”Keskustellaan turhan paljon asian vierestä”

Tuomas Kaarkoski
Pekka Tuunanen
Pekka Tuunasen mukaan valtionavustuksien leikkaaminen oli MPK:lle haastava paikka, mutta organisaatio selvisi siitä kunnialla.
Tuomas Kaarkoski Helsinki

Kamman piikit ovat vertauskuvallisesti vähissä. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka Tuunanen jää vuoden lopussa eläkkeelle. Aiemmin muun muassa ilmavoimien esikuntapäällikkönä ja MPK:n ilmapuolustuspiirin päällikkönä toiminut Tuunanen myöntää vuonna 2009 alkaneen pestinsä olleen kaksijakoinen.

–Ne asiat mitä tavoittelin tulivat suurin piirtein myös tehdyiksi. Uskoin tämän työn olevan pitkälti esikuntatyömäistä pohjien rakentamista ja linjojen antamista ja sitä tämä oli ehkä vielä enemmän kuin osasin kuvitellakaan.

Tuunasen aikana MPK:ssa tehtiin organisaatiouudistus, joka hänen mukaansa toteutettiin resurssikriittisesti. Kriittinen tulokulma osoittautui yllättävän hyödylliseksi, kun nykyisen hallituksen aloittaessa valtionavustuksia supistettiin merkittävästi. 18 prosentin liipaisu alaspäin ei ollut helppo paikka MPK:lle.

– Organisaatiouudistus tehtiin niin sanotusti kreivin aikaan. Se loi pohjan selviämiselle. Toki me olemme sittemmin saaneet eduskunnan erillispäätöksellä noin puolet menetetyistä rahoista takaisin, mutta silti valtionavustus on ollut sen kymmenisen prosenttia vähemmän.

 

Haasteita riittää

Tuunanen toteaa hymyillen, että hänen seuraajalleen Pertti Laatikaiselle jää vielä paljon tehtävää. Tuunasen mukaan yksi selkeä haaste on saada vapaaehtoisen koulutuksen roolia selkeämmäksi.

– Eli kertoa mitä tehdään ja miten se markkinoidaan paremmin vapaaehtoisina koulutukseen tuleville reserviläisille. Se on iso haaste, että saamme puolustusvoimien tilaaman koulutuksen ihan oikeasti palvelemaan aitoja joukkoja.

Toinen MPK:n haaste Tuunasen mukaan sijaitsee pienemmissä maakunnissa.

– Pääsääntöisesti paikallispataljoonien koulutustarpeet ovat suhteellisen samanlaiset kaikissa maakunnissa, mutta meidän koulutuskyky ei ole samanlainen jokaisessa maakunnassa. Sekä puolustusvoimilta että meiltä saatava kouluttajakoulutus kaipaa määrällistäkin kasvattamista, mutta myös kohdentamista. Yleisen koulutuksen tueksi pitäisi löytää nykyistä enemmän aselajikoulutusta.

 

Mistä näkyvyyttä?

Väistyvä toiminnanjohtaja heittää markkinoinnin suhteen haasteen puolustusvoimille.

– Olen odottanut, että puolustusvoimat tekisi näyttävän ulostulon, jossa he kertoisivat reservin koulutuksen tilanteesta. Jos he pitäisivät tiedotustilaisuuden, asia leviäisi alan ammattilehdistön ja sitä lukevienkin ulkopuolelle. Meidän pitäisi saada tieto menemään sille yksittäiselle reserviläisellekin asti, että tämmöistä ja tämmöistä koulutusta on tarjolla.

Reserviläiskentän suhteen Tuunanen kaipaa nykyistä yhtenäisempää rintamaa.

– Keskustellaan turhan paljon asian vierestä, eikä itse asiasta. Juupas ja eipäs –väittelyihin on turha lähteä.

Tuunanen nostaa esimerkiksi Ylen MOT-ohjelmassa esiin nostetun idean kodinturvajoukoista, jossa olisi 100 000 suomalaista.

– Maakuntakomppanioihin on löytynyt karkeasti arvioiden viitisen tuhatta vapaaehtoista ja meidän omissa koulutuksissa olevat kun lasketaan tähän mukaan, tekee se noin 15–20 000 ihmistä. Ei tuollaista sadan tuhannen hengen vapaaehtoisjoukkoa ole olemassa missään tällä hetkellä. Eihän meillä sitä paitsi ole mitään näyttöä, että esimerkiksi nämä kodinturvajoukot olisivat parempi vaihtoehto kuin puolustusvoimien perusrakenteet. Puolustusvoimauudistuksessa tämäkin asia jollain tasolla selvitettiin ja päädyttiin tähän ratkaisuun, Tuunanen nostaa esimerkin rönsyilevästä keskustelukulttuurista.

Tuunasen mukaan hyväkuntoisen ja ammattitaitoisen reserviläisen ei kannata murehtia sijoituspaikan menettämisestä, vaikka sodan ajan reservin suuruus tippuukin vuodesta alusta 230 000 reserviläiseen.

– Mainitsemani 20 000 vapaaehtoista on vajaa kymmenisen prosenttia koko reservistä. Ei heitä ole vaikea sijoittaa, jos muut kriteerit eli kunto ja ammattitaito ovat kohdillaan.


Tekemistä riittää

Tikkakoskelle eläkepäiviään viettämään asettuva Tuunanen on jo ehtinyt kertaalleen jäädä eläkkeelle, joten täysin tuntemattomalle maaperälle hän ei joudu hyppäämään. Paperinpyörittely erilaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä ei Tuunasta houkuta, mutta tekeminen tuskin tulee loppumaan sukututkimuksen ja nikkaroinnista kiinnostuneelle keskisuomalaiselle.

Ja jos harrastusten parissa uhkaa tekeminen loppua, on Tuunasella ainakin yksi iso rasti edessään.

– Naapureille olen viiden edellisen talven lumityöt pystyssä, toiminnanjohtajan pestin takia Helsingin ja Keski-Suomen väliä ahkerasti autolla sahannut Tuunanen naurahtaa.


Jaa tämä sivu