Reservin kapteeni Kari Heinistö piti huolta, että armeija liikkuu edelleen suomalaisomisteisen firman valmistamilla kuorma-autoilla. Kauppatieteiden maisteri Kari Heinistö korostaa, ettei yhtiöiden ulkomaalaisomistuskaan ole mikään peikko.

Lauantai, lokakuun 15. päivä vuonna 1977. Alokkaiden kumitossut sutivat Niinisalon lamellikasarmien pihaa. Kankaanpää on saanut yöllä ensilumen. Satakunnan Tykistörykmentin saapumiserän III / 77 alokkaat yrittävät liukastella kolmiriviin. Yksi ojennusta tapailevista, ensimmäiseen varusmiespäiväänsä heränneistä miehistä on Kari Heinistö, kesällä Turun kauppakorkeakoulusta opiskelupaikan saanut ylioppilas. – Sää oli kylmennyt todella nopeasti. Vielä perjantaina olin kulkenut Parkanon asemalla t-paidassa, Heinistö muistelee. Alokkaat oli todennäköisesti kuljetettu asemalta varuskuntaan Zilin, venäläiskuorma-auton lavalla. Nykyään itäkulkuneuvot makaavat armeijan moottorihallien takimmaisissa nurkissa. Ne ovat vara-autojen vara-autoja. Puolustuslaitoksen päivittäisessä käytössä oleva kuorma-autokanta on lähes kokonaan suomalaista. Kauppatieteiden maisteri Kari Heinistöllä on suuri merkitys siinä, että intin kumipyöräkuljetukset tehdään edelleen suomalaisomistuksessa olevan firman tuotteilla. Sisun enemmistöomistus siirtyi Partekille 1997 ja Partekin tuolloinen talousjohtaja sai tehtäväkseen etsiä firmalle ”uusi hyvä koti”. Autotuotanto ei ollut konepajayritykseksi muuntuvan Partekin intresseissä. Sopivan ostajan haku oli vielä kesken, kun Kone osti Partekin 2002. Kone sai kaupassa paitsi Sisun, myös Heinistön. Miehen seitsemän vuoden urakka tuotti tulosta, kun Kone myi Sisu Auton viime vuonna kotimaahan Suomen Autoteollisuus Oy:lle. Sisua ei tohdittu myydä ulos. Se kun olisi merkinnyt Karjaan tehtaiden sulkemista, kotimaisen kuorma-autotuotannon loppua. Ulkomaalaisostaja olisi lopettanut ikävän kilpailijan, jolla on noin 15 prosentin osuus yli 16 tonnia painavien kuorma-autojen kotimaanmarkkinoista. – Sisu haluttiin myydä ostajalle, joka oli valmis kehittämään sitä. Toiminnan kehittämiseen pyrkivä ostaja myös maksaa parhaiten, Kone Cargotecin nykyinen varatoimitusjohtaja perustelee ratkaisua.

Sinivalkoinen raha ei aina isänmaallista

Kari Heinistö tunnetaan yrityskauppojen mestarina. Mies on ollut tekemässä paria sataa omistusjärjestelyä. Partekin osien kauppaaminen Koneen lukuun lankesi Partekia täydellä sydämellä rakentaneelle Heinistölle. Luulisi, että se oli kiusallinen tehtävä Christoffer Taxellin oikeana kätenä pidetylle miehelle. – Parempi kai että sen tein minä, eikä joku muu, hän sanoo ja jatkaa, ettei lähde projekteihin, joiden oikeutukseen ei usko. Heinistö oli Partek-vuosinaan tekemässä nk. kumppanuussopimusta, jolla tähdättiin teollisuuden ja puolustusvoimien välisen yhteistyön lisäämiseen. Hän kutsui sitä ”arjen isänmaallisuudeksi”. Partekin pilkkoja kieltää syyllistyneensä epäisänmaallisuuteen, vaikka olikin neuvottelemassa sopimusta, jolla Valtra ja sen tytäryhtiö Sisu Diesel siirtyivät yhdysvaltalaisen AGCOn omistukseen. Valtra toimittaa traktoreita ja Sisu Diesel moottoreita puolustusvoimille. Heinistö tähdentää, ettei Sisu Dieselin kauppa vienyt dieselosaamista maasta. Sitä on edelleen paitsi Sisu Dieselissä ja Wärtsilässä, myös Suomen teknillisissä korkeakouluissa. Hän kehottaa vilkaisemaan Linnavuoren tehtaiden tuotantolukuja. – Ne ovat kasvaneet kaupan jälkeen merkittävästi. – Eikä Sisu Diesel muuttunut ei-suomalaiseksi vaikka saikin amerikkalaisen omistajan. Huolestuttavaa olisi ollut, jos tuotekehitys ja liiketoiminnan ohjaus olisivat lähteneet täältä. Niin ei ole ainakaan vielä käynyt, Heinistö lisää. Merkittävää kansainvälistä yritystoimintaa ei hänestä voi olla ilman ulkomaista rahaa. – Globalisoituvassa maailmassa ei voi linnoittautua lintukotoon. Ulkomainen pääoma on tarpeen. Myös kasvolliset suomalaiset omistajat ovat tarpeen. Suomalaiset omistajat eivät saa kuitenkaan olla näkymättömiä, vaan niiden on näyttävä ja kannettava vastuuta. Muuten suomalaisomistus ei tuo mitään lisäarvoa. Hän torjuu uskomuksen, jonka mukaan ”sinivalkoinen” raha olisi kaikissa tilanteissa ulkomaalaisomistusta parempi ratkaisu. – Esimerkiksi suomalaisomisteinen telakkateollisuus teki konkurssin. Ilman norjalaista pääomaa meillä tuskin enää rakennettaisiin laivoja. Kvaerner on tuonut telakoillemme uusia markkinoita.

Ruotsalaiset näkkileivät

Armeijan hankinnat ovat saaneet kärkevää arvostelua. Suomalaisten oli vaikea ymmärtää esimerkiksi sitä, että varusmiesten näkkileivät ostettiin välillä Ruotsista. Heinistö torjuu kritiikkiä. Hänen mielestään puolustusvoimien materiaalilaitos noudattaa hyvin tiukasti EU:n kilpailuttamissäädöksiä. – Se on suomalainen erityispiirre. Jotkut muut maat sopivat säännöistä, mutta toimivat silti oman etunsa mukaisesti. Suomalaiset eivät niin tee. Hän kiittelee puolustusvoimien toimintaa jopa täysin epäonnistuneessa ilmatyynyaluskaupassa. – Harvalla yhteiskunnallisella toimijalla olisi ollut rohkeutta keskeyttää projekti, kun se tajuttiin epätarkoituksenmukaiseksi. Nostan hattua, että virhe uskallettiin korjata, vaikka hankintapäätös oli tehty ja rahaa paloi. Heinistö pitää armeijan suunnittelu- ja hankintapolitiikkaa pitkäjänteisenä. – Hankintojen ajoitus on kuitenkin ongelmallista. Määrärahoja ei aina ole käytettävissä, kun jokin pitkään valmisteltu hankinta käy ajankohtaiseksi.

Arkipäivän reserviläisyys

Heinistö vannoo puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan yhteistyön tiivistämiseen pyrkivän kumppanuusohjelman nimeen. Se selvittää, mitä puolustuslaitoksen toimintoja voidaan siirtää siviilien hoidettavaksi, jotta armeija voisi keskittyä perustehtäväänsä. Ulkoistamisella haetaan myös kustannussäästöjä. Tarkoituksena on luoda kriisin aikanakin toimiva, mutta rauhan ajan organisaatioihin perustuva järjestelmä. – Mitä eroa on esimerkiksi Sisu Auton huoltokorjaamolla ja kriisiajan huoltokomppanialla, Heinistö kysyy ja vastaa itse. – Se ero, että toisen ovessa on liikemerkki, toisen ovessa korjaamon numero. Ei muuta. Eli siviiliammattitaidon ylläpito on eräänlaista arjen reserviläisyyttä. Moni ammattimies kun toimii kriisissäkin omissa siviilitehtävissään. Reservin kapteeni ei täysin yhdy Björn Wahlroosin näkemykseen, jonka mukaan RUK:n käyminen on miltei ehdoton edellytys menestyvänä yritysjohtajana toimimiselle. – Voi johtamista oppia muutenkin, mutta jos ottaa varusmiespalveluksen opin kannalta, siitä saa sellaisen näkökulman elämään ja johtamiseen, jota on muualta vaikea saada. Jos sen kokee hukkaan heitetyksi vuodeksi, siitä ei opi mitään.

Matti Simula