• Historia

Elokuva-arvio: A War – Raskaita päätöksiä kaaoksen keskellä

Syksyn Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla näytetään pari rauhanturvaajia käsittelevää elokuvaa, A War (Krigen) ja The Stopover (Voir du pays).

A War kertoo tanskalaisen rauhanturvaajan Claus Michael Pedersenin (keskellä) taistelusta Afganistanissa sekä kotimaan oikeussalissa. Kuva saatu Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin järjestäjiltä.

Rauhanturvaaja-teema on ollut tänä vuonna näkyvästi esillä, kun suomalaisten ensimmäisestä rauhanturvatehtävästä Suezilla tulee kuluneeksi 60 vuotta. Rauhanturvaajia muun muassa kunnioitetaan myöntämällä heille virallinen veteraanin status. Myös tällä viikolla alkava Helsingin seudun elokuvafestivaali Rakkautta & Anarkiaa huomioi teeman näyttämällä pari rauhanturvaaja-aiheista, tosin ulkomaista elokuvaa.

A War (Krigen)

Tanskalainen A War (Krigen) oli viime vuonna Oscar-ehdokkaana parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa. Nyt se näytetään Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla. A War on kuvaus tanskalaisten yrityksestä voittaa Afganistanin siviilien luottamus sekä kovien päätösten tekemisestä. Tanskalaiset ovat suojelemassa siviilejä, mutta erään kaoottisen taistelun keskellä komppanian päällikkö Claus Michael Pedersen (Pilous Asbäk) tekee vaikean päätöksen tulittaa kohdetta, jossa saattaa olla vihollisia tai siviilejä. Tämä ajaa hänet raskaaseen oikeustaisteluun kotimaassaan. 

Elokuvassa tuodaan esille, miten raskasta sotilaan perheelle voi olla, kun isä lähtee rauhanturvatehtäviin pitkäksi aikaa. Pedersenin vaimo Maria (Tuva Novotny) pyörittää yksin arkea, johon kuuluu kolme lasta. Etenkin perheen alakouluikäinen poika kärsii isän poissaolosta. Äiti näyttäytyy lapsilleen vahvana hahmona, mutta purkaa miehelleen turhautumistaan. Jos mies joutuu vielä vankilaan rikottuaan mahdollisesti lakia Afganistanissa, miten perheen käy? 

Kun kyseessä on sotadraama, on mukana tietenkin myös taistelukuvauksia. Niissä kuvataan hyvin taistelutilanteen kaoottisuutta. Kun Taliban tulittaa ja haavoittunut pitäisi evakuoida, on vaikea keskittyä koulutettuihin asioihin. Oikeussalissa tunteet kuumenevat, kun Pedersen kokee, etteivät tanskalaiset siviilit voi ymmärtää, millaista taistelutilanteessa todella on.

The Stopover (Voir du pays)

Festivaalin toinen rauhanturvaajia käsittelevä elokuva on ranskalainen The Stopover (Voir du pays, 2016). Cannesin filmifestivaaleilla palkitussa elokuvassa keskitytään siihen, mitä tapahtuu Afganistanista paluun jälkeen. Pääosassa ovat kaksi 25-vuotiasta naisrauhanturvaajaa Marine (Soko) ja Aurore (Ariane Labed), jotka viedään pariksi päiväksi Kyprokselle toipumaan taistelun aiheuttamasta stressistä. 

The Stopoverin ovat ohjanneet ranskalaiset siskokset Delphine ja Muriel Coulin. Heistä Muriel Coulinilla on kosketusta myös suomalaiseen elokuvatuotantoon. Hän työskenteli Aki Kaurismäen ohjaaman ja Matti Pellonpään tähdittämän Boheemielämää-elokuvan (1992) kuvausryhmässä.

Rakkautta ja anarkiaa -festivaali järjestetään pääkaupunkiseudulla 15.–25. syyskuuta. Festivaalin koko ohjelmisto löytyy osoitteesta http://hiff.fi/festivaali/ohjelma/.