Iso-Britannia vahvistaa yhteistyötä Suomen kanssa

Istock
unionjack
Ison-Britannian sotilasasiamies työskentelee Helsingin suurlähetystössä.
Paavo Airo

Iso-Britannia on päättänyt lähettää Suomeen töihin sotilasasiamiehen, jollaista ei Suomessa ole vähään aikaan ollut. Ison-Britannian puolustusministeri Michael Fallon ilmoitti, että maa vahvistaa kansainvälistä puolustusyhteistyötään Suomessa sekä muutamassa muussa maassa. Ison-Britannian Ruotsissa toimiva sotilasasiamies on viime aikoina hoitanut myös Suomeen liittyviä asioita.

Puolustusvoimista saadun arvion mukaan yhteistyön lisääminen Suomen kanssa voi liittyä esimerkiksi kalustokauppoihin. Suomi on muun muassa tekemässä suurta hävittäjäinvestointia, ja Iso-Britannia haluaa vahvistaa asemaansa kilpailussa. Suomen puolustusasiamiehenkin tehtäviin kuuluu muun muassa puolustusteollisuuden viennin edistäminen. Sotilasasiamies on ulkomaalaisista puolustusasiamiehen tehtäviä tekevistä upseereista käytettävä nimitys.

Sotilasasiamiesverkoston laajentaminen on tärkeä osa maan hallituksen suunnitelmaa vahvistaa puolustussuhteita sen liittolaisten kanssa, kerrotaan Ison-Britannian puolustusministeriön julkaisemassa tiedotteessa. Sotilasasiamiehet ovat tiedustelutehtävissä toimivia upseereja, joita Suomessa on muutamasta kymmenestä maasta. He työskentelevät suurlähetystöissä.

– Nämä virat kasvattavat Ison-Britannian maailmanlaajuisen puolustustyön tavoittavuutta. Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen kasvava puolustusbudjetti mahdollistaa tämän. Nämä virat auttavat meitä rakentamaan vahvempia suhteita liittolaistemme kanssa ja estämään meihin kohdistuvia uhkia, Fallon sanoi.

Suomellakin on Isossa-Britanniassa työskentelevä puolustusasiamies, eversti Janne Ilomäki. Ison-Britannian Suomen suurlähettiläs Sarah Price kommentoi Ison-Britannian uutta sotilasasiamiehen virkaa Twitterissä iloisin sanoin:


Jaa tämä sivu