• Vapaaehtoinen maanpuolustus

Joulutulet loimuavat ympäri Suomea

1980-luvulta lähtöisin oleva tapahtuma kerää osallistujiksi tuhansia reserviläisiä joka joulu.

Heikki Suomalainen

Karttulassa joulutulia juhlistettiin viime vuonna hienossa talvisäässä.

Reserviläisliiton joulutulet palavat eri puolilla maata myös tänä vuonna. Liiton perinteiseen joulunalustapahtumaan osallistuu vuosittain tuhansia reserviläisiä perheineen.

–Joulutulet on vanhin ja suosituin liiton yhteistapahtumista. Se on lähtöisin 1980-luvun lopulta ja malli tapahtumalle löydettiin aikanaan Kainuusta. Kunpa vain saisimme kaikki yhdistyksemme ilmoittamaan omat tapahtumansa liittoon, niin voisimme tiedottaa niistä nykyistä paremmin, Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nyberg toteaa.

Tapahtuman järjestää vuositasolla satakunta liiton paikallisyhdistystä. Tarkoituksena on koota reserviläisperheitä sekä lähiseudun asukkaita hiljentymään luonnon keskelle joulun odotukseen.

Joulutulet-tapahtumien sisältö vaihtelee paikkakunnittain. Yleensä ohjelmaan kuuluu ainakin tervetulotoivotus, glögi- ja makkaratarjoilu sekä joululaulu ja -evankeliumi.

Katso alla olevasta listasta sinua lähin tapahtuma:


Etelä-Karjala 

12.12.2014, Kirkkokatu 1, Parikkala. Lisätietoja antaa Allan Granlund, puh. 0400
919 278, allan.granlund@pp.inet.fi. Järjestäjät: Parikkalan Reserviläiset ja Parikkalan
Seurakunta.

–Sytytämme kynttilät Sankarihautausmaan
muistomerkeille.

 

23.12.2014,
Muukkolantie 1, Taipalsaari
. Lisätietoja
antaa Timo Karhu, puh. 050 570 0485, timo.t.karhu@gmail.com. Järjestäjät: Taipalsaaren Reserviläiset ja Reserviupseerikerho.

–Sytytetään
Sankarihaudalle, Vapaussodan muistomerkille ja Talvisodan muistomerkille
ulkotulet.

 

24.12.2014,
Lappeenrannan kauppatori – Lappeenrannan sankarihautausmaa
. Lisätietoja antaa Risto Häkämies, puh. 050 501 1624.
Järjestäjät: Lappeenrannan Reserviläiset, Lappeenrannan
Reserviupseerikerho ja Rotaryt.

–Soihtujen
kera kulkue Lappeenrannan kauppatorilta sankarihautausmaalle, jossa
osallistutaan hartaushetkeen.

 

24.12.2014
Tainionkosken-, Imatran- ja Vuoksenniskan sankarihautausmaat
klo 15-18. Kunniavartiot/ulkotulet. Lisätietoja Jari
Melartin jari.melartin@gmail.com, puh. 050 3603 137. Järjestäjät: IMATRAN
RESERVILÄISET ry. / Imatran Reservinupseerit ry.        

 

Etelä-Häme

 

10.12.2014 
klo 18.00, Suvipielisentie 248, Hämeenlinna
. Lisätietoja antaa Kalevi Kokko, puh. 0400 858 182,
kalevi.kokko@gmail.com. Järjestäjä: Hämeenlinnan Reserviläiset-Aliupseerit

–Aluksi pappi pitää pienen hartaustilaisuuden
rakovalkean äärellä ja laulamme pari 
jouluaiheista virttä, jonka jälkeen paistamme makkaraa ja nautimme hyvät
pullakahvit. Tilaisuus kestää noin 2-3 tuntia.

 

11.12.2014 klo 19.00, Valtatie 11, Akaa. Lisätietoja antaa  Jarmo Ahonen, puh. 040 577 4645, jakkeahonen@gmail.com.
Järjestäjä: Toijalan Seudun Reserviläiset ja Suomen Punaisen Ristin Toijalan osasto.

– Puheenjohtaja avaa tilaisuuden. Pastori pitää
puheensa ja hartaushetken jonka jälkeen siirrytään Spr:n tiloihin tapahtumaan naapuriin
juomaan glögiä ja syömään pipareita. Alueella on jätkänkynttilä valaistus.

 

12.12.2014, Urjalankylän riistamiesten kodalla. Lisätietoja antaa Simo Vehmaa, puh. 040 565 6237,
simo.vehmaa@pp.inet.fi. Järjestäjä: Urjalan-kylmäkosken Reserviläiset.

–Istutaan iltaa yhdessä.        

                                   

Etelä-Pohjanmaa

 

11.12.2014
klo 18.30 alkaen Joulutulet Kurikan Tykkipuistossa
. Autot voi jättää seurakunnan p-alueelle. Lisätietoja
Mikko S Säntti 040 5509 798.

–Jätkänkynttilöiden
loisteessa laulamme joululauluja, paikalla myös veteraanikuoro johtajanaan
Aatos Ilomäki, joulunsanoma. Nautitaan yhdessäolosta ja hiljennytään joulun
odotukseen. Tarjolla kuumaa mehua ja pipareita sekä makkaroita.

 

16.12.2014,
Härmän Kuntokeskuksen (kylpylän) laavu
.  Vaasantie 22, Ylihärmä. Lisätietoja
antaa Mikko Mäki-Haapoja, puh.0400 362 427, mikko.maki-haapoja@reikalevy.fi. Järjestäjä: Ylihärmän Reserviläiset.

–Tulet
sytytetään, pappi kertoo jouluyön tapahtumista, sen jälkeen vapaata
keskustelua. Tarjolla kuumaa mehua ja joulupipareita sekä hyvää seuraa.
        

 

17.12.2014
kello 19.00, Haapaniemen hiippakuntakartanon rantalaavulla
, Haapaniementie
50 63150 RUONA. Lisätietoja antaa Mika Viitanen, 050-5531672,
mika1.viitanen@gmail.com. Järjestää Kuortaneen reserviläiset ry ja Ruonan Rinki
ry


”Tervetulosanat, hartaus, runonlausuntaa ja yhdessä laulamme joululauluja.
Tarjolla makkaraa, mehua, piparia ja glögiä.”

 

20.12.2014,
Seinäjoki.
Lähtö klo 17 vesilinjalta,
Jouppilanvuoren päältä. Lisätietoja Ulla Muurimäki, puh. 050 3285 264, ep.reservilaispiirit@netikka.fi.

–Kierretään
tulilla valaistu esteetön reitti, jonka jälkeen korsuaukiolla joulutulet,
joululauluja, jouluevankeliumi, glögiä ja pipareita.

 

21.12.2014,
Kiuaskallion maasto
, paikka tarkentuu
vallitsevien sääolosuhteiden myötä. Talvikeleillä metsän suojassa, muussa
tapauksessa ampumaradan paikoitusalueella. Lisätietoja antaa Esko Leppä, puh. 050
305 8110, esko.leppa@pp.inet.fi.
Järjestäjät: Jalasjärven Reserviläiset ja
Jalasjärven Seurakunta.        

Yhteisesti
laulettuja joululauluja ja hartaushetki nuotion äärellä luonnon helmassa.
Hartaus ja jouluevankeliumi. Tarjoiluja, mehua ja makkaranpaistoa.
Jätkänkynttilät ja ulkotulet johdattavat tapahtumapaikalle.

 

22.12.2014
Laihialla
S-marketin alueella klo
10.00 alkaen. Lisätietoja Olavi Koskinen, olavi.koskinen@gmail.com, puhelin 050
9398 094.

–Tiedotusta
ja ohranryynipuuroa, soihdut sankarihaudalle sekä Vapaussodan muistomerkille.

 

Kainuu

 

6.12.2014 klo 17.00, Sotkamon hautausmaa.
Lisätietoja antaa Kalevi Valtanen, puh. 044 508 6 989, kale.valtanen@gmail.com. Järjestäjät: Sotkamon Reserviläiset ja Reservinupseerit.

–Laitetaan 400 kynttilää sankarivainajien haudalle,
jonka jälkeen veisataan virsi ja pidetään pieni rukoushetki.

 

11.12.2014, Paltalinnan takana oleva
”raatokorpi” puistikko
. Lisätietoja antaa Ari Häkälä, puh. 040 577 5361, arihakala@outlook.com.
Järjestäjät: Paltamon Reserviläiset ja seurakunta.

–Lämmintä glögiä, joululauluja, seurakunnan edustajan
pitämä jouluhartaus, makkaran paistoa.

 

Keski-Suomi

 

11.12.2014, Tikkakosken Veteraanitalo (Myllylammenkatu). Lisätietoja antaa Keijo
Häkkinen, puh. 040 833 7505, kesolle@gmail.com. Järjestäjä: Tikkakosken
Reserviläiset.

–Tulet sytytetään, ulkona hartaus, virsi, siirrymme
sisälle laulamaan kauneimpia joululauluja ja juomme lopuksi torttukahvit.

 

18.12.2014, Kirkkotie 14, Viitasaari (Kirkon rantapolku). Lisätietoja antaa Kauko
Ikäheimonen, puh. 040 582 4167, ukkokammi@gmail.com. Järjestäjä: Viitasaaren
Reserviläiset.

–Tervetulotoivotus, hartaushetki, virsi, glögitarjoilu
ja makkaranpaisto.

                 

18.12.2014, Peurungan korsumuseo (Peurungantie 8). Lisätietoja antaa Panu
Heikkinen, puh. 040 721 2831, panu.heikkinen@koivukodit.fi. Järjestäjät: Laukaan
Reserviläiset, Korsuveljet ja Peurunka.

–Paistamme makkaraa juomme mehua ja kahvia. Tutustumme
korsumuseoon.

        

Kymenlaakso

 

11.12.2014 klo 17.30, Kuusankoskitalon nuotiopaikka. Lisätietoja antaa Jarmo Ruippo,
puh. 044 270 9736, jarmo.ruippo24@pp.inet.fi. Järjestäjät: Kuusankosken
Reserviläiset, 4h-kerhon ja Upseerit, Voikkaan Seudun Reservin Aliupseerit  ja Upseerit.

–Kävelykuja valaistaan ulkotulilla, jotka ohjaavat tulijat nuotiopaikalle, jossa
palaa kelopuut. Tilaisuus alkaa pastori Juha Pesosen avaussanoin. Tämän jälkeen
yhteislaulua ja jouluevankeliumi. Nuotiotilaisuuden jälkeen siirrytään kahvila
Valkamaan jouluglögille ja piparille .

 

18.12.2014, Marjokankaan laavu, Iitti. Lisätietoja antaa Vesa-Matti Virtanen,
puh. 0400 791 462, vesa-matti.virtanen@kolumbus.fi. Järjestäjä: Iitin seudun
reserviläiset.

–Tulet, makkaranpaistoa, kahvittelua ja pieni
hartaushetki.        

        

18.12.2014, Elimäen Haukkavuori. Lisätietoja antaa Jorma Uski, puh. 040 530 8088,
kymresmail@gmail.com. Järjestäjät: Sippolan, Elimäen ja Myllykosken
Reserviläiset sekä Kymenlaakson Reserviläispiiri.

-–Avaus
(piirin puheenjohtaja), joulun sana (pastori), kahvitus ja piirin
puheenjohtajan vaihto
.

 

Lappi

 

6.12.2014, Kittilän Kirkko, Valtatie 93, Kittilä. Lisätietoja antaa Jorma
Ojala, puh. 0400 393 519, Jorma.ojala@lapinpelastuslaitos.fi. Järjestäjät: Kittilän
reserviläiset, Kittilän Seurakunta, Lions klubi Kittilä, Kittilän
reserviupseerit, Kittilän Maanpuolustusnaiset ja Lapin rauhanturvaajat Kittilän
osasto.

–Itsenäisyyspäivän aamulla sytytetään kynttilät
Sankarihautausmaalla sodissa kaatuneille. Jouluaattona kunniavartio ja
kynttiläkuja kirkolle ja Sankarihautausmaalle.        

 

11.12.2014, Toramon Reserviläistalo, Pälvitie, Rovaniemi. Lisätietoja antaa Pasi
Ruokanen, puh. 0400 888 27, pasi.ruokanen@luukku.com. Järjestäjä: Rovaniemen
Reserviläiset.         

–Ulkona sytytetään jätkän kynttilät, kirkkoherra
toivottaa väen tervetulleeksi, laulamme pari joululaulua ulkona. Siirrytään
sisätilaan, tarjoillaan kuumaa glögiä, jonka jälkeen ruokailu
graavilohivoileipineen ja kakkukahveineen. Rovaniemen mieslaulajat laulavat
joululauluja. Juhlaväellä myös joululauluvihkoset, joista yhdessä laulamme
joululauluja kirkkoherran johdolla.

 

14.12.2014 klo 15.00 Reväsvaaran ampumaradalla (Reväsvaarantie 344, Ylitornio). Lisätietoja
antaa Simo Rousu, puh. 0400 830 031, simo.rousu@gmail.com. Järjestäjä:
Ylitornion Reserviläiset.

Viime vuonna tapahtumassa oli mukana esilaulajina Mieslaulajat.
Tunnelma Joulutulilla, jätkänkynttilöiden loisteessa, päivän pimetessä, on
huikea. Tänä vuonna tapahtuman toteutukseen osallistuu myös Ylitornion
partiolippukunta Mellan Kiipijät sekä Ylitornion Seurakunta. Tietenkin myös
makkaraa ja kuumaa juomaa on tarjolla kaikille.

 

Pirkanmaa

 

27.11.2014, Rudolfin keidas, Kukkatie 19, Sastamala. Lisätietoja antaa
Jouni Laine, puh. 050 511 0887, jouni.laine@esp.fi. Järjestäjät: Vammalan
Reserviläiset ja Sastamalan Reserviupseerit.        

–Tulet, hartaus, palkitsemisia, purtavaa ja savusaunontaa.        

        

7.12.2014 klo 18.00, Messukylän vanha kirkko (Kivikirkontie 2, Tampere). Lisätietoja antaa Merja
Soininen-Välimäki, puh. 040 709 2771. Järjestäjä: Tampereen seudun reserviläisnaiset.                 

10.12.2014 Suomela, Veteraanien perinnekorsun pihalla, Juupajoki.
Lisätietoja antaa Jukka Tuomaala, puh. 0400 239 020, jukka.tuomaala@orivedenvari.fi.
Järjestäjät: Juupajoen Reserviläiset ja Seurakunta.

–Seurakunnan aloitus, lyhyt puhe, virsi, veteraanikorsun
esittelyä, nokipannukahvit, glögi, piparit tarjoillaan yhdistyksen puolesta, makkaranpaistoa
pientä korvausta vastaan, yhdessäoloa ja juttelua.

 

10.12.2014, Plakkarinlaavu, Plakkarinpolku, Suomela, Vesilahti.
Lisätietoja antaa Kalevi  Jalonen,
puh. 0400 404 632, kalevi.jalonen@elisanet.fi. Järjestäjä: Vesilahden  Reserviläiset .         

–Nokipannukahvit, yleistä  jutustelua, pappi 
puhuu  joulun  vietosta,  veisataan 
pari  virttä.        

 

18.12.2014, Virtain keskustan lasten leikkipuisto. Lisätietoja antaa Kari Yläjärvi, puh. 0400 131
323, kari.ylajarvi@luukku.com. Järjestäjät: Virtain Reserviläiset, Virtain seurakunta
ja Virtain kaupunki sekä Mll:n Virtain osaston kanssa.

–Reserviläisten tervehdys ja tapahtuman avaus, sytytetään
joulutuli, lasten esitys, laulua, nautitaan jouluglögiä pipareita ja lapsille
karamelliä. Lopuksi seurakunnan edustajan puheenvuoro.

                          

20.12.2014 klo 17.30, Syrjänharjuntie 94, Pälkäne (tapahtuma metsässä
olevassa supassa). Lisätietoja antaa Jussi Mikkola, puh. 040 861 6604, jussi.mikkola86@gmail.com.
Järjestäjät: Pälkäneen Reservialiupseerit, Pälkäneen reserviupseerit  ja Pälkäneen seurakunta.

–Jouluevankeliumin luku, juhlapuhe, laulua,
makkaranpaistoa ja mehua.

 

21.12.2014, Saarikonmäen laavu, Lempäälä. Lisätietoja antaa Veijo Matikka,
puh. 0400 628 870, vmatikka@kolumbus.fi. Järjestäjät: Lempäälän Reserviläiset
ja Lempäälän
Eskadroona.

–Esiintyjä, joka laulaa ja soittaa kitaraa. Laavulla
tulet, jossa makkaranpaistoa ja kuumaa mehua.

        

Pohjois-Karjala

      

11.12.2014, Rauhankuja, Kitee (Hyppyrimäen maastossa). Lisätietoja antaa Mika
Matikainen, puh. 040 776 5583, mika.matikainen@suomi24.fi. Järjestäjät: Kiteen
reserviläiset , Kiteen reserviupseerit ja Kiteen ev.lut. seurakunta.

Yhdistyksen edustaja toivottaa tulijat tervetulleeksi tapahtumaan ja
seurakunnan edustaja pitää ajankohtaan sopivan puheen.
Tilaisuudessa lauletaan joululauluja harmonikan säestyksellä ja
tarjotaan osallistujille glögit ja sekä myymme makkaraa nuotioilla
paistettaviksi.

        

12.12.2014, Kontiolahden Veteraanipuisto. Lisätietoja antaa Hannu Parviainen, puh. 050 436
3205, h.1.parviainen@gmail.com. Järjestäjät: Kontiolahden Reserviläiset ja Kontiolahden
Reservin  Upseerit.

–Tervetuloa toivotukset molemmilta puheenjohtajilta,
pastori pitää jouluaiheisen puheen, jonka jälkeen vapaata keskustelua, makkaran
paistoa ja nokipannukahvit pullan kera.

 

12.12.2014, Outokummun Vanha Kaivos, tapahtumakenttä teatteri
Kiisun takana. Lisätietoja Erkki Räsänen, puh. 050 581 1338, erkki.rasanen@outlook.com.
Järjestäjät: Outokummun Reserviläiset ja Outokummun Reserviupseerit.

–Yhdistyksen edustajan avauspuhe, Outokummun ev. lut.
seurakunnan puheenvuoro, makkaranpaistoa, pipareita, lämmintä mehua.

        

18.12.2014, Tarmo ja Seppo Simosen laavulla Kemien
Oravaarassa
,
opastettu reitti Kirkkotieltä. Lisätietoja antaa Raerinne Jussi, puh. 041 483 6261,
jussi.raerinne@suomi24.fi. Järjestäjät: Tohmajärven-Värtsilän Reserviläiset ja Tohmajärvi-Värtsilän Reserviupseerit, ja Tohmajärven
ev.lut. seurakunta.

Tervetuliaispuhe: yhdistyksen
puheenjohtaja,
jouluhartaus:
seurakunnan kirkkoherra tai srk-pastori, kahvi- ja glögitarjoilu sekä
makkaranpaisto, yhteislauluna Jouluvirsi ja –lauluja.

 

18.12.2014 klo 18.00,  Liperin Kirkkoranta. Lisätietoja antaa Jussi Hirvonen, puh. 0400 167 130,
jussi.hirvonen@joenmetsa.fi. Järjestäjät: Liperin reserviläiset, Liperin
reserviupseerit ja Pohjois-Karjalan Jahtinaiset.

– Tulien äärellä hiljennytään joulun sanomaan,
kappalainen Ulla Pitkäsen kertomana, julistetaan joulurauha metsäneläimille ja
nautitaan nuotiomakkaraa, joulupiparia ja mehua.

 

18.12.2014, Joensuun Bunkkerimuseo Marjala, Joensuu. Lisätietoja antaa Aimo Issakainen, puh. 050
594 6031, amiis@suomi24.fi. Järjestäjät: Joensuun Reserviläiset, Joensuun
Reservinupseerit, Rauhanturvaajat, Joensuun Sotaveteraanit ja Joensuun
Rintamaveteraanit.

–Pastori Sanna Kauppinen, Jouluevankeliumi,  kahvit, mehu, makkarat ja virret.

        

21.12.2014 klo 18.00, Uimaharjun Urheilukeskus,
Uimaharju
. Lisätietoja antaa Seppo
Puranen, puh. 040 835 5790, seppo.puranen@luukku.com. Järjestäjät: Enon
Reserviläiset ja Enon Latu.

–Yhteislaulua, glögitarjoilu, makkaran paistoa.

 

Pohjois-Pohjanmaa

      

12.12.2014 Linnastenkankaan ampumarata,
Linnastenkankaantie, Vihanti
. Lisätietoja antaa Jani Sikala, puh. 040 727 7324, jani.sikala@kotinet.com.
Järjestäjä: Vihannin Reserviläiset.

–Kokoonnutaan yhteen, hiljennytään Joulun perussanoman
ja tulien äärelle makkaran ja kuuman juoman kera.         ”

 

19.12 2014 klo 17.00,  Ouluntie 1, 
Kuusamo
.
Lisätietoja  antaa Korva Janne,
puh. 040 578 4443, janne.korva@netti.fi. Järjestäjät: Kuusamon reserviläiset ja
seurakunta.

–Kuusamon torilla kota, jossa kahvi-, mehutarjoilu
sekä mahdollisuus makkaranpaistoon.

 

21.12.2014 klo 15 alkaen  Oulaisten reserviläiset järjestää joulutulet yhteistyössä
Oulaisten Seurakunnan ja Hanhelan Metsästysseuran kanssa. Lisätietoja Esa
Hellman, puh. 044 779 7711, esa.hellman@op.fi.

-–Joulutulet, Joulurauhan julistaminen metsän
eläimille, makkaraa, kahvia ja mehua, yhdessä oloa ja jutustelua
maanpuolustushengessä.

 

Päijät-Häme

 

11.12.2014 
Lahden

tapahtuma on Aaltion tilalla Ämmälässä Seppäläntiellä klo 18.00. Lisätietoja
antaa Tuomas Terho, puh. 044 289 9632, tuomas.terho@lres.fi, tuomas.terho@lres.fi.
Järjestäjät: Lahden Reserviläiset, Lahden Maanpuolustusnaiset, Lahden Launeen seurakunta,
Hollolan seurakunta ja Hollolan Reserviupseerit.

 

11.12.2014 Hollolan tilaisuus järjestetään Aikkalassa Aikkalantiellä klo
19.00. Molemmissa tapahtumissa on tieltä opastus nuotiopaikalle. Lisätietoja
antaa Juha Simola, puh. 050 4310350, juha.simola@lres.fi.

–Joulutulet avataan perinteisesti yhdistyksen
edustajan tervehdyksellä, minkä jälkeen kirkon edustaja pitää hartauden.
Tilaisuus on muilta osin vapaamuotoinen ja sisältää mm. yhteislaulua, tarinoita
ja makkaranpaistoa.

 

18.12.2014, Reserviläisjärjestöjen ampumarata
Ämmänäyräs,  Pakaantie, Orimattila
. Lisätietoja antaa Arto Tapiomaa, puh. 040 530 7069,
arto.tapiomaa@luukku.com. Järjestäjät: Orimattilan Reserviläiset, Orimattilan
seurakunta, Orimattilan reserviupseerit, Orimattilan maanpuolustusnaiset sekä
Partiolaiset.

–Maanpuolustusnaiset tarjoavat glögiä ja
joulupipareita, siirrytään nuotion ympärille, jossa seurakunnan edustaja pitää
puheen ja laulattaa joulun ajan lauluja, tämän jälkeen vapaata seurustelua.

 

Pohjois-Savo

 

29.11.2014 klo 11.00, Teerimäen ampumarata, Juankoski. Lisätietoja antaa Mika Pirinen, puh. 040 506 8964,
mika.pirinen@pp6.inet.fi. Järjestäjä: Juankosken Reserviläiset.

–Seurakunnan puolesta paikalla pappi ja mahdollisesti
kanttori, luetaan jouluevankeliumi ja lauletaan virsi. Heti joulutulien jälkeen
pidetään yhdistyksen järjestämät kinkkukisat (kaikille avoin ampumakilpailu) ja
paistetaan makkaraa.

 

6.12.2014 Kaatron koulu Koulukatu 19, 77600 Suonenjoki – Ev.Lut.SRK-Kirkko Asemakatu, Suonenjoki.
Lisätietoja antaa Jouko Järvi, puh. 050 350 8916, jokkej_@hotmail.com.
Järjestäjät: Suonenjoen Reserviläiset ja partiolaiset.

–Kokoonnumme klo 17.40-17.50 koululle ja jaamme
soihdut jokaiselle soihtukulkueeseen osallistuvalle kulkijalle myös lapsille.
Suomen lipun johdolla lähdemme suonenjoen Kaatron koululta klo 18.00 ja
kävelemme keskustan läpi poliisi saattueessa suonenjoen ev.Lut SRK. kirkolle.
Jossa laskemme seppeleen kaatuneiden kivelle. Sen jälkeen partiolaisten ja
reserviläisten yhteinen iltakirkko ja partiolaisten lupauksenanto.

 

6.12.2014, Sankarihautausmaa. Lisätietoja antaa Väinö Oinonen, puh.
0400 678 503, vaino.oinonen@pp.inet.fi. Järjestäjä: Lapinlahden
reserviläisyhdistys.

–Kylällä tapahtuvan ilotulituksen jälkeen soihtukulkue
Sankarihautuumaalle, jossa kunniavartio, papin puhe ja muutama virsi.

 

16.12.2014 Harjulan leirikeskus, Harjulantie 195, Leppävirta.
Lisätietoja antaa Jouko Niskanen, puh. 0400 222 975, jouko.niskanen@pp3.inet.fi.
Järjestäjät: Leppävirran Reserviläiset ja Leppävirran reserviupseerit.

–Tervaskantonuotiot, nokipannukahvit, jouluglögi,
piparit,  makkaran paistoa, joulu
evankeljiumi ja yhteislaulua sekä hauskaa yhdessä oloa.

 

18.12.2014 Humalavuoren Jahtimiehet ry:n kota, Sininentie 1433, Vesanto.
Lisätietoja antaa Matti Niskanen, puh. 0400 237 881, matti.niskanen2@luukku.com.
Järjestäjät: Vesannon Reserviläiset ja Vesannon Res.Ups.kerho.

Yhdessäoloa, vapaamuotoinen ohjelma. Jouluevankeliumi, makkaranpaistoa,
tietokilpailu, nokipannukahvit ym.        

 

18.12.2014 klo 18.00 Karttulan uimarannan alueella. Lisätietoja Marko Markkanen,
marko.markkanen@luukku.com, puh. 0443228313. Järjestäjä: Karttulan
reserviläiset ry.

–Ohjelmassa mm. Seurakunnan tervehdys, makkaran ja letun
paistoa, nokipannukahvia.

 

19.12.2014 klo 18.00 Maaningan kirkonkylä. Lisätietoja Juha Jumpponen, juhaj2@hotmail.fi,
puh 040 5694 050.

–Ohjelmassa seurakunnan tervehdys, kahvittelua
pipareiden kera.

 

24.12.2014 klo 16-18, kunniavartiot Kuopion kaupungin
hautausmaa
,
Karjalankatu ja Sankaripuisto, Tulliportinkatu. Lisätietoja antaa Heikki
Hiltunen, puh. 040 843 9915, heka.hiltunen@kolumbus.fi. Järjestäjä: Kuopion
Reserviläiset.

–Jouluaaton kunniavartiot -tapahtuma on Pohjois-Savon
aluetoimiston järjestämä aattotapahtuma, jonka järjestelyvastuu on
varuskuntakäskyllä määrätty Kuopion Reserviläisille. Kuopion Reserviläiset
yhdessä alueella toimivien muiden maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöjen
kanssa, muodostavat jäsenistöstään vartioryhmät.

 

24.12.2014 Kustaa Aadolfin kirkon hautausmaalla, Kirkkotie 20 ja Sankariniemen hautausmaa,
Sankarikatu 2. Lisätietoja antaa Eero Pulkkinen, puh. 0400 220 077, pulkkis.eero@gmail.com.
 Järjestäjä: Iisalmen seudun
reserviläiset.

–Jouluaaton kunniavartiot kahdella sankarihaudalla.
Nelivartiot Iisalmen upseerikerhon kanssa klo 12 – 18, mukana yhteensä n. 75
reserviläistä.

 

24.12.2014 Keiteleen sankarihaudat. Lisätietoja Kari Jalkanen,
kari.jalkanen@evl.fi, puh 0503038172.

–Keiteleen Reserviläiset ry on joka jouluaatto jo
ainakin 25 vuoden ajan sytyttäneet kynttilät sankarivainajille ja karjalaan
jääneiden muistolle Keiteleen sankarihaudoilla ja perinne jatkuu. Lisäksi
jouluaattona olemme olleet kunniavartiossa sankaripatsaalla.

 

Suur-Savo

 

9.12.2014, Kangasniemen hiihtokeskuksessa. Lisätietoja antaa Pirkka Juntunen, puh. 040 578
7246, pirkkaj@gmail.com. Järjestäjät: Kangasniemen reserviläiset, Kangasniemen
seurakunta ja Puula Partio.

–Kenttähartaus rakovalkealla ja ja kauneimpien
joululaulujen laulantaa. Makkaranpaistoa, glögin tarjoilua sekä kahvia ja
pullaa.

 

12.12.2014 kello 18.00 alkaen Punkaharjun
Vuoriniemellä
Vuoriniemen
hirviseurueen kodalla. Lisätietoja Ahti Makkonen, atu.makkonen@wiksu.fi.
Järjestäjtä: Punkaharjun res.upseerit, Punkaharjun reserviläiset sekä
Punkaharjun Kappeliseurakunta. Lisätietoja: Ahti Makkonen, 050 324 8043, atu.makkonen@wiksu.fi.

–Joulutulet ulkotulilla, jouluevankeliumi, kahvia,
pipareita, makkaranpaistoa sekä glögiä.

 

14.12.2014, Mikkelin Vanha Kasarmialue. Lisätietoja antaa Eero
Kontinen, puh. 0500 154 877, eero.kontinen@karikonautotalo.fi. Järjestäjät:
Mikkelin Reserviläiset, Mikkelin Reserviupseerit, Mikkelin Maanpuolustusnaiset
ja Varuskunnan kappeliyhdistys.

–Varuskunnan päällikön tervehdyssanat, hartaushetki,
(kenttärovasti Vesa Aur
én), Mikkelin sotaveteraanikuoron lauluesitykset,
yhteislaulu, glögi- ja piparitarjoilu.

 

17.12. klo 18.00 Juvan reserviläiset ja upseerit järjestävät perinteiset joulutulet
eli rakovalkealla tulistelua, glögiä, jouluaiheisia puheita ( reserviläiset ja
srk) ja lauluja. Yhteyshenkilöinä Markku Partamies, puhelin 040 5841 880.

 

21.12.
Sammalisen kohdalla Mäntyharjussa
. Järjestäjät: seurakunta, latujärjestö ja
metsästysseura. Lisätietoja: Jorma Laesharju, puhelin 040
5183 708. 

–Tapahtuma
on nimeltään joulurauhan julistus metsän eläimille. Tänä vuonna tuo
joulutulitapahtuma on sunnuntaina.

 

Uusimaa        

 

18.12.2014 klo 18.00, Karkkilan keskusta, Pusulantien ja Valtakadun risteysalueen
tuntuma. Lisätietoja antaa Tuomo Korpela, puh.  040 767 9787, tuomo.s.korpela@gmail.com. Järjestäjät: Karkkilan
Reserviläiset, Karkkilan Res.Ups., Karkkilan Seurakunta ja paikallinen
partiolaisten vartio.

–Tilaisuus rakentuu yhteislauluista, seurakunnan
edustajan tervehdyksestä ja hiljentymishetkestä. Lisäksi sekä Res että ResUpsit
järjestävät n. 5 min mittaisen ohjelmatuokion. Tilaisuuteen tuo tervehdyksensä
myös sotiemme veteraani. Tilaisuuden aikana on tarjolla nokipannukahvit sekä
makkaranpaistoa. Valaistus hoidetaan n. 15 jätkänkynttilällä ja nuotioilla.        

 

20.12.2014,
Ämmälänmäen hiihtomaja, Jokelantie 27, Tuusula
. Lisätietoja antaa Timo Mäki 044 535 3063, timo.maki1@kolumbus.fi.
Järjestäjä: Järvenpään Reserviläiset.

Koko perheelle suunnattu tapahtuma. Nuotion
ympärillä rentoa yhdessä oloa ja jutustelua makkaranpaiston ja kahvittelun
lomassa. Tarjolla myös glögiä. Lapsille mahdollisuus pieneen metsälenkkiin ja
perinteisesti on jaettu perheen pienimmille yllätyspussit.

        

22.12.2014 alkaen klo 17.00, Koskenkylä – Orimattila – keskustien risteyksen tuntumassa
olevalla lumenkaatopaikalla. Keskustie 1 Myrskylä. Lisätietoja antaa Markku
Fabritius, puh. 0400 201 719, mfus@suomi24.fi. Järjestäjät: Myrskylän Reserviläiset
ja MTK- Myrskylä.

–Tunnelmavaloina jätkänkynttilöitä opasteena,
nuotiolla makkaranpaistoa sekä mehu- ja glögitarjoilu pipareiden kera.

 

 – 24.12.2014, Puolimatkanhautausmaa,
Uudenmaankatu, Hyvinkää
. Lisätietoja antaa Tom Östlund, 050 464 6571, tom.ostlund@nurmijarvensahko.fi.
Järjestäjä: Hyvinkään Reserviläiset.

–Vartiot ja tulet sankariristillä sekä seurakunnan
puhe.

                 

Varsinais-Suomi

 

12.12.2014, Kupparinkota, Pahikaistetie 100, Niinijoki. Lisätietoja antaa Marko Silvander, puh. 040 583
9349, marko.silvander@domus.fi. Järjestäjät: Loimaan Seudun Reserviläiset ry ja
Loimaan Seurakunta.

–Glögitarjoilu, joululauluja ja muutama lyhyt
puheenvuoro.

        

18.12. klo 18.00 perinteinen kenttähartaus Oripään
Osuuspankin edustalla
, vanhalla
hautausmaalla. Lisätietoja Minna Nenonen, puhelin 050 5394 281,
minna.nenonen@alastarongolf.fi.

–Hartauksen pitää sotilaspastori Risto Katila Porin prikaatista.
Tervetuloa joukolla mukaan! Tarjolla myös glögiä ja pipareita.

 

18.12.2014, Rykmentintie 15, Turku (Heikkilän kasarmin urheilukenttä). Lisätietoja
antaa Pekka Tuominen, puh. 050 518 8529, hptuomin@gmail.com. Järjestäjä: Turun
Reservialiupseerit-Turun Reserviläiset ry.

–Lyhyt hartaus ja hiljentyminen Joulun viettoon, jonka
jälkeen glögi/kahvitarjoilu.