Elisabeth Rehn: "Siviilipalvelusjärjestelmästä olisi päästävä eroon”

Paavo Airo
erehn
Elisabeth Rehn oli yksi MPK:n perjantaisen seminaarin puhujista Helsingin Santahaminassa.
Paavo Airo Helsinki

Ministeri Elisabeth Rehn haluaisi eroon nykyisestä siviilipalvelusjärjestelmästä. Rehn totesi niin MPK:n perjantaisessa naisten turvallisuusosaamista käsitelleessä seminaarissa. Hänen mielestään järjestelmän voisi korvata mallilla, jossa armeijan käymättömiä koulutettaisiin nykyistä paremmin kokonaisturvallisuutta ja varautumista kehittäviin tehtäviin. 

– Siviilipalvelusjärjestelmästä olisi tärkeää päästä eroon. Varmasti tehtäviä löytyy niin paljon, että asetta ei tarvitse kantaa ollakseen turvallisuustoimija, Rehn sanoi Helsingin Santahaminassa.

Muun muassa puolustusministerinä urallaan toiminut Rehn kommentoi myös tänä vuonna aktiivisesti käytyä keskustelua naisten kutsunnoista. Rehnin mielestä olisi hyvä olla olemassa laaja-alainen työryhmä, joka pohtisi kaikkea kutsuntoihin liittyvää. Hän muistutti, että puolustusministerinä toimiessa joutuu katsomaan kassakirstua, eivätkä naisiakin koskevat kutsunnat olisi ilmaiset. 


”Varaamisjärjestelmä pitäisi saada kuntoon”

Seminaarin teemana oli ”naisten osaaminen näkyväksi”. Seminaarissa käsiteltiin muun muassa pitkään puhuttua varaamisjärjestelmää, jossa myös niiden, joilla ei ole sodan ajan sijoitusta, osaaminen hyödynnettäisiin osoittamalla heille poikkeusolojen tehtäviä.

– Varaamisjärjestelmä pitäisi saada kuntoon. Tuntuu typerältä, että naisia koulutetaan varautumiseen, mutta ei katsota, mihin heitä käytetään (poikkeusoloissa), Rehn sanoi.

Naisten varautumiskoulutuksella Rehn viittasi muun muassa MPK:n järjestämään vapaaehtoiseen varautumis- ja turvallisuuskoulutukseen. 

Rehn sanoi myös pitävänsä hulluna, että vieläkin niin pieni prosentti armeijassa olevista on naisia. Tämä johtaa muun muassa siihen, että naisten on vaikea edetä armeijassa. 

Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavien naisten määrä on kasvussa, ja tänä vuonna ennätysmäärä naisia on käynyt armeijan. Reserviläinen uutisoi asiasta syyskuun lopulla.

MPK:n seminaarissa puhuivat myös muiden muassa sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Merja Rapeli, Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Heli Häyrynen sekä useat eri järjestöjen edustajat.


Jaa tämä sivu