Enemmistö RUL:n jäsenistä Naton kannalla

iStock
nato_verkkoreso_istock
RUL:n jäsenten Nato-kannatus on laskenut viime vuodesta, mutta enemmistö on yhä sotilasliittoon liittymisen kannalla.
Tuomas Kaarkoski Helsinki

52,3 prosenttia Suomen Reserviupseeriliiton jäsenistä kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Vastaavasti 28,5 vastustaa jäsenyyttä ja 19,2 prosenttia ei halua kertoa kantaansa. Asia käy ilmi RUL:n tänään julkaisemasta kyselystä, johon osallistui yli 5100 liiton jäsentä.

Naton kannatus on hieman laskenut jäsenistön parissa, sillä viime vuoden lokakuussa Naton puolella oli 55,4 prosenttia liiton jäsenistä.

– Maailmanpoliittiset tilanteet varmasti peilautuvat kannatuslukemiin. Nyt kun toiminta on hieman rauhoittunut, se näkyy myös varmasti luvuissa, RUL:n puheenjohtaja Mikko Halkilahti toteaa.

Laskusuunnasta huolimatta jäsenyyden kannatus reserviupseereiden keskuudessa on huomattavasti koko kansaa suurempi. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tammikuussa teettämässä kyselyssä Nato-jäsenyyttä kannatti 27 prosenttia suomalaisista.

– Osittain se johtuu varmasti tietoisuudesta. RUL:n jäsenet ovat vahvasti kiinnostuneita maanpuolustuksesta ja turvallisuuspolitiikasta ja moni seuraa asioita keskivertokansalaista enemmän.


Nuoret epäilevät

Kyselyn yllättävin tulos on nuorten nihkeä suhtautuminen Natoon. Kaikista ikäluokista skeptisimmin jäsenyyteen suhtautuvat alle 35-vuotiaat, joista 44,6 prosenttia kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä.

– Se on yllättävää, vaikka tämä sama trendi on ollut jo nähtävissä aiemmissa kyselyissä, Halkilahtikin myöntää.

Reserviupseeriliitolla ei ole virallista kantaa Nato-asiaan, eikä Halkilahden mukaan sellaisen linjaaminen ainakaan tällä hetkellä ole ajankohtaista.

Kyselyn perusteella reserviupseerit ovat myös vahvasti kiinnostuneita, miten Ruotsi päättää toimia Nato-kysymyksen kanssa. Reserviupseereista peräti 70,5 prosenttia haluaisi Suomen Naton jäseneksi, mikäli Ruotsi päättäisi liittyä Naton jäseneksi.

– Jäisimme yksin Naton ja Venäjän väliin, se on vahvasti nähtävissä noista lukemista.

Ulkoministeriön tilaama Nato-selvitys valmistui huhtikuun lopussa. Halkilahti sanoo seuranneensa siitä syntynyttä keskustelua jopa hieman huvittuneena.

– Sekä Naton kannattajat ja vastustajat ovat kummatkin löytäneet selvityksestä asioita, joilla he ovat voineet pönkittää omia näkökantojaan.

Nato on herkästi mielipiteet jakava kysymys ja se näkyy Halkilahden mukaan myös Suomessa käytävässä keskustelussa.

– Poliitikot ehkä pelkäävät sanoa suoraa mielipidettään Nato-asiaan, kun toisella puolella vaakakupissa ovat omat kannatusluvut.


Suomi Natoon?

Pitäisikö Suomen liittyä Natoon?


Jaa tämä sivu