harjoitteluun Vuosaaren satamassa. Kuva: Tuomas Kaarkoski
IMG_2991

Valmiusjoukot suojasivat miinalautta Porkkalaa, joka oli lähdössä merimiinoitustehtävään. Kuva: Tuomas Kaarkoski
IMG_3001

Valmiusjoukkoja rivissä miinalautta Porkkalan edustalla. Kuva: Tuomas Kaarkoski
IMG_2999

Porkkalaan lastattiin miinoja. Kuva: Tuomas Kaarkoski
IMG_3028

Miinat liikkuivat ripeästi miinalautta Porkkalan alakannella. Kuva: Tuomas Kaarkoski
IMG_3066

Näin putoaa miina mereen. Kuva: Tuomas Kaarkoski

Lue myös: