Torstai  09syyskuuta  2010
   
Fonttikoko

Haku Reserviläinen-lehdestä

Maailma vuonna 2020

Globalisaatiota ei voi peruuttaa, Aasia nousee Kiinan johtamana maailmantalouden veturiksi ja radikaali Islam synnyttää jatkossakin terrorismia. Yksi asia sentään on ja pysyy: Yhdysvallat säilyttää asemansa taloudellisesti, teknologisesti ja sotilaallisesti vahvimpana valtiona. Kaikki tämä on totta tulevaisuudessa – ainakin jos on uskominen CIA:n visionäärejä. Euroopan ja Venäjän tulevaisuudesta ovat hekin varovaisempia esittämään arvauksia.

Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelulla CIA:lla on elin nimeltä National Intelligence Council (NIC), suomeksi ”Kansallinen tiedusteluneuvosto”. Neuvoston tehtävänä on toimia strategisen ajattelun keskuksena, jossa tiedustelupalvelujen tuottamaa informaatiota analysoidaan Yhdysvaltain presidenttiä ja korkeimpia päättäjiä varten. NIC:ltä ilmestyi vuoden vaihteessa julkinen raportti ”Mapping the Global Future”, jossa ennakoidaan koko maailman tulevaisuutta aina vuoteen 2020 asti. Rohkeitakin tulevaisuudenkuvia esittävä raportti on jäänyt Yhdysvalloissa tiedotusvälineiltä varsin vähäiselle huomiolle, vaikka se luo mielenkiintoista perspektiiviä myös USA:n nykyiselle ulkopolitiikalle. Suomalaista lukijaa raportissa kiinnostaa erityisesti Euroopan ja Venäjän ennakoitu kehitys.

Kiinasta maailmanmahti

NIC:n raportin mukaan Kiina, Intia ja muut Aasian maat sekä Etelä-Amerikan suuret valtiot tulevat muuttamaan maailmaa yhtä perusteellisesti kuin yhdistyneen Saksan nousu 1800-luvulla ja USA:n nousu 1900-luvulla. Erityisesti Kiinan odotetaan lunastavan paikkansa maanosansa kiistattomana taloudellisena ja sotilaallisena suurvaltana. Kiina tullee luomaan samanlaisen turvallisuuspiirin Aasiaan kuin USA on luonut Eurooppaan ja Amerikkaan, eli piirin johon pienemmät valtiot hakeutuvat nauttimaan suurvallan takaamasta turvallisuudesta. Tämä saattaa tarkoittaa joissain poliittisissa kysymyksissä USA:n sulkemista Aasian asioiden ulkopuolelle. Intian talouskasvu on Kiinaa hitaampaa, mutta toisaalta vakiintunut demokratia ja toimivat pääomamarkkinat vähentävät yhteiskunnan rakenteisiin kohdistuvien kriisien mahdollisuutta. Joka tapauksessa molempien valtioiden valtavat asukasluvut, joiden arvioidaan olevan vuonna 2020 Kiinassa 1,4 miljardia ja Intiassa 1,3 miljardia, tekevät niistä merkittäviä talousmahteja, vaikka keskiverto kansalaisen elintaso ei vielä länsimaista tasoa saavuttaisikaan.

Euroopalle ja Venäjälle haasteita

Euroopalle raportissa povataan melkoisia haasteita. Sisämarkkinoiden koko, yhtenäinen valuutta, korkeasti koulutettu työvoima sekä vakaat, demokraattiset yhteiskuntarakenteet ovat Euroopan keskeisiä vahvuuksia, jotka luovat alueelle myös maailmanlaajuista painoarvoa. Toisaalta vanheneva väestö ja työvoimapula ovat torppaamassa kehitystä. Mikäli Euroopassa ei kyetä sopeuttamaan työelämää, uudistamaan julkisia palveluita ja verotusta sekä integroimaan pääasiassa muslimimaista tulevia maahanmuuttajia, raportissa ennustetaan pitkittyvää taloudellista taantumaa. Venäjällä on merkittävänä öljyn ja kaasun tuottajamaana raportin mukaan mahdollisuuksia parantaa asemaansa maailmanlaajuisesti. Venäjää uhkaa kuitenkin vakava väestöllinen kriisi: matala syntyvyys, heikko terveydenhuolto ja pahentuva AIDS-tilanne vaikuttavat yhteiskunnan kehittymismahdollisuuksiin. Venäjän demokraattisten uudistusten hiipuminen nähdään raportissa erityisesti ulkomaisia sijoituksia rajoittavana tekijänä. Autoritaarinen byrokratia ei houkuttele yrityksiä sijoittamaan Venäjän talouskasvuun. Venäjän eteläraja on jatkossakin räjähdysherkkä. Radikaali islamismi, terrorismi ja etniset konfliktit jatkavat hivuttautumistaan Venäjän puolelle.

Turvattomuus vaivaa myös tulevaisuudessa

NIC:n raportti näkee turvattomuuden lisääntymisen myös tulevaisuuden ilmiönä. Heikot yhteiskuntarakenteet, lamaantuneet kansantaloudet, uskonnolliset ääriliikkeet sekä väestöräjähdys luovat kriisialttiita olosuhteita eri osissa maailmaa. Toisaalta raportin mukaan paikallisen kriisin laajeneminen avoimeksi suursodaksi on tulevien 15 vuoden aikana epätodennäköisempää kuin koskaan. Kansainvälisen konfliktien ratkaisemismekanismien puuttuessa ja nationalistisen ajattelun nostaessa päätään, voitaisiin tietyillä alueilla joutua kuitenkin vakavaan tilanteeseen. Esimerkkinä raportti mainitsee Kiinan ja Taiwanin sekä Intian ja Pakistanin. Lisäksi aseteknologian kehitys – pidemmät kantamat, tarkemmat järjestelmät ja tehokkaammat konventionaaliset ampumatarvikkeet – luovat olosuhteita, joissa sotilaallista voimaa on houkuttelevaa käyttää ennakoivasti. Kilpailu luonnonvaroista ja energian saannista luovat myös uusia jännitteitä. Kansainvälinen terrorismi ei näytä laantuvan seuraavien 15 vuoden aikana. Uusi kommunikaatioteknologia, varsinkin internet, mahdollistaa radikaalin islamistisen ideologian tehokkaan levittämisen myös Lähi-idän ulkopuolelle, esimerkiksi Kaakkois-Aasiaan ja Länsi-Eurooppaan, missä muslimien uskonnollinen identiteetti ei perinteisesti ole ollut kovin vahva. NIC:n raportissa ennakoidaan vuoteen 2020 mennessä Al’Qaidan tilalle nousseen muita samankaltaisia islamistisia ääriliikkeitä. Raportissa mainitaan pelottavimpana ja samalla erittäin todennäköisenä uhkakuvana joukkotuhoaseiden, lähinnä biologisten aseiden, päätyminen terroristien käsiin. Raportti ennakoi myös terroristien yrittävän informaatiosodankäynnin keinoin hyökätä länsimaille elintärkeiden tietojärjestelmien kimppuun.

Globalisaation aasialaiset kasvot

Tiedusteluneuvoston raportin mukaan mielikuvamme maailmasta voi muuttua radikaalisti vuoteen 2020 mennessä. Nousevat suurvallat Kiina ja Intia ja mahdollisesti taloudelliset ”keskisarjalaiset”, kuten Brasilia ja Indonesia, saattavat romuttaa vanhat kategoriat idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä, liittoutuneesta ja liittoutumattomasta, kehittyneestä ja kehittyvästä. Perinteiset maantieteelliset jaot menettävät merkitystään kansainvälisessä politiikassa. Kansallisvaltioiden maailma sekä telekommunikaation, kaupankäynnin ja rahamarkkinoiden yhdistämä ”megakaupunkien” maailma elävät rinnakkain. Liittoumat ovat vähemmän pysyviä kuin aikaisemmin ja kilpailu kumppanuuksista on avoimempaa. Globalisaatio saa aasialaiset kasvot: kansainvälinen kauppa ja talouskasvu eivät ole enää leimallisesti länsimaalainen ilmiö. Tällä hetkellä USA:n vahvasti ajamaa vapautta ja demokratiaa tai ihmisoikeuksia ei välttämättä pidetä tulevaisuudessakaan itseisarvoina. Pragmaattiset ja oman arvonsa tuntevat aasialaiset eivät kaikkea länsimaista pureksimatta niele. CIA:n Kansallisen tiedusteluneuvoston raporttiin voi tutustua osoitteessa: http://www.cia.gov/nic/


Pekka Mäkelä

Reserviläinen

Maanpuolustusyhtiö MPY Oy:n kustantama Reserviläinen on Suomen suurin maanpuolustuslehti. Se on Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton äänenkannattaja sekä Maanpuolustuskiltojen liiton, Reserviläisurheiluliiton, Maanpuolustusnaisten liiton, Maanpuolustuskoulutuksen ja Maanpuolustuksen Tuen tiedotuslehti.

Toimitus

Reserviläinen
Döbelninkatu 2
00260 Helsinki,
puh. 09-4056 2016
telefax 09-4056 2096
toimitus@reservilainen.fi