Sunnuntai  05syyskuuta  2010
   
Fonttikoko

Haku Reserviläinen-lehdestä

Suomi voitti Viron sotilasmoniottelussa

Esteradalla hyvään suoritukseen vaaditaan kovaa kuntoa. Kuva: Hannu Nieminen

Lahdessa pidettiin perinteinen MILCOMP Finland -sotilasmoniottelu 29.–30. toukokuuta. Suomi–Viro-maaottelun voitti äärimmäisen täpärästi Suomi ja kilpailun yksilösarjan voitti Reserviupseeriliiton Mikko Hautala.

Myös Reserviupseeriliiton karsintana Naton reserviupseerien jokakesäiseen MILCOMP-sotilasmoniotteluun toimiva kilpailu keräsi tänä vuonna 16 osallistujaa.

Kilpailu oli kovatasoinen ja sen osalajeissa kivääriammunnassa, pistooliammunnassa, esteuinnissa, esteradalla, käsikranaatin heitossa ja suunnistuksessa nähtiin useita erinomaisia suorituksia.

Ilahduttavaa oli myös uusien urheilijoiden esiinmarssi Reserviupseeriliiton joukkueessa. Kilpailun kolmanneksi parhaan suomalaisen, sotilasmoniottelun ensikertalaisen Joakim Siirilän, mukaan Lahden kisa olikin paras urheilukilpailu mihin hän oli koskaan osallistunut.

Siirilän mukaan sotilasmoniottelu sopii erittäin hyvin liikunnalliselle reserviläiselle. Kilpailu on monipuolinen ja kilpailijoiden välinen yhteishenki erinomainen.

Erittäin kokeneen Mikko Hautalan kokonaistulos, 7 733,1 pistettä, on taasen uusi Reserviupseeriliiton ennätys, jota ei olisi syntynyt ilman jokaisen osalajin hallintaa. Hautalan menestyksen pohjalla on vuosien harjoittelu ja määrätietoinen ampumataidon kehittäminen samalle tasolle fyysisempien osalajien kanssa.

CIOR-sotilasmoniottelu on periaatteiltaan sama laji kuin sotilasviisiottelu. Se on kehitetty Naton reserviupseerijärjestön CIOR:n mestaruuskilpailuita varten.

Reserviupseeriliiton edustusjoukkue on osallistunut lajin mestaruuskilpailujen rauhankumppanuusmaiden sarjaan vuodesta 1995.

Lajit eroavat muutamassa kohdassa: Sotilas-5-ottelu on yksilölaji, CIOR-sotilasmoniottelussa kilpaillaan kolmen hengen joukkuein.

 

Tommi Verho

Lisää kommentti

Oma nimesi tai nimimerkki:
Sähköpostiosoitteesi (ei tule näkyviin):
Aihe:
Kommentti:

Reserviläinen

Maanpuolustusyhtiö MPY Oy:n kustantama Reserviläinen on Suomen suurin maanpuolustuslehti. Se on Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton äänenkannattaja sekä Maanpuolustuskiltojen liiton, Reserviläisurheiluliiton, Maanpuolustusnaisten liiton, Maanpuolustuskoulutuksen ja Maanpuolustuksen Tuen tiedotuslehti.

Toimitus

Reserviläinen
Döbelninkatu 2
00260 Helsinki,
puh. 09-4056 2016
telefax 09-4056 2096
toimitus@reservilainen.fi